1.
Johannes Kastaja oli Jeesuksen sukulainen. Tapaamme hänet jo ennen hänen syntymäänsä. Kun Vapahtajaa odottava Neitsyt Maria tulee kylään sukulaisensa Elisabetin luo, lapsi, jota Elisabet vanhoilla päivillään odottaa, hypähtää ilosta hänen kohdussaan. Lapsi on se sama Johannes, jonka tänään tapaamme Jordanin rannalta saarnaamasta ja kastamasta.
Karu mies on hänestä sillä välin tullut. Karut ovat hänen vaatteensa, karu on hänen ruokavalionsa, karu hänen asuinpaikkansa – ja karut, todella karut ovat myös hänen puheensa. Näin Johannes saarnaa:
Te kyykärmetten sikiät, kuka teitä neuvoi välttämään tulevaista vihaa? Tehkäät siis soveliaat parannuksen hedelmät ja älkäät ruvetko sanomaan itsellänne ”Abraham on meidän isämme”, sillä minä sanon teille, että Jumala taitaa näistä kivistä herättää Abrahamille lapset. Mutta jo on myös kirves pantu puiden juurelle. Sentähden jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja tuleen heitetään. (Luuk. 3: 7-9)
2.
Mutta mitä olivat nämä ”soveliaat parannuksen hedelmät”, joista Johannes puhui? Ne olivat periaatteessa yksinkertaisia asioita, mutta käytännössä vaikeita toteuttaa: piti tyytyä siihen, mitä oli saanut. Jos oli saanut enemmän kuin muut, piti jakaa omastaan niille, joilla ei ollut mitään, ei edes paitaa päällä erämaan kylmässä yössä. Pääasiassa oli puhe rahasta ja tavarasta, ja hiukan myös vallasta – ja nehän ovat yksinkertaisia asioita, mutta samalla niitä, joista pidämme vielä senkin jälkeen kaksin käsin kiinni, kun muu elämämme muuttuu parannuksen ja uskon myötä.
Johannes siis saarnasi viiltävää lakia omavanhurskaille, itseensä tyytyväisille ja ahneille ihmisille eli sellaisille kuin me. Ne, jotka katuivat syntejään, hän kastoi parannuksen kasteella. Se oli ulkoinen merkki sydämen sisäisestä katumuksesta ja syntisen kääntymyksestä, mutta myös vaatimus uudesta elämästä, joka osoittaisi kääntymyksen olevan totta.
Mutta vielä muutakin se oli: niin kuin profeetta itse, myös hänen kasteensa viittasi johonkin, mitä ei vielä ollut, mutta mikä oli pian tulossa. Tullessaan se toteuttaisi lupauksen, joka Johanneksen kaste oli sen vaatimuksen ohella, joka siihen sisältyi.
Lain ruoskalla Johannes ajoi kansaa parannusta tekemään. Hän teki sen ketään säästämättä ja mistään tinkimättä. Mutta jotakin muuta oli tulossa.
Se kuitenkin näytti olevan vielä ankarampaa kuin Johanneksen saarna ja kaste. Näin Johannes jatkaa päivän evankeliumissa:
”Minä tosin kastan teitä vedellä, mutta minua väkevämpi tulee, jonka kengän nauhoja en minä ole kelvollinen päästämään. Hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella, jonka viskin on hänen kädessänsä, ja hän perkaa riihensä ja kokoo nisunsa aittaansa, mutta ruumenet polttaa hän sammumattomalla tulella.”
3.
Elettiin aikaa, jolloin kovasti odotettiin Messiasta, Kristusta, Jumalan Voideltua. Odotettiin Raamatun lupausten täyttymystä miehessä, joka toisi vapauden Israelille. Ehkä odotettiin myös uskonnollista uudistajaa. Ja nyt mietittiin, olisiko ankara erämaan profeetta tämä mies.
Johannes kuitenkin kielsi olevansa Kristus. Hän piti itseään vain ”huutavan äänenä erämaassa”, tien valmistajana sille, joka tulisi hänen jälkeensä. Ja niin paljon arvokkaampi olisi tämä toinen Tulija, ettei Johannes voisi orjanakaan pestä Hänen jalkojaan, ei edes kirvoittaa Hänen sandaaliensa pauloja.
Tästä tulijasta Johannes sanoo, että ”hän perkaa riihensä ja kokoo nisunsa aittaansa, mutta ruumenet polttaa hän sammumattomalla tulella”. Jos Johannes siis vasta asetteli kirvestä hedelmättömien puiden juurelle, Hänen jälkeensä tuleva ja Johannesta väkevämpi kaataisi kuivat ja lahonneet puut ja polttaisi ne helvetin sammumattomassa tulessa. Sellainen olisi luvattu Messias. Siltä hän näytti Johanneksen saarnan perusteella.
4.
Kannattiko siis tällaista Jumalan Voideltua odottaa? Eikö olisi parempi, jos karu Johannes jäisi viimeiseksi Vanhan testamentin profeetaksi, ja sen jälkeen hiljaisuus laskeutuisi erämaahan? Kuka kestäisi tulisen kasteen miehen puheen ja katseen? Kuka olisi se hedelmällinen puu, jonka ei Hänen tullessaan tarvitsisi pelätä kirvestä eikä tulta?
Jumala ei kuitenkaan kysy meiltä lupaa, kuinka, missä ja milloin Hän toimii. Hän ei kysy, koska herrasväelle mahdollisesti sopisi kuulla totuus itsestään ja kantaa vastuu teoistaan. Hän lähettää puimamiehensä tantereelle silloin, kun se Hänelle sopii.
Eikähän se meille koskaan sovikaan. Vanhan ihmisen kalenterista ei löydy aikaa parannukselle. Kääntymys huomenna tai ensi viikolla, ehkä – mutta ei nyt, ei ihan vielä.
Asiaa ei kuitenkaan kysytä meiltä. Jeesus tulee Jordanille kenenkään sitä Häneltä pyytämättä tai kenenkään voimatta Häntä siitä estää. Jeesus tulee, kun on Hänen aikansa tulla. Ja se aika oli nyt, kun Johannes saarnasi ja kastoi Jordanin rannalla.
5.
Sillä Jeesus on ennustettu Messias ja Jumalan Voideltu. Hän on juuri se, josta Johannes oli puhunut. Jeesus kastaisi Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on valta kaataa kuivat ja lahot puut ja polttaa ne koskaan sammumattomassa liekissä.
Mutta kuinka kävi, kun Jeesus astui Jordanin rannalle? Mitä tapahtui? Alkoiko myös Jeesus saarnata lakia kansalle, kuten Johannes? Saarnasiko Hän sitä vieläkin ankarammin ja kohti käyvemmin kuin hänen sukulaismiehensä? Kaatuivatko nyt kuivat puut, joiden juurelle Johannes oli kirveensä laskenut? Syttyivätkö ne tuleen?
6.
Eivät syttyneet – eivät vielä. Tuhoavan tulen aika ei ollut vielä nyt. Kyllä Jeesuskin saarnaisi kohti käyvästi lakia, mutta ei tällä kertaa, ei vielä nyt Jordanin rannalla. Vielä ei ollut Vuorisaarnan eikä Viimeisen tuomion aika.
Sillä Jeesuksessa astui Jumalan armon aika Jordanille, astui vielä kerran ennen tuomion koittamista. Ja sitä aikaa saamme mekin elää nyt. Se on Jumalan suurta rakkautta. Mekin elämme armon ajassa.
Kuitenkin myös nyt, niin kuin silloinkin, armon aikaa edelsi ja meitä valmistaa siihen Jumalan lain saarna. Tai paremminkin voisi sanoa, että laki oli ja on yhä Jumalan armon kirkkaan ja lämpimän valon välttämätön pimeä tausta.
Jumalan laki on ”huutavan ääni” ”erämaasta”. Kuulemme sen, kun avaamme lämpimän ja valaistun kotimme ulko-oven. Kuulemme pelottavan äänen pimeästä. Se on ääni, joka käskee ja komentaa meitä tekemään hyvää ja välttämään pahaa, jos mielimme välttää lopullisen ja peruuttamattoman pahan, iankaikkisen kuoleman jääkylmän ja elottoman erämaan täydellisessä pimeydessä.
7.
Niin oli myös silloin, kun Jordanilla Jumalan armo ilmestyi Jeesuksessa. Myös silloin kaikui taustalla Johanneksen puhe. Ja tätä puhetta, lain saarnaa, seurasi myös teko eli Johanneksen kaste. Parannussaarna ajoi pelästyneitä kastettaviksi ja parannuksen hedelmiä tuottamaan.
Ensin oli siis lain saarna, sitten lain teot. Kun sen sijaan Jumalan armon evankeliumi Kristuksessa ilmestyi tätä lain taustaa vasten piirtyen, järjestys vaihtui: ensin oli Jeesuksen teko, ensin Hän astui kastettavaksi – ja sitten Jumala puhui. Eikä se ollut lain saarnaa, ei tällä kertaa:
”Pyhä Henki tuli alas ruumiillisella muodolla hänen päällensä niinkuin kyyhkynen, ja ääni tuli taivaasta, joka sanoi: ’Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä mielistyin.’” Näin päivän evankeliumi kertoo.
Ensin Jeesus kastettiin, ja sitten Jumala puhui ja ilmoitti itsensä. Nasaretin Jeesus astui Jordanin veteen, mutta kun Hän nousi siitä, Pyhä Kolmiyhteinen Jumala ilmestyi Isän äänenä ja kyyhkysen muotoon sitoutuneena Pyhänä Henkenä Jumalan rakkaan Pojan päällä.
8.
Jeesus ei Jordanille tullessaan käskenyt eikä komentanut ihmisiä. Johannes oli jo lakia saarnannut. Ei Hän myöskään kastanut vedellä Johanneksen saarnasta peljästyneitä.
Jeesus ei tullut Jordanille täydentääkseen Johanneksen työtä. Hän tuli sinne täyttääkseen sen. Hän tuli sinne tehdäkseen sen, mikä oli Hänen pyhän syntymänsä ja koko elämänsä tarkoitus. Hän astui Jordanin veteen toteuttaakseen sen, mitä Johanneksen saarna käski, ja täyttääkseen sen, mihin Johanneksen kaste vasta viittasi.
9.
Johannes oli kuitenkin tilanteesta kauhuissaan. Kuinka Jeesus saattoi pyytää kastetta häneltä, joka oli vain huutavan ääni erämaassa ja itsekin syntinen mies? Johannes oli kyllä Jumalan lähettämä sanansaattaja, mutta siinä pyhässä valossa, joka ympäröi Jeesusta Hänen tullessaan Jordanin rantaan, hänenkin sydämensä näytti sysimustalta ja hänen ankaran kilvoituksensa hedelmät raaoilta tai jo pahasti mädäntyneiltä.
”Kasta sinä minut, Jeesus!” Johannes sanoi. ”Minä tarvitsen samaa parannuksen kastetta, jota jaan muille. Tarvitsen sitä sinulta. Mutta älä sinä tule minun kastettavakseni!”
Johannes näki aivan oikein, ettei Jeesuksella ollut omia syntejä, joista Hänen olisi pitänyt tehdä parannus. Johannes ymmärsi, ettei Jeesus tarvinnut kastetta parannuksen ulkoisena tunnusmerkkinä. Johannes ymmärsi, ettei Jeesukselle tarvinnut saarnata myöskään kasteen jälkeisen ajan asioista, elämän- ja mielenmuutoksesta, jota se edellytti. Miksi Jeesus sitten piti kastaa?
Jokin syy siihen piti olla, sillä Jeesus ei antanut periksi. Näin Hän sanoi: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii kaikkea vanhurskautta täyttää.“ (Matt. 3:15) Ja niin Jeesus sitten kastettiin. Johannes, lain saarnaaja, kastoi synnittömän ja puhtaan samassa Jordanissa, samassa vedessä syntisten ja saastaisten kanssa.
10.
Miksi näin kävi? Miksi Johannes sittenkin suostui kastamaan Jeesuksen? Varmasti Johannes tiesi, että Jeesuksen sanaan voi luottaa ja sitä pitää totella silloinkin, kun sen merkitystä ei täysin ymmärrä. Mutta ehkä hän sittenkin myös ymmärsi, mistä oli kyse. Johannes sai vastauksen kysymykseen, jonka hän – niin luulen – esitti sekä itselleen että Jumalalle. Näin vastaus kuuluu:
„Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!“ Niin Johannes sanoi Jeesusta osoittaen, ja niin myös me veisaamme tarkoittaen Ehtoollisessa läsnä olevaa Herraa. Jeesuksen itsensä ja häntä kastavan Johanneksen sopi „kaikkea vanhurskautta täyttää“, koska kasteen veteen astui Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.
11.
Niin Jeesus tekee. Hän ottaa syyttömänä kantaakseen meidän syntimme, ikään kuin ne olisivat Hänen omiaan. Hän elää meidän puolestamme sen pyhän elämän, johon me emme pysty, ja syntimme Hän vie Golgatalle ja sovittaa ne siellä meidän puolestamme.
Sillä tavoin myös siitä Johanneksen kasteesta, jolla Jeesus kastettiin, johtaa suora reitti meidän kasteellemme. Kolmiyhteisen Jumalan nimeen toimitettu kristillinen kasteemme ei ole meidän tekomme eikä meidän parannuksemme hyvä hedelmä. Se on Jumalan armoteko ja kokonainen, valmis lahja meille Pyhässä Hengessä uskossa vastaanotettavaksi ja rakkaudessa, Sanan valossa ja ohjauksessa todeksi elettäväksi.
Kaste Kolmiyhteisen Jumalan nimeen ei ole Johanneksen kaste. Silti Johanneksen kaste liittyy siihen, kristilliseen kasteeseen, Jeesuksen itsensä kasteen kautta. Se, minkä Herra Jeesus asettaa suuressa kaste- ja lähetyskäskyssään uudestisyntymisen pesoksi ja pelastuksen lahjaksi, se liittyy Hänen Jordanin kasteeseensa, joka oli Hänen tekonsa meidän puolestamme. Kaiken sen, minkä Hän meidän tähtemme ihmiseksi tulleena Jumalana otti kasteessaan kantaakseen, Hän haluaa kasteessamme uskon kautta ottaa meiltä pois, pois meidän harteitamme painamasta. Kaikki hyvien tekojensa hedelmät, jotka meiltä puuttuvat, Hän haluaa uskon kautta lahjoittaa kasteessamme meille.
12.
Meidän kasteemme on Jumalan armoteko, jossa Hän tekee meistä Pyhässä Hengessä ja uskon kautta osallisia Herran Jeesuksen pyhän elämän ansiosta ja Hänen ylösnousemuksensa voitosta. Siinä Herra Jeesus suorastaan liittää meidät itseensä ja itsessään koko Pyhään Kolminaisuuteen, Jumalaan, joka ilmoitti itsensä Hänen kasteessaan.
Mutta ennenkuin usko tuli, olimme me lain alla kätketyt ja siihen uskoon suljetut, joka piti ilmoitettaman. Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme. Mutta sitte kuin usko tuli, niin emme enempi ole sen opettajan alla. Sillä te olette kaikki Jumalan lapset uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle. Sillä niin monta kuin te Kristukseen kastetut olette, niin te olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä Juudalainen eli Grekiläinen, ei orja eli vapaa, ei mies eli vaimo, sillä te olette kaikki yksi Kristuksessa Jesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen, niin te olette myös Abrahamin siemen ja lupauksen jälkeen perilliset. (Gal. 3: 23-39)
Näin kuulimme alttarilta. Näin Pyhä Paavali julistaa meille lakia ja evankeliumia. Näin hän opettaa meille kasteestamme ja siitä suuresta lahjasta, jonka siinä saimme. Näin Hän opettaa siitä valosta, joka Jordanilla, Jeesuksen kasteessa, loistaa Johanneksen ankaran saarnan pimeää taustaa vasten. Siihen kuitenkin myös Johanneksen kaste lopulta viittaa: Jumalan Karitsaan, joka pois ottaa maailman synnin – ja meidän kasteeseemme.
12.
Rakkaat ystävät! Me olemme itsessämme kuolleita ja lahoja puita, jotka eivät kestä sitä tulikastetta, joka on meistä jokaisen edessä, kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Meistä ei ole siihen perinpohjaiseen parannukseen eikä niihin parannuksen täydellisiin hedelmiin, joita Johanneksen kaste meiltä vaatii. Sen tähden Jeesus kastettiin meidän puolestamme.
Jeesus kastettiin, jotta meidän kasteemme Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen voisi olla meille ”uudestisyntymisen peso”. Jeesus kastettiin, jotta me voisimme jo tässä ajassa pelkäämättä palvoen kohdata Kolmiyhteisen Jumalan. Jeesus kastettiin, jotta me voisimme katumuksessa ja uskossa saada syntimme anteeksi ja jotta pääsisimme turvallisesti, kuivin jaloin Luvattuun maahan, kun meistä kerran jokaisen on ylitettävä Jordanin virta.
Meidän syntimme on Herra Jeesus jo hukuttanut kasteemme veteen. Ne jäävät Jordaniin, kun uskossa Kasteen lahjaan ja siinä Herraan itseensä turvautuen astumme kuohuvan joen toiselle rannalle.
Ihmeeksemme saamme myös nähdä, ettemme tule sinne tyhjin käsin.
Mitään ansioita ei meillä ole, ei mitään omaa, minkä perusteella voisimme pelastua kadotuksen kuohuista. Silti elämä kastettuna ja uskovana ei ollut turhaa. Jumala ei ainoastaan ole antanut Kristuksen tähden kaikkea anteeksi, vaan myös Pyhän Hengen. Eikä Pyhän Hengen tuli poltakaan meitä, vaan tekee meidät uskossa palaviksi ja hedelmällisiksi.
Niin me myös näemme armosta pelastuneina ja perille päässeinä, ettei Pyhä Henki ole vaikuttanut meissä vain synnin surua ja katumusta, kokemusta oman vaelluksen heikkoudesta, vaan myös parannuksen hyviä hedelmiä, rakkautta, iloa ja rauhaa. Itse emme ole päässeet niitä näkemään, mutta toiset tietävät niistä ja ovat niistä jo täällä nauttineet. Ja nyt, perillä, ne lasketaan Kuninkaan valtaistuimen eteen, mutta myös kilvoittelijan itsensä ihmeteltäviksi – ne edeltä valmistetut työt, jotka Jumala on itse tehnyt heikon syntisen kautta. Aamen.