Kristilliseen perinteeseen kuuluu juhla-aikoihin valmistautuminen. On koettu todeksi se, että arjen ja juhlan vuorottelu ylläpitää elämän tasapainoa. Juhla tulee erottaa arjesta, ja tämä edellyttää juhlavalmisteluja.
Aikamme elämäntapa tuntuu ajoittain hämmentävältä. Toisilla arkikin on yhtä juhlaa – toisilla elämä on kokonaan arkipäiväistynyt. Alituinen kiire arjen velvoitteiden täyttämiseksi ajaa meitä päättymättömään noidankehään.
Paastonaika tarjoaa omalla hiljaisella ja lempeällä tavallaan uuden polunpään mahdollisuutta. Kirkkoisä Johannes Krysostomos sanoi pääsiäissaarnassaan: ”Nekin tulkoot mukaan, jotka ovat tulleet yhdennellätoista hetkellä, älkööt epäröikö ne, jotka eivät ole kulkeneet koko pitkää tietä.”
Evankelista kertoo: Henki vei Jeesuksen autiomaahan. Sama Henki, joka Markuksen mukaan oli ollut läsnä Jeesuksen kasteessa ja kirkastunut Jumalan läsnäolona paikalla olleille. Nyt sama Henki vei Jeesuksen autiomaahan. Evankelista korostaa: Jumala ei Jeesusta erämaassa kiusannut – kiusaaja oli itse Paha. Jumala lähetti Jeesuksen kamppailemaan Pahan valtoja vastaan.
Miksi elämä tuo tullessaan autiomaavaiheita? Lupaa kysymättä elämän käännekohdat saattavat viskoa meitä elämäntilanteesta toiseen. Muista silloin: autiomaavaihe voi olla myös syvä hengellinen kokemus.
Autiomaa kuvataan raamatussa uskonnollisena tilana. Se on kuoleman ja kaiken pahan tyyssija. Autiomaa on ei-mitään, täynnä tyhjyyttä ja kuolemaa. Toisaalta autiomaassa Jumala ilmestyi ja teki itsensä tunnetuksi Israelille.
Kun Herra ilmestyi autiomaassa, Hän oli läsnä vastakohdassaan. Todellinen elämä oli kuoleman varjon maassa. Valo loistaa pimeässä. Laulamme: ”Yö ei ole yötä sinulle, yö loistaa kirkkauttasi, Herra!”
Jeesus oli erämaassa Jumalan johdattamana, niin kuin Adam paratiisissa sen jälkeen, kun hänelle oli annettu tehtävä viljellä ja varjella maata. Toisin kuin Adam Jeesus kesti kiusaukset.
Israelin kansa vaelsi erämaassa 40 vuotta. Jumala johdatti heidät erämaan halki luvattuun maahan. Se, mitä oli luvattu Vanhassa Testamentissa, toteutui nyt Jeesuksessa. Jeesus on se, joka autiomaassa Jumalan ja enkelien todistaessa voittaa Pahan voimat.
Miksi juuri 40 päivää? 40 päivää viittaa juutalaiseen lukusymboliikkaan. Luku neljä on maan luku: neljä ilmansuuntaa. Neljä on myös kuva ehjästä kokonaisuudesta. Kymmenen kertaa maan luku: eikö se ole täydellinen aika. Riittävä aika. Neljäkymmentä päivää oli myös rajattu aika.
Niin! Elämä on rajallista. On lohdullista tiedostaa, että kaikella on aikansa. Kärsimykselläkin on rajansa. Kaikki lopulta päättyy ja täyttyy. Suuren kärsimyksen ja epätietoisuuden keskellä elävälle tämä on lohdullinen viesti.
Evankeliumikertomus haastaa meitä kysymään: Onko Jeesuksessa todella ilmestynyt se luvattu uusi Adam, joka kumoaa syntiinlankeemuksen? Onko hän se, jonka välityksellä tehdään jälleen maan ja taivaan välille sovinto?
Me julistamme evankeliumin lupauksena: Jeesuksessa on taivas jälleen avautunut. Hänessä Jumala on puuttunut asioiden kulkuun. Jumalan Pyhä Henki toimii!
Hän, joka lähestyy Jeesusta, lähestyy myös avointa taivasta ja toisaalta oman elämänsä erämaata. Jumala antaa hänelle tehtävän, joka vie taisteluun ja koettelemuksiin. Mekin kohtaamme ja tunnistamme Pahan hyökkäysten ja Jumalan rauhan välisen kamppailun kohdallamme.
Paaston aika kutsuu meitä pysähtymään. Kun elämä viskaa meidät autiomaahan, hiljaisuuteen, sivuun elämän valtaväylistä. Kun ihminen päättää hiljentää arkista menoaan, ottaa itselleen aikaa ja pysähtyy hiljaisuuteen – alkaa tapahtua. Mitä tapahtuu? Tunnistat ainakin kiusauksia tai koettelemuksia.
Kiusaus tai koettelemus on kuin elämän tienhaara. Olet tullut elämäsi matkalla pisteeseen, jossa kysyt: Mihin suuntaan? Miten tunnistan oikean tien? Nyt on valinnan paikka.
Evankeliumikertomuksessa kuvataan ainakin kolme hyvin tuttua ja piinaavaa kiusausta.
Ensimmäinen kiusaus: Pysyttele temppelinharjalla!
Eikö meitä aja usein vaatimus olla enemmän kuin toiset, huomatumpi ja arvostetumpi, moitteeton ja menestyvä, väsymätön ja kukoistava, nuorekas ja aina terve, joka tapauksessa toisten edellä hinnalla millä hyvänsä. Lopulta itsekäs elämä autioituu ja olen aivan yksin!
Toinen kiusaus: Haluan kaiken tämän!
Kuinka huomaamatta me janoamme valtaa tai kadehdimme sen käyttäjiä. Hamuamme mammonaa tai katkeroidumme sen puutteessa. Kaikkia meitä piirittää vallan halu ja mammonan jano.
Kolmas kiusaus: vain näkyvä, tämänpuoleinen riittää.
Aadamia ja Jeesusta koeteltiin inhimillisiin tarpeisiin liittyvillä ehdotuksilla. Kiusauksen ydin oli epäillä Jumalan hyvää tahtoa. Aadam kuunteli kiusaajaa ja lankesi. Jeesus oli kuuliainen Jumalan sanalle ja voitti.
Ihminen ei elä vain leivästä eli Jumalan luonnon ja ihmisen työn hedelmistä, vaan sanasta, jolla Jumala puhuttelee ihmistä.
Jumalan sana asettaa kuin peilin silmiemme eteen. Vastaan sanomatonta ja erittäin ajankohtaista on profeetan sana:
Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi
ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä,
kun huudat apua, hän sanoo: Tässä minä olen.
Miten meidän käy kun elämän kiusaukset piirittävät meitä ja tunnemme syvän voimattomuutemme Jumalan sanan peilin edessä?
Ainoa turvamme ja myös voimanlähteemme on Jumalan sanan lupauksessa:
Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. (Hepr. 4:16)
Me käymme ehtoollispöytään tämän lupauksen rohkaisemina. Kuulemme kiusausten Voittajan sanat.
Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:26)