Lukemassani Raamatun kohdassa tapahtuu yllättäviä asioita ja ilmassa on epäilyksen tuntua. Ristinpuulla vasta vähän aikaa sitten kuollut Jeesus ilmestyy jopa kaksi kertaa opetuslapsille, jotka ovat kokoontuneet lukittujen ovien taakse. Evankeliumitekstin keskushahmo Tuomas ei ole paikalla Jeesuksen näyttäytyessä ensimmäisen kerran. Hän kuulee tapahtuneesta jälkikäteen. Tuomaksen on tosi vaikea uskoa, että toiset olisivat oikeasti nähneet Jeesuksen. ”En usko, jos en itse näe, minä en usko.” Tuomas vaikuttaa olevan täynnä uhoa ja vankkaa puolustusta, eikä hän niele ihan mitä tahansa muut sanovat. Tästä tapauksesta onkin saanut alkunsa sananparsi epäilevä Tuomas.
Kuvittelepa itsesi Tuomaan tilanteeseen. Miten sinä reagoisit, jos ystäväsi tulee kertomaan sinulle, että hän on nähnyt edesmenneen, yhteisen tuttunne ilmielävänä ja että tämä tuttu on siinä samalla jutellut mukavia? Mitä ajattelisit ystävästäsi tässä tilanteessa? Olisiko sinun helppo uskoa? Epäilisitkö? Varsinkin kun ystäväsi vaikuttaisi olevan asiasta vielä vilpittömän iloinen, hyvillä mielin. Ilo tosiaan valtasi opetuslapset silloin kun he näkivät Jeesuksen elävänä. En tiedä, mutta saattaa olla, että Tuomas ajatteli toisten olevan vähän höpsähtäneitä tai juksaavan. Tai niin surullisia ja epätoivoisia Jeesuksen poismenon takia, että heidän psyykeensä olisi pyrkinyt korjaamaan tilanteen luomalla kuvitteellisen, lohduttavan kokemuksen.
Epäilevän Tuomaan rooli voi tuntua meistä helposti samaistuttavalta, siinä on jotain tuttua. Emme me ihmiset usko välttämättä vähäisempiäkään yllättäviä asioita. Läheisesi kurkkaa syyskuisena aamuna ikkunasta ulos ja ilmoittaa sinulle että ensilumi on tullut. ”Eikä, ei voi olla, nytkö jo?” Kipität itsekin ikkunaruudun luokse pälyilemään. Tai kun kuulet että naapurin pitkäaikainen poikamies on nähty seuralaisen kanssa käsi kädessä Konginkankaan Salessa. ”Mitä ihmettä? En usko.” Joskus kyseessä saattaa kuitenkin olla rehellinen ilmoitus tai kiistämätön tosiasia. Ilmatieteen laitoksen mukaan Jyväskylään on satanut ensilumi syyskuussa! Viimeksi vuonna 2014, viitisen vuotta sitten. Edellinen kerta olikin vuonna 1986. Epätodennäköistä ja harvinaista, muttei mahdotonta.
Yllättävien asioiden epäileminen vaikuttaa siis kuuluvan ihmisluontoomme. Entäpä Jumala? Joutuuko myös Hän epäilyksiemme kohteeksi? Esimerkiksi silloin kun tuntuu, että Jumala ei kuule rukouksiamme tai kun jotain todella epäoikeudenmukaista tapahtuu lähipiirissämme. Uutiset kertovat onnettomuuksista, ammuskeluista ja koskettavista ihmiskohtaloista.
Ajattelen että jonkinlaiset epäilyksen ajat ovat osa uskonelämää. Tässä kohtaa on aiheellista erottaa sanat epäilys ja epäusko toisistaan. Epäusko on tietoista Jumalan hylkäämistä, epäilys puolestaan osa uskoa. Epäillessään Tuomas ei hyljännyt Jumalaa eikä uskonyhteisöään. Hän eli epäilyksen aikaa. Uskonelämämme varrelle mahtuu niin vakaita kuin horjuvia taipaleita. Tasaista ja suoraa kuin moottoritie ei matkantekomme aina ole. Mukana on myös mutkaisia ja kuoppaisia hiekkateitä.
Mikä neuvoksi silloin kun niitä epäilyksen etappeja sitten tulee? Epäilysten voittamiseksi ei ole mitään vippaskonstia. Omassa voimassa ei kannata yrittää itseään vakuutella. Ainoastaan Jumala voi synnyttää uskon ja ylläpitää sitä. Joskus Pyhä Henki toimii ja synnyttää meissä uskoa ikään kuin huomaamattakin. Emme oikeastaan edes tiedä, mitä on tapahtunut, mutta Jumala tuntuu taas pitävän huolen, johdattavan eteenpäin ja vastauksia rukouksiimme alkaa ilmaantua. Jumala lähettää meille tukensa ja turvansa myös sakramenteissa, kasteessa ja ehtoollisessa, joista osallisina saamme olla.
Armollista on se, että me kelpaamme Jumalalle epäilyksiemme kanssa, kuten Tuomaskin kelpasi. Tuomaan uhotessa vastaan, Jeesus ei hyljännyt häntä, ei kääntänyt selkäänsä. Jeesus antoi Tuomaan sulatella kuulemaansa viikon ja ilmestyi sitten uudelleen opetuslapsille, tällä kertaa niin että Tuomaskin oli paikalla. Tuomaan epäillessä Jeesus tuli hänen luokseen, vakuuttamaan hänet. Jumala osoittaa rakkautensa meille epäileville ihmisille.
Nähdessään Jeesuksen Tuomas luopuu uhostaan ja voittaa epäilynsä. Jeesus kuitenkin sanoo: ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Meidän 2000-luvun ihmisten osana on uskominen ilman konkreettista Jeesuksen näkemistä. Ilman sellaista näkemistä, miten opetuslapset näkivät Jeesuksen Hänen ollessaan maan päällä. Toki voimme nähdä Jeesuksen jollain tasolla jokaisessa ihmisessä, Jumalan kuvakseen luomissa ainutlaatuisissa yksilöissä. Samoin voimme nähdä Jeesuksen kaikissa hänen hyvissä teoissaan ja rakkaudessa, jota tähän maailmaan mahtuu.
Päivän evankeliumitekstin loppu osoittaa, että kirjoittaja ymmärtää meidän ihmisten osan; me tarvitsemme uskollemme jotakin konkretiaa. Evankeliumi rohkaisee meitä uskomaan: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus.” Tuomas tunnusti uskonsa ja epäilevästä Tuomaasta tuli uskova Tuomas. Epäilyä seurasi vilpitön ja vahva uskontunnustus. Sen mekin saamme nyt nousta yhdessä lausumaan.