”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset…” Kuinka usein me syyllistymmekään tähän samaan, mihin tämän esimerkkikertomuksen fariseus. Ja kuitenkin hänen rukouksessaan ei ollut mitään ihmeellistä.
Fariseukset olivat oman aikansa herätysliike, joka otti Mooseksen lain noudattamisen tosissaan. Heidän uskonsa oli, että silloin kun Israel pitää Lain pienintä piirtoa myöten, Messias tulee.
Jokainen juutalainen rukous alkoi Jumalan ylistämisellä ja sikäli Fariseuksen rukous muistutti juutalaisen Talmudin rukousta temppelistä poistuttaessa:
”Minä kiitän sinua, Herra, Jumalani, että olet minun osakseni suonut istua rukoushuoneessa eikä niiden parissa, jotka istuskelevat katujen kulmissa. Minä jo varhain riennän lain sanojen ääreen, he rientävät varhain turhuuteen. Minä kiirehdin iankaikkiseen elämään, he kadotuksen kaivoon.” (Berakot II 7 a)
Molemmista rukouksista käy ilmi kuinka fariseukset toteuttivat omaa uskoaan. Jeesuksen vertauksessa fariseus kertoo paastoavansa kahdesti viikossa kun Laki vaati paastoamista vain kerran vuodessa. Samoin hän kehuu maksavansa kymmenykset kaikesta ostamastaan vaikka Laki ei vaatinut niitä kuin maan tuotteista.
Molemmissa rukouksissa tehdään erottelua ”meidän hurskaiden” ja ”noiden syntisten” välillä. Samanlaista erottelua tehdään myös joissain Psalmeissa. Esimerkiksi Psalmissa 26 vedotaan Jumalan apuun siksi, että ”olen elänyt nuhteettomasti ja luottanut horjumatta sinuun (j.1).” ja myöhemmin ”En ole istunut valehtelijoiden parissa enkä lyöttäytynyt pettureiden joukkoon. Olen karttanut pahantekijöiden seuraa ja pysynyt kaukana jumalattomista (j.4-5).”
Tämän hurskauden perusajatus on itämaisessa liittoajattelussa. Jumala on kuningas, joka säätää lait ja Hänen alamaistensa on niitä noudatettava. Vastalahjaksi tästä kuuliaisuudesta ihmisellä on sitten oikeus vaatia Jumalan suojelusta. Kyse on lahjanvaihdosta – kuuliaisuus vastalahjana suojelusta.
Tämä ajattelu ei ole mitenkään vierasta meillekään. Kuinka usein me pidämme itseämme itseoikeutettuina Jumalan valtakunnan kansalaisina? Kuinka usein me vertaamme omaa hurskauttamme ”noihin muihin”, jotka eivät noudata Raamatun määräyksiä.
Kuitenkin tämänkaltaisessa hurskaudessa on kaksi perusongelmaa.
Ensinnäkin siinä tehdään sama perusvirhe kuin mitä fariseus teki Mooseksen lain tulkinnassa. Myös kristityt tulkitsevat usein Raamattua oman korvasyyhynsä mukaan, kuten sanonta kuuluu. Fariseus nosti synneiksi sellaisia asioita, jotka eivät olleet hänen yhteisölleen minkäänlaisia ongelmia. Samoin hän nosti hengellisiksi ansioiksi asioita, joita Laki ei edes vaatinut.
Tällaista hengellisyyttä on paljon myös meillä. Eri kristilliset suuntaukset luovat erilaisia tapoja ja paheksuvat sitten niitä, jotka eivät noudata näitä tätä tapakulttuuria. Usein nämä tavat nousevat herätysliikkeen syntyajan tavoista tai kiistakysymyksistä. Pohjois-Amerikan hamishit ovat kuuluisia siitä, että he eivät käytä mitään teknologiaa, jota ei ollut olemassa 1800-luvulla. Meidän kristillisyydessämme vaikuttaa edelleen 1800-luvun lopun raittiusliikkeen ajattelu. Minun nuoruudessani linjattiin seurakuntanuorissa, että ”tanssi ei ole syntiä, jos siitä ei nauti.”
Edelleenkin voisi sanoa, että erilaiset ”nuoruuden synnit” ovat paljon paheksutumpia kuin keski-iän ja vanhuuden synnit: rahan- ja vallanhimo. Vanhemmat ikäluokat väheksyvät omia syntejään ja korostavat nuorten syntejä.
Toinen kertomuksen fariseuksen perusongelma on siinä, että hän määrittelee itsensä muiden kautta: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset…” Vertikaalinen suhde Jumalaan on muuttunut horisontaaliseksi suhteeksi muihin ihmisiin. Hän ei etsi omaa arvoaan Jumalan kuvana vaan vertailusta muihin ihmisiin. Samalla hän unohtaa näidenkin olevan Jumalan kuvia ja siten mittaamattoman arvokkaita.
Myös me pyrimme usein korottamaan itsemme muiden yläpuolelle. Unohdamme muiden ihmisten olevan Jumalalle yhtä arvokkaita ja rakkaita kuin mekin. Unohdamme sen, että kristittyinä meidän tulisi olla siellä, missä Herrammekin oli: kujilla ja aitovierillä porttojen ja publikaanien kanssa. Herraammekin haukuttiin syömäriksi ja viininjuojaksi. Esimerkillään Hän kuitenkin tahtoi korostaa sitä, minkä Hän Markuksen evankeliumin alkupuolella (2:18) ilmoittaa tehtäväkseen: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.”
Globaalisti ajatellen näemme tämän fariseuksen asenteen itsessämme kun tarkastelemme itseämme kansakuntana ja kulttuurina. ”Herra, kiitos ettemme ole niin kuin nuo pakolaiset. Kiitos ettemme ole niin kuin nuo toisuskoiset. Kiitos, että olet antanut meille yllin kyllin. Varjele meitä, ettemme menettäisi sitä – olemmehan toimineet oikeusvaltion periaatteiden mukaan.”
Fariseus oli täynnä itseään ja saavutuksiaan. Ihan niin kuin mekin kun koemme katastrofina, jos emme jollain kansainvälisellä mittarilla olekaan enää maailman kolmen parhaan kansakunnan joukossa. Onhan meillä oikeus omaan hyvinvointiimme.
Kertomuksemme toinen päähenkilö, todennäköisesti hyvin menestynyt mutta kansansa halveksima, miehittäjän palveluksessa oleva publikaani, joka Palestiinan jollain sisärajalla keräsi veroja rajat ylittäviltä kauppiailta. Hän ei ollut varsinaisesti virkamies vaan itsenäinen yrittäjä, jolle alueen jokin ruhtinaskunnista oli ulkoistanut veronkannon. Todennäköisesti hän oli kollegansa Sakkeuksen tavoin tulkinnut taksoja tavalla, joka minimoi kulut ja maksimoi voitot. Veronkanto oli oman aikansa ns. luonnollinen monopoli – eli oikeastaan lupa painaa rahaa.
Tämä mies käyttäytyi aivan toisin kuin fariseus. Hän jäi taka-alalle – ehkä jopa pakanain esipihaan, ei rohjennut nostaa käsiään ylös rukousasentoon vaan jäi kumaraan.
Taustalla saattaa olla Jeesuksenkin siteeraama käytäntö:
”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.” (Matt 5:23-24)
Hän tunsi virheensä eikä uskonut kelpaavansa Jumalalle, koska ei tiennyt miten sovittaisi lähimmäisilleen vuosien kiskonnan. Juutalaisen normiston mukaan hän oli tuomittu ja tiesi sen itsekin. Siksi hän totesi epätoivoissaan: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!”
Tunnistamme itsemme myös tästä publikaanista. Kuten sanoin, talouden synnit eivät ole niitä, joita korostetaan erityisen kristillisinä synteinä. Lähimmäiseltä leivän riistäminen tai turvan epääminen hädänalaiselta hallinnollisella päätöksellä eivät ole asioita, joita olisimme perinteisesti tuominneet epäkristillisinä. Päinvastoin – monasti rikkaus on katsottu Jumalan siunaukseksi sekä yksilön että kansakunnan tasolla. Vaatimukset vanhurskaasta tulonjaosta ja globaalista oikeudenmukaisuudesta on torjuttu hengellisyydelle vieraina asioina.
Publikaanin tavoin olemme hyödyntäneet kansallisia ja kansainvälisiä rakenteita oman elintasomme rakentamisessa. Meillä ei ole ollut vaikeuksia ostaa lapsityövoimalla teetettyjä muotivaatteita tai lähettää myrkyllisiä jätteitämme köyhiin maihin. Eikä meillä ole ollut vaikeuksia riistää luontoakaan yli sen kantokyvyn.
Tunnistamme siten itsemme myös publikaanista.
Miksi Jeesus sitten totesi publikaanin menneen kotiinsa vanhurskaana ja fariseuksen ei?
Vastaus on heidän asenteessaan. Fariseus oli täynnä omaa itseään ja katsoi tehneensä kaiken oikein ja olevansa oikeutettu vaatimaan Jumalalta palkkiota käytöksestään. Hänen uskonsa keskipiste oli hän itse.
Publikaani taas näki omat virheensä eikä hänellä ollut mitään tuotavaksi Jumalalle.
Jeesus ei jatka vertaustaan tämän pidemmälle. Todennäköisesti fariseus jatkoi kuten ennenkin. Hän eli omassa hurskaassa kuplassaan eikä ymmärtänyt omaa rakkaudettomuuttaan.
Tapahtuiko publikaanin kohdalla muutosta, sitä emme tiedä. Hänen kollegojensa Sakkeuksen ja Matteuksen kohdalla tiedämme muutoksen tapahtuneen. Kun Herra koskettaa, Hän muuttaa ihmisen elämän.
Hän muuttaa myös kansakuntien elämän – jos kansa suostuu siihen. Jos kansa – ja erityisesti kansan johtajat – kohtaavat syntisyytensä ja jos se saa heidät katumaan rakkaudettomuuttaan, silloin muutos voi tapahtua.
Meidän suomalaisten edessä ovat omat leipäjonomme, yhä lisääntyvä vanhusten yksinäisyys, nuorison syrjäytyminen ja kovuutemme pakolaisia kohtaan. Kuten paavi Franciscus hiljan totesi, me olemme palvoneet rahan jumalaa ja unohtaneet lähimmäisen.
Miten me teemme?
Kiitämmekö fariseuksen tavoin Jumalaa saamastamme varallisuudesta vain ymmärrämmekö publikaanin tavoin, että olemme yksilöinä, kansana ja kulttuurina toimineet väärin? Se on iso kysymys, jota joudumme kaikki pohtimaan.
Jeesus varoitti meitä mammonan vaaroista ja kutsui seuraamaan itseään lähimmäisen palvelemisen ja itsensä kieltämisen tiellä. Me vastaamme Hänen kutsuunsa nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…