Näin viikko pääsiäisen jälkeen palaamme evankeliumin kuvauksessa ylösnousemuksen päivän illan tapahtumiin. Emmauksen tien kulkijat olivat saaneet nähdä ylösnousseen Jeesuksen ja rientäneet pimentyvästä illasta huolimatta takaisin Jerusalemiin kertomaan näkemästään ja kokemastaan Jeesuksen opetuslapsijoukolle. Äsken luetussa päivän evankeliumissa on kirkkokäsikirjassa jätetty ensimmäisen jakeen alku pois: ”Kun he vielä puhuivat tästä,…”. Siis opetuslasten sisäpiiri ja Emmauksen tien kulkijat puhuivat päivän tapahtumista. Kuullun ja koetun perusteella oli lausuttu vakaumus: ”Herra on todella noussut kuolleista!”.
Mutta sittenpä ei enää ollutkaan helppo uskoa ja lausua uskontunnustuksia, kun ylösnoussut Jeesus yhtäkkiä ilmestyikin heidän keskelleen. On paljon helpompaa ottaa myönteisesti kantaa ja hyväksyä Jumalan ihmeelliset teot silloin, kun ne kohtaavat jotain toista jossain muualla. Silloin on mahdollista samalla säilyttää oma kuva maailmasta ja kenties alitajuisesti selittää muille tapahtuneet ilmiöt psykologisesti tai pelkästään hengellisinä kokemuksina, konkreettisesta maailmasta irrallaan. Parin vuosituhannen takainen kreikkalainen kulttuuri, jonka vaikutuksessa opetuslapset elivät, muistuttaa tässä asiassa omaa aikaamme. Kreikkalaisessa kulttuurissa vallitsi dualismi, kaksijakoisuus, jossa materiaalinen ja henkinen todellisuus erotettiin tarkasti toisistaan. Uskonnollisia asioita kyllä arvostettiin, mutta niiden paikka oli kokonaan todellisuuden henkisellä ja samalla hengellisellä puolella. Ajatus siitä, että henkiseen maailmaan kuuluva Jumala otti materiaalisen muodon ja syntyi ihmiseksi, oli alusta alkaen ollut vaikea pala opetuslapsillekin hyväksyä. Jeesuksen seurassa vietetyt pari vuotta eivät olleet jatkuvista Jumalan voimatekojen kokemisista huolimatta sanottavasti muuttaneet vallinneita käsityksiä. Ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen synnytti suunnattoman pelästyksen ja ensimmäinen tulkinta oli: aaveesta on kysymys!
Moni saattaa huomauttaa, että meidän ajassamme ajatellaan ja toimitaan toisin. Henkisiä ja hengellisiä arvoja, tosin yleensä muualta kuin Raamatusta ja perinteisestä kristinuskosta nousevia, kyllä kunnioitetaan ja jopa sovelletaan ahkerasti jokapäiväiseen elämään. Monelle kasvissyöjäksi alkaminen on pohjimmiltaan henkinen tai hengellinen ratkaisu, päätös kunnioittaa elämää kaikissa mahdollisissa muodoissa. Televisiossa pyörivässä hääohjelmassa esitellään liiton osapuolet tarkasti punniten heidän soveltuvuuttaan toisilleen. Se tapahtuu astrologian avulla; eikö siis silloin ole kyse henkisen ja materiaalisen maailman toimivasta yhdistämisestä?!
Yhdessä kohdassa kulkee kuitenkin selvä ja tiukka raja. Valtavana enemmistönä pidetään kiinni siitä, että materiaalisen maailman synty ja olemassaolo ovat irrallaan henkisestä ja hengellisestä todellisuudesta. Olen usein viitannut tähän seikkaan, mutta nyt se aivan huutaa esiin nostamista! Niin kauan kuin me suostumme siihen maailmanselityksen pakkopaitaan, jossa Jumalaa ei ole ”sotkettu” todellisuuden kuvaukseen, olemme samalla täydellisen kyvyttömiä kohtaamaan ylösnousemuksen todellisuutta! Naturalistisen maailmankuvan ja sen vakioseuralaisen, evoluutiouskon, johdonmukainen lähtökohta on jättää Jumala todellisuuden kuvaamisen ulkopuolelle. Voidaan hienosti sanoa, että on kyse arvovapaasta, neutraalista ja jopa kriittisestä maailman selittämisestä. Voidaan myös sanoa, ettei silloin itse asiassa oteta lainkaan kantaa Jumalan olemassaoloon tai –olemattomuuteen. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Jo lähtökohdassaan Jumalan todellisuuden ulkopuolelle jättävä malli on rakentanut maailman- ja elämänselityksestään kehän, johon ylösnousseen Jeesuksen tapaiset häiriköt eivät mitenkään mahdu. Jos materiaalisen maailman syntyyn ei todellakaan olisi tarvittu henkistä ja hengellistä todellisuutta, niin silloin syntyjärjestys olisi toisin päin. Näinhän ihmiskunta itseriittoisuudessaan uskookin. Henkiset ja sitten hengelliset ulottuvuudet ovat tietylle asteelle vähitellen kehittyneitten ihmisaivojen tuotetta. Silloin on siis kyse vasta toisen asteen arvoista, materiaaliset asiat ovat ensin ja tärkeimpiä.
Naturalistisen maailmankuvan väite: ’luomista ei ole koskaan voinut tapahtua’ hyväksytään yllättävän kivuttomasti. Sen vääjäämätön seuraus on kuitenkin kristillisen uskon kannalta kaiken muuttava. Ilman luomista ei ole vastuuta Jumalan edessä, ei ole syntiinlankeemusta eikä siis sovittamisen tai lunastuksen tarvetta. Mikä osa silloin ylipäänsä jää Jeesukselle? Se, minkä maailma riemuiten ja taputtaen kyllä hyväksyykin: upea esikuva siitä, kuinka ihmisen pitää täällä maailmassa elää. Mutta että Jumalan Poika, joka kärsi ja kuoli meidän muiden ihmisten tähden sekä sitten vielä nousi kuolleista avaten meille tien uuteen elämään? Mihin ihmeen uuteen elämään, jos kerran maailma on se, mikä ympärillämme näkyy? Sitä paitsi: Jos Jumala on niin pieni, että hänen syntynsä on ihmisestä (eikä toisinpäin!), ei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia horjuttaa luonnonlakien rautaista järjestystä ja toimia niin kuin Jeesuksen väitetään kuolemansa jälkeen toimineen.
Ylösnoussut Vapahtajamme Jeesus Kristus ei välittänyt aikansa uskomuksista, eikä Hän ole meidänkään rajoittuneisuutemme vanki. Hän ilmestyi niin kuin tyhjästä opetuslasten keskelle, mutta ei silti ollut enempää aave kuin oppilaitten hallusinaatio. Erityisesti kreikkalaisen kulttuurin luettavaksi tarkoitettu Luukkaan evankeliumi kuvaa tarkasti Jeesuksen viestin: Tässä Hän on ruumiillisesti ylösnousseena. Henkinen, hengellinen ja ruumiillinen todellisuus kohtaavat; ne ovat aina olleet yhtä ja tulevat aina olemaan. Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen tunnustaminen edellyttää samalla uskoa luomiseen. Vain Jumala, joka mistään riippumattomana Luojana on kutsunut maailman ja elämän tyhjästä olemaan, voi toimia tällä tavalla maailman rajat ja luonnonlait rikkoen. Kreikkalaisen kulttuurin pohjalle rakentui gnostilainen kristinuskon tulkinta, jossa ei tahdottu millään hyväksyä tätä kokonaisuutta. Gnostilaisuus elää ja voi hyvin edelleen myös meidän ajassamme. Sen yksi ilmenemismuoto on juuri pääsiäisen alla useasti siteerattu ajatus Jeesuksen perhe-elämästä ja lapsista. Ei liene yllätys, että gnostilaiseen tulkintaan ei missään tapauksessa sovi ajatus ruumiillisesta ylösnousemuksesta.
Omassa ajassamme kohtaamme kysymyksen Jeesuksen ylösnousemuksen ruumiillisuudesta ehkä kaikkein tuntuvimmin jokaisessa hautajaistilaisuudessa. On surullista todeta, että suurelle enemmistölle tuo kohtaaminen tuntuu olevan vaikea pala. Perustan tämän käsityksen niihin tervehdyksiin, joita arkulle laskettaviin kukkatervehdyksiin liitetään. Aivan liian harvoin lohdutusta etsitään tai surua sanoitetaan ylösnousemuksen toivolla. Kuitenkin siinä on koko kristillisen hautaan siunaamisen mielekkyys. Tunnustamme tänäänkin yhteisessä uskontunnustuksessamme uskovamme ruumiin ylösnousemukseen? Uskommeko me todella? Ja kenen ruumiin? Kristillisen uskon sisältö avautuu näin: Jumala tuli lihaksi ja syntyi ihmiseksi. Ihmisenä Hän kärsi ja kuoli meidän puolestamme, ei vain ajallista kuolemaa, vaan todella eroon Isästä Jumalasta, Jumalan hylkäämänä. Kolmantena päivänä kuolemastaan Hän nousi ruumiillisesti kuolleista ja julistaa meille, että myös meidät herätettään kerran kuolleista. Me uskomme siis sekä Kristuksen että omaan ruumiilliseen ylösnousemukseemme. Miksi emme siis tarttuisi juuri siihen ja vain siihen läheisenkin kuoleman kohdatessamme?
Jeesuksen ylösnousemusruumis oli Raamatun sisältämien silminnäkijäkuvausten mukaan yhtä aikaa jotenkin tuttu ja jotenkin erilainen. Kovin tarkkaa kuvausta emme saa edes siitä, mitä opetuslapset näkivät Hänen käsissään ja jaloissaan, mutta voimme päätellä että jollain tavalla niissä oli näkyvissä Jeesuksen uhrikuoleman, Hänen tärkeimmän tehtävänsä, jättämät jäljet. Odottaessamme omaa ruumiillista ylösnousemustamme, ei meidän kuitenkaan tarvitse olla huolissamme puutteittemme ja vammojemme kertautumisesta. Taivaassa ei Raamatun lupauksen mukaan ole enää kivun eikä kyyneleitten aiheuttajaa. Varmasti ylösnousemusruumis on osa sitä uutta luomista, josta Raamattu usein puhuu: sitä eivät koskeneet ne ajan ja paikan rajoitukset, joihin me vielä olemme sidottuja.
Jeesuksella oli ruumiillisen ylösnousemuksen viestin lisäksi muutakin tärkeää muistutettavaa opetuslapsilleen. Myös meille hyvin tärkeä asia on kirjoitusten täyttyminen ja se, mistä Luukas kertoo: ”Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.” Jeesus itse valtuuttaa meidät lukemaan Vanhaakin Testamenttia yhtenä yhtenäisenä todistuksena ja lupauksena Hänestä itsestään. Jeesus on todellakin se kirjoitusten sinettien avaaja, jota Johannes sai myöhemmin katsella taivasnäyssään. Meidän on vain vuorollamme tultava Hänen eteensä, kohdattava Hänet juuri sellaisena kuin Hän on: Ihmisen ja Jumalan Poikana, ruumiillisesti ylösnousseena ja sitten taivaaseen astuneena Herrana, ja annettava Hänen avata myös meidän mielemme kirjoitusten ymmärtämiseen. Onhan niin, että Jeesuksen löytäminen kirjoitetusta Jumalan sanasta, Raamatusta, on vain yksi puoli siitä, että me todella uskomme lihaksi tulleeseen Sanaan.
Jeesus antoi opetuslapsilleen perustehtävän, joka on edelleen myös meidän tehtävämme seurakuntana ja yksittäisinä kristittyinäkin. Raamatunkäännöksemme mukaan Jeesus käski saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta kaikille kansoille Jerusalemista alkaen. Uutta käännöstä tehtäessä raamatunkäännöskomitea käänsi alkukielen paremmin kuin mihin kirkolliskokous sitten päätyi: ”ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava kääntymystä, jotta synnit annetaan anteeksi:” Sana ’parannus’ väännettiin kuitenkin kääntymyksen tilalle, vaikka (tai ehkä juuri siksi, että) se elääkin niin sitkeästi omaa elämäänsä meissä. Se pitää koko ajan auki sitä mahdollisuutta, että sittenkin voisimme tulla sopivasti – ei paljoa, mutta kuitenkin – paremmiksi ja sitten ikään kuin kevyemmällä mielellä suostua myös syntien anteeksisaamiseen. Syntien anteeksiantamusta ei kuitenkaan voi, ei saa eikä tarvitsekaan ansaita; Jeesus on sen kerran ja kaikille riittävästi ansainnut. Syntien anteeksiantamus on kääntymyksen seuraus siten, että sen me kohtaamme ensimmäiseksi, kun vain suostumme kääntymään omalta itse valitulta polultamme ja kuuntelemaan, mitä asiaa Jumalalla oikein onkaan meille. Synnit anteeksiannettuna, vapaana kaikesta siitä, mikä sinua mahdollisesti tänäkin aamuna painoi, saat lähteä myös tästä jumalanpalveluksesta. Herramme Jeesus Kristus on anteeksiantamuksen sinulle kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan valmistanut. Hän lupasi oppilailleen voiman korkeudesta. Jo kasteessa olet saanut sen saman Pyhän Hengen sinetin. Vaikka tässä jumalanpalveluksessamme ei tänään polvistutakaan alttarin sakramentin ääreen, on meidän lupa joka aamu palata kasteen lahjan omistajiksi. Jo silloin meidät on liitetty Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jo silloin meille on itse asiassa valmistettu se ylösnousemusruumis, johon pukeutumista vielä saamme odottaa. Vain Jumala tietää, kuinka kauan.