Muutaman viikon ajan olen joka aamu kerännyt yön aikana maahan pudonneita omenia. Joku eläin on jo käynyt syömässä monia omenia, jopa jo silloin, kun omena on vielä ollut kiinni puussa. Joukossa on myös muumiotautisia omenia. Komposti on viime aikoina täyttynyt omenista, tai siitä, mitä niistä on enää jäljellä. Toki syötäväksi kelpaavia ja säilöttäviä omeniakin on ollut riittävästi.
Jeesuskin puhuu puun hyvistä ja huonoista hedelmistä. Puuta hän käyttää opetuksessaan esimerkkinä, miten fariseusten tulisi puhua, asetella sanojaan. Hän tuomitsee turhat sanat. Sanojen tule jäädä tyhjäksi puheeksi, vaan niiden täytyy näkyä toimintana ja hyvinä tekoina.
Fariseukset olivat läheinen uskonnollinen ryhmä varhaisille kristityille. Siksi heistä oli hyvä erottautua, tehdä pesäero. Ennen kaikkea varhaiset kristityt halusivat erottautua fariseuksista; osoittaa, että he eivät ole fariseuksia.
Minuakin on opetettu, että fariseukset vaativat lain pikkutarkkaa noudattamista ja halveksivat tavallista kansaa, joka ei tähän pystynyt. He pitivät melua omasta erinomaisuudestaan. Heihin yhdistettiin omahyväisyys ja tekopyhyys.
Ehkä tällainen fariseusten luonnehdinta ei tee kuitenkaan oikeutta heille. Fariseuksetkaan eivät olleet yhtenäinen ryhmä opillisilta mielipiteiltään. Hekin kiistelivät keskenään Mooseksen lain säädösten tulkinnasta.
Kun evankeliumeissa kerrotaan, että Jeesus ja fariseukset keskustelivat kiivaasti keskenään, tällä osoitettiin, että fariseukset pitivät Jeesusta samanvertaisena lain tulkitsijana. Fariseukset etsivät tukea Jeesukselta opetukseensa; he penäsivät perusteita Jeesukselta oman tulkintansa tueksi. Sitä he eivät kuitenkaan saaneet.
Tänään Jeesus tähdentää meille, että hänen seuraajiensa sanat ja teot eivät voi olla ristiriidassa keskenään. Jeesus itse oli sanojensa mittainen. Hänen sanoillaan oli vastakaikua teoissa, mm. parannusihmeissä.
Mutta me hänen seuraajansa emme ole jeesuksia. Eikä tarvitsekaan olla. Silti meitä kehotetaan tänään huolehtimaan siitä, että kauniit sanamme näkyvät hyvinä tekoina.
Tänä kesänä on puhuttu mediassa paljon rasismista. Itse sanan ”rasismi” määritelmää on haettu. Toiset kokevat samat lausunnot rasistisiksi, toiset eivät. Erään määritelmän mukaan rasismi on ihmisen pitämistä alempiarvoisena joko ihonvärin, uskonnon, tapojen tai kansallisuuden takia.
Millä sanoilla me puhumme maahanmuuttajista? Ovatko ne kunnioittavia ja arvostavia vai vähätteleviä tai jopa halveksivia?
Sanaa ”neekeri” ei saa enää käyttää. Neekerin suukot ovat nyt suukkoja. Onko kunnioittavaa sanoa koko mustaan burkaan ja kasvot peittävään huntuun, niqabiin, pukeutuvaa naista mustaksi säkiksi, jonka tunnistaa ihmiseksi vain siitä, että hän yleensä vetää perässään pieniä lapsia? Eikä asian olisi voinut ilmaista toisinkin, jos ajattelee länsimaisena naisena kyseisen puvun olevan merkki alistamisesta? Mietin, mitä näin pukeutuva musliminainen ajattelee minihameisiin ja paljastaviin yläosiin pukeutuvista suomalaisnaisista? Olemme kai jo tottuneet romaninaisten näyttäviin koruihin ja vaatteisiin katukuvassa? Vai olemmeko?
Kirkko on myös osallistunut keskusteluun rasismista. Jumala näkee myös muut kuin juutalaiset: ulkomaalaiset muukalaiset, maahanmuuttajat, toisin uskovat. Jumalalle kukaan ei ole musta säkki. Hänelle jokainen on luotu ihminen, arvokas ja ainutlaatuinen.
Maahanmuuttaja on nähtävä yksilönä, ei vain jonkin kansan tai uskonnon edustajana. Maahanmuuttajiakin on monenlaisia, kuten meitä suomalaisiakin. Mediassa annetaan yksipuolinen kuva maahanmuuttajista, koska uutiskynnyksen ylittävät useimmiten vain ikävät asiat, maahanmuuttajien aiheuttamat jengitappelut ja rikokset mm. Ruotsissa. Ja on hyvä muistaa, että me suomalaisetkin olemme aikoinaan olleet maahanmuuttajia. Olemme ajaneet saamelaiset Lappiin.
Sain tästä hyvän opetuksen, kun tapasin nuorena 1980-luvulla luoteis-Italian rannikolla tunisialaisen nuoren miehen, joka innokkaasti keskusteli islamista. En unohda koskaan tuota tapaamista. Tai kun junassa opiskeluaikana keskustelin meedion kanssa hänen uskonnostaan. Se oli silmiä avaavaa. Toki itse kerroin, että olen teologian opiskelija.
Mustan burkan takana on ihminen. Kuten minihameeseen ja romanien pukuun pukeutuvan takana. Jokainen meistä jakaa ihmisen osan iloineen ja huolineen. Jeesus ei kaihtanut erilaisia ihmisiä. Hän kohtasi samarialaisen naisen kaivolla ja puuhun kiivenneen Sakkeuksen. Hän arvosti rikollisia, jotka ristiinnaulittiin hänen kanssaan.
Rasismista tulee käydä julkista keskustelua, ja sille tulee asettaa rajat. Ketään ei saa syrjiä, jokainen on tasa-arvoinen ja yhdenvertainen suomalaisessa yhteiskunnassa.
Löydän itsestänikin toisinaan rasistisia ajatuksia. Joudun kamppailemaan niiden poiskitkemiseksi. Maahanmuuttajaan tutustuminen on mielestäni tie erilaisuuden kestämiseen ja ymmärtämiseen, erilaisten ihmisten kanssa elämiseen rauhassa ja rinnakkain. Minä saan olla reilusti kristitty, uskoa Jeesukseen Jumalan Poikana ja Pelastajana, ja maahanmuuttaja saa olla reilusti muslimi tai buddhalainen tai juutalainen tai uskonnoton, mikä hänen uskontonsa sitten onkaan.
Meillä on eri oppi ihmisen pelastumisesta. Mutta kultainen sääntö yhdistää: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Islam: ”Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen.” Buddhalaisuus: ”Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.” Juutalaisuus: ”Älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.”
Kristittyinä meitä sitoo lähetyskäsky; kertoa Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa myös toisinuskoville maahanmuuttajille. Siihen rukoilemme Jumalalta viisautta ja taitoa. Todistuksemme on vaikuttavampi, jos puheemme ja tekomme ovat sopusoinnussa keskenään. Usein juuri ne Jumalan tahdon mukaiset teot puhuvat voimakkaammin kuin sanat.