1. sunnuntai loppiaisesta, Luuk. 3: 15–18, 21–22, Tero Hietanen

Tero Hietanen
Langinkosken seurakunta

1. Jeesus Johanneksen kasteella

”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” Niiden sanojen kuulumiseen asti oli kaikki mennyt Johannes Kastajan julistuskokouksessa niin kuin ennenkin. Niiden sanojen myötä kaikki muuttui.
Johannes Kastaja oli aikansa tunnettu profeetta ja julistaja ja niin suurta oli hänen vaikutuksensa, että hänet sittemmin historioitsija Josefuskin mainitsee historian kirjoituksessaan. Johannes piti tulikivenkatkuisia parannussaarnoja ja vaati ihmisiä luopumaan Jumalan tahdon vastaisesta elämästä ja kääntymään uudelleen Herran puoleen. Merkiksi tästä synnistä luopumisesta ja Jumalan puoleen kääntymisestä heidän tuli antaa Johanneksen kastaa heidät Jordan -virrassa. Tällä kasteella Johannes kastoi sitten myös Jeesuksen.
Miksi Jeesus otti vastaan Johanneksen kasteen? Tämä kysymys on askarruttanut ja ihmetyttänyt, jopa loukannutkin kristittyjä aina näistä Uuden testamentin evankelistoista alkaen. Niin hän kuitenkin teki. Jeesus, jonka me kristityt olemme halki vuosisatojen uskoneet olevan synnitön Jumalan Poika, otti vastaan kasteen, jonka oli määrä olla merkkinä juuri parannuksen teosta, synnistä luopumisesta ja anteeksiantamisesta.

Merkiksi katumuksesta se olisi varmasti Jeesuksenkin kohdalla ymmärretty, ja Jeesus olisi sitä myöten kadonnut historian hämäriin vain yhtenä suuren Johannes Kastajan opetuslapsena, ellei Jeesuksen kasteen yhteydessä olisi tapahtunut niin kuin tapahtui. Jeesus oli jotakin enemmän kuin vain profeetan opetuslapsi. Se
kirkastui niin Johannekselle kuin Jeesukselle itselleenkin tuolla hetkellä kun nuo merkilliset, maailman historian suuntaa kääntäneet sanat kuultiin: »Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.»

Nyt myöhemmän Raamatun ja teologian ymmärryksen valossa sanomme, ettei Jeesus tarvinnut Johanneksen kastetta syntien anteeksiantamiseen, koska oli synnitön. Mutta tuossa hetkessä Jumalan Poika samastui ihmisen osaan, otti kannettavakseen meidän syntimme ja syyllisyytemme, hänen tiensä kohti syntien sovittajan ja ihmiskunnan vapauttajan tehtävää alkoi. Mutta voisiko sitä ajatella, että ehkä Jeesus kuitenkin, ihmisenä, tarvitsi tuon hetken ja kasteensa. Tarvitsi sen löytääkseen oman ainutlaatuisen tehtävänsä ja käsittääkseen sen kuka todella oli. Tarvittiin Isän Jumalan rakastavat sanat saattamaan Messiaan tehtävänsä alkuun.

2. Isän ja äidin sanat lapselleen

Isän rakastavat sanat veivät Jeesuksen hänen kutsumuksensa äärelle ja aloittamaan suuren tehtävän. Tämän äärellä ei voi välttyä ajattelemasta myös sitä, kuinka paljon meidän maallisten isien ja äitien sanat lapsillemme voivat merkitä ja kuinka paljon ne ovat meille itse kullekin merkinneet. Niin rakastavat kuin vähemmän rakastavat.

Luulenpa että pienellä miettimisellä jokainen meistä voi muistaa joitakin hetkiä, joitakin sanoja ja lauseita vanhempiemme suusta, jotka ovat pysyvästi tai ainakin pitkiksi ajoiksi muokanneet sitä miten olemme itsemme käsittäneet, millaisena nähneet. Rakkauden tai rakkaudettomuuden sanat ovat ohjanneet meidänkin elämämme suuntaa.

Liian usein ja liian monilla varmasti tällaista miettiessä mieleen nousevat ne muistot todellakin niistä haavoittavista sanoista. Mitätöinnin sanoista, moitteen ja arvostelun sanoista. Sanoista, jotka ovat saaneet lapsen näkemään itsensä huonona, ei rakastettavana, aina aikuisuuteen saakka.

Tai sitten mielessä on vain se hiljaisuus, kannustuksen puute, läsnäolon puute. Läpi vuosikymmenten ovat monet etenkin täällä Suomessa kärsineet siitä, että se oma äiti tai vielä useammin isä on jäänyt etäälle. Kerran keskustelin muutaman varttuneempaan ikään ehtineen seurakuntalaisen kanssa ja he sanoivat, etteivät ainakaan muista lapsuudestaan tilannetta että olisivat koskaan olleet isän sylissä.

Eivät vanhemmat toki mitään jumalia ole, eivätkä isien ja äitien sanat mitään Jumalan sanaa. Mutta lapselle ja hänen kuvalleen itsestä ja elämästä niiden merkitys ei kyllä siitä paljon jääkään. Isän ja äidin sanat ja syli merkitsevät paljon. Niin merkitsee myös niiden puute.

Jospa niin kauan kuin se on mahdollista, me vanhemmat käyttäisimme aikamme lastemme varustamiseen rakkauden sanoin. Jospa sanamme siis voisivat olla enemmän sen kaltaisia, jotka itse Taivaan Isä Pojalleen Luukkaan mukaan lausui: ”Sinä olet minun rakas poikani. Sinä olet minun rakas tyttäreni. Sinuun minä olen mieltynyt.” Nykykielellä tuon viimeisen lauseen voisi kääntää vaikkapa näin: ”Sinä olet tärkeä, sinua minä arvostan ja ihailen.”

Sillä onneksi nämäkin sanat, rakkauden, arvostuksen ja kannustamisen sanat jäävät mieleen. Onneksi tällaisiakin moni muistaa kuulleensa ja niistä ammentaneensa itseluottamusta ja voimaa elämänsä matkalle. Tällaisten sanojen varaan on hyvä rakentaa oma käsityksensä itsestä, elämästä ja tehtävästään täällä.

3. Isän Jumalan sanat meille kasteessa ja nyt

Tänään tarkastelumme keskiössä on sitten myös, paitsi Jeesuksen kaste aikanaan Jordanilla, myös kristillinen kaste. Useimpien meidän kohdalla se tarkoittaa sitä pienenä muutaman kuukauden iässä saatua kastetta, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Myös sen tapahtuman syvimmän merkityksen ja ytimen voimme tavoittaa, kun luemme noita kauniita sanoja, jotka Isä Jumala Pojalleen sanoi Pyhän Hengen laskeutuessa Jordanilla. Sillä juuri samasta on kyse kristillisessä kasteessa, joka kerta. Myös sillä kertaa kun sinut kastettiin.

Meille usein pienenä saatu kaste on riitti ja perinne vailla ainakaan sellaista sisältöä, joka merkitsisi mitään siinä elämässä jota nyt elämämme. Mutta ei kasteen vaikutus ole silti lakannut, vaikkemme sitä muistaisi tai ymmärtäisi.

Kasteessa meidät, niin kuin epistolatekstimme hienosti sanoi, puettiin Kristukseen. Siitä mitä hän on, tuli sitä mitä me olemme. Me saimme lahjana hänen pyhyytensä ja puhtautensa, hänen lapsen asemansa Isän edessä. Ja silloin ne sanatkin, jotka Isä Pojalleen sanoi, ne kuuluvat meille. Vaikkei sitä silloin ehkä korvin kuultu niin kuin aikoinaan Jordanilla, vaikkei sitä ehkä kukaan silloin ajatellut kun kaikkien mielissä oli vain kysymys siitä mikä lapselle tulee nimeksi, silti siinäkin hetkessä, kun sinut kastettiin taivaasta sanottiin nuo samat sanat. Sinulle. Sinä olet minun rakas Poikani. Sinä olet minun rakas tyttäreni. Sinä olet minun rakas lapseni ja sinuun minä olen mieltynyt.

Sinun kasteesi on voimassa tänään. Tänään on voimassa se, että Taivaassa on sinulla ja minulla Isä, joka rakastaa. Isä, joka haluaa kantaa sylissään lastaan, oli tämä sitten kuka tahansa, millainen tahansa, minkä ikäinen tahansa, kuinka lähellä Jumalaa tai kuinka etäällä Jumalasta tahansa. Hän silti on Kristukseen puettu.
Taivaassa on Isä, joka haluaa olla lähellä niitä, jotka maallisten isien ja äitien sanoista ovat tulleet haavoitetuiksi. Taivaassa on Isä, joka tahtoo parantaa ja eheyttää niitä, jotka ovat läpi elämän kaiken sydämessään kantaneet riittämättömyyttä, kelpaamattomuutta tuloksena siitä, miten häntä ovat hänen vanhempansa kohdelleet. Taivaassa on rakastava Isä jokaiselle, joka tässä elämässä kokee jääneensä vaille isän tai äidin rakkautta.
Ja tämä Isä on armollinen Isä, kaikille lapsilleen. Myös niille, jotka itse kokevat, etteivät ole osanneet lapsiansa tukea niin kuin olisi pitänyt. Hänen armoonsa saa epäonnistunutkin jäädä ja siihen turvata.

Kasteemme ytimessä on Isän avoin syli. Se syli on todellinen tänäänkin, avoinna tänäänkin, sinulle ja minulle. Ja jälleen tässä ja nyt, Pyhä Kaikkivaltias Jumala, jonka me myös Taivaan Isänä tunnemme, tahtoo meille sanoa: Sinä olet rakas. Sinuun minä olen mieltynyt