Ei, ei, ei.. tai, no jos sittenkin kyllä…Tällainen aprikointi on varmaan tuttua jossakin määrin meille jokaiselle. Olemme ristiriitaisia olentoja. Meidän mielessämme kulkee eri suuntiin haluja ja pyrkimyksiä. Monenlaiset motiivit kamppailevat meidän mielessämme. Velvolli-suuden tunto ja toisaalta mukavuudenhalu kamppailevat. Kumpi voittaa? Elämä tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja, joiden kesken me saatamme olla ymmällä ja epävarmoja siitä, mikä olisi oikein, mikä väärin, mikä hyväksi, mikä taas vahingoksi. Näin on sekä pienissä että suurissa asioissa. Tekisinkö niin vaiko näin, valitsisinko tuon vai tämän? Ketä minä todella kuulisin? Mihin suuntaan lähtisin.
Tämä ihmisen ristiriitaisuus tunnetaan hyvin Raamatussa. Äsken kuulimme luettavan kappaleen apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille. Siinä on tekstiä, jonka me jokainen varmaan voisimme allekirjoittaa jossakin elämämme vaiheessa. Hän sanoo: ”En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan…tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo…haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta” .
Kuinkahan monta kertaa yksi ja toinen meistä on tuolla tavalla joutunut katumaan sanojaan ja tekojaan.”Mitä minä hullu meninkään tekemään tai sanomaan silloin ja silloin…!” me saatamme voivotella ajattelemattomia sanojamme. Meissä jokaisessahan elää se niin-sanottu vanha Aatami, josta pursuaa monenlaista pahaa itsellemme ja lähimmäisillemme. Me olemme kuitenkin saaneet jo pyhässä kasteessamme kehotuksen ja velvoituksen kristityn kilvoitukseen ja johdonmukaiseen elämään, kun Martti Luther Katekismuksen sivuilla kysyy, mitä tällainen vedellä kastaminen merkitsee? Hän vastaa: ”Se merkitsee sitä, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja kuoletettava ja sen sijalle tulee joka päivä tulla esiin uusi ihminen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa Jumalan edessä”.
Tuon sanan edessä me jokainen joudumme tiukille. Joudumme tunnustamaan, että keh-nosti meille on onnistunut vanhan aatamimme lannistaminen. Kuten eräs iltavirsi sanoo: ”Häveten, Herra, tunnustan sen, huono on ollut mun kilvoituksen”. Hyvyyteen, totuuteen ja rakkauteen pyrkiminen ei aina onnistu niin kuin toivoisimme. Mutta siihen me kyllä haluaisimme vaikkei se niin onnistuisikaan. Me olemme ristiriitaisia ja vajavaisia ihmisiä. Kyllä kyllä vaiko ei ei?
Kuinka erilainen Jeesus Nasaretilainen olikaan ihmisenä kuin me. Uuden Testamentin sivuilta meidän eteemme piirtyy kuva ehyestä ja johdonmukaisesta persoonallisuudesta. Jeesuksessa ei todellakaan ollut sitä ristiriitaisuutta ja persoonallisuuden hajanaisuutta, mikä meissä tavallisissa ihmisissä tulee tuon tuosta esille. Maailman historiassa on sentään elänyt yksi henkilö, jota ei voitu syyttää synnistä. Kaikkein korkein ihmisen luonnetta kuvaava laatusana on millä tahansa kielellä ”Kristuksen kaltainen”. Kun Intia halusi lausua parhaan kohteliaisuutensa suurimmalle pojalleen, Mahatma Gandhille, he nimittivät häntä ”Kristuksen kaltaiseksi ihmiseksi”. Kristuksen kaltaisia ihmisiä tämä maailma totisesti tarvitseisi, jos heitä vain löytyisi. Jeesus Kristus ihmisenä kyllä suuri saavuttamtaon esikuvamme. Mutta onneksemme hän oli ja on toki vielä paljon enemmän.
Kristillisen uskon ja evankeliumin lähtökohta on siinä että Jeesus Kristus sanoi ”kyllä” tälle ihmiskunnalle, meille, sinulle ja minulle. Jeesus on meille Jumalan iankaikkinen kyllä. Paavali sanoo 2.Korinttilaiskirjeesssään:”Eihän Jeesus Kristus tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, lupaukset saaneet hänessä vahvistuksen”. Jeesus Kristus siis meidän puolestamme sanoi kyllä ja oli valmis käymään sovituksen työhön aina ristille saakka. Hän antaa lahjana meille oman täytetyn työnsä sekä puhtautensa ja pyhyytensä, kun hänen puoleensa käännymme ja häneen turvaudumme. Siinä on sielumme pelastus.
Jeesus itsehän joutui ristiriitojen keskelle. Hänelle ja hänestä moni sanoi ”ei, ei”. Hänen julistuksensa ja opetuksensa oli sillä tavoin uutta sen hetkisessä uskonnollisessa maailmassa, että se herätti vastustusta. Hänen toiminnassaan koettiin se vanhan ja uuden välinen ristiriita, mikä on tunnettua hyvin monella elämän alalla.
Jeesuksen kohdalla vanhan ja uuden ristiriita oli lakiuskonnon ja evankeliumin armon uskonnon välinen ristiriita. Jeesus puhui hyvin tiukkaan sävyyn ylipapeille ja kansan vanhimmille, kuten kuulimme:”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes (Kastaja) avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja pblikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä”.
Jeesus siis kertoo, että nuo halveksitut portot ja publikaanit tulivat katumukseen ja pääsivät osallisiksi pelastuksesta. He ottivat todesta Johanneksen avaaman vanhurskauden tien, katuivat syntejään, tulivat mielenmuutokseen, saivat armon osakseen. He sanoivat ”kyllä” sille totuudelle, jota Johannes Kastaja heille julisti. Jeesuksen toiminnassa erityisesti nähtiin ja koettiin se ihme, että arvottomiksi ja halveksituiksi tuomitut ihmiset saivat kokea ihmisyytensä arvon nousun. Jeesukselle jokainen ihminen oli ”laulun arvoinen”. Miten suuri ilo se heille olikaan. Ja meille Raamattu sanoo, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Hän katsoo rakastaen ja arvostaen sinunkin puoleesi. Saamme iloiten avata sydämemme tälle rakkaudelle.
Meissä oleva vanha ihminen haluaa kuitenkin pitää vanhasta kiinni eli elää omaa elämäänsä piittaamatta Jumalasta ja Jeesuksesta. Se sanoo ”ei-ei” sille uudelle minkä Jumala tahtoisi meissä vaikuttaa. Mutta kuunnelkaamme sen sijaan Vapahtajamme ääntä ja kutsua uuteen elämään, elämään uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Me olemme monet kerrat olleet vertauksessa kerrottujen poikien kaltaisia, jotka pahoittivat isänsä mielen. Vanha minämme vastustaa uuteen suostumista. Me jokainen olemme jossakin elämän tilanteessa sanoneet EI Jumalalle. Oma tahto on voittanut. Kuitenkin Herramme Jeesus on uskollinen ja väsymätön kutsuja. Vaikka oletkin sanonut ”ei”, niin vielä on mahdollista sanoa ”kyllä”. Sillä tämä päivä on yhäkin pelastuksen päivä. ”Hänen luokseen tulla saa, siihen saan mä uskaltaa”. Sen voimme tänään ihan käytännössä toteuttaa polvistumalla ehtoollispöydässä hänen eteensä. Siitä voimme sitten nousta kiitollisin mielin Herraamme seuraamaan uskon, toivon ja rakkauden ihmisinä arjen ja juhlan keskellä. Hänelle sinä kelpaat sellaisena kuin olet, sillä ristillä hän on sinut sovittanut ja omakseen ostanut.