1. paastonajan sunnuntai, Matt. 4:1-11, Irja Askola

Irja Askola
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

Ollakseen totta ja tosissaan, on tarkasteltava peilin edessä itseään. Asenteitaan ja valintojaan. Testiin meidät asettavat lapset, läheiset, työtoverit ja myös meille oudot, vieraat ihmiset tai ilmiöt. Olenko aidosti sen puolella, josta puhun ja johon toimenkuvani minut asettaa?

Jeesus joutui samaan testiin; tiukemmin kuin kukaan meistä. Itse paholainen pakotti häntä katsomaan peiliin. Erämaamaisemassa hän kipuili; mutta silloinkin, kun hän oli vielä erämaakamppailussaan, enkelit tulivat lähelle. Olivat läsnä. Kysymysten kiristyvässä ilmapiirissä enkelit läsnä. Erämaasta ei tarvinnut jaksaa kiivetä temppelin turvaan; siinä säröisessä maisemassa, erämaan kipuilussa, enkelit mukana. Hyvyys pahuuden keskellä. Armon tuoksu ankaruuden vastavoimana. Enkeleiden näkymätön, levollisuutta luova läsnäolo. Silloin, ja yhä nyt. Jeesukselle kiusaustensa ja ahdistustensa keskellä. Meille Jeesuksen seuraajille tänään ja nyt.

Jeesuksen saamat testikysymykset olivat sinänsä hyviä kysymyksiä, Jeesuksen profiiliin sopivia. Leipää nälkäiselle. Jumalan lupaamaa enkelten turvaa. Asioita, jotka toisessa tilanteessa ovat paikallaan ja Jeesuksen toiminnan ja sanojen ytimessä. Ainoa vika on paholaisen ehdottaman toiminnan suunta, se omaa kuvaa suurentava peili. Tee näitä ihmeitä osoittaaksesi olevasi jotakin!

Kristityn tie on valintojen tekemistä. Kysymykset, pyynnöt, odotukset tulvivat kirkon työntekijän korviin ja silmiin, sähköpostiin ja kalenteriin. Jeesuksen seuraajilla Jeesuksen kaltaisia erämaakamppailuja.

Ahdistavien valintojen keskellä, muistaisinko silloin myös enkelien läsnäolon? Heidän, jotka eivät poista arkemme vaikeita valintoja, mutta ovat niissä ja niiden keskellä kanssamme. Levollisuutta tuomassa. Aikajanaa tarjoamassa ja horisonttia avartamassa. Kaikella on aikansa – erämaalla ja siellä kohdattavaksemme tulevilla kysymyksillä ja erämaasta poispääsyllä. Molemmissa yksi sama piirre: Jumalan lähettiläät, enkelit niin hyisessä korvessa kuin kukkivissa puutarhoissamme läsnä, taka-alalla, mutta takuuvarmasti tukena.

Kun puhumme tänään tässä koulutuspäivässämme erilaisten ihmisten kohtaamisesta kirkossa, aloitamme siitä, että jo me olemme keskenämme erilaisia; kukin tullut tänne oman työhistoriansa ja koko elämäntarinansa kanssa. Kullakin omanlaisensa kamppailut ja itsensä näköiset erämaat. Tuo Jeesuksen erämaakokemus on annettu meille myös siksi, että oppisimme olemaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Jos Jeesuksella ahdistavia hetkiä oman kutsumuksensa keskellä, saa niitä olla meilläkin.

Jeesus kävi kamppailunsa yksinäisyydessä, vain enkelit tukenaan. Sielläkö hän oivalsi läheisten työtovereiden ja yhteisön merkityksen? Sieltä hän näet lähti kutsumaan seuraansa heitä, joista muodostui hänen lähipiirinsä.

Viekö tämä meidät katsomaan toisiamme, työtovereitamme ja seurakuntalaisiamme avoimin silmin? Muuttuko enkeli näkyväksi silloin, kun rohkenen jakaa työtovereitteni kanssa omia kysymyksiäni, omia pohdintojani erämaapoluillani? Vai silloinko se tapahtuu, kun itse muutun arkienkeliksi, vaikka vain tuokioksi, jollekin, joka on avannut kirkon tai seurakuntatalon oven? Liian moni kulkee maan korvessa saamatta kokemusta siitä, että enkeleitä on.

Jeesuksen testi oli siinä, millaisin motiivein hän suostuisi tekemään hyvää. Kiviä ei pidä muuttaa leiväksi oman edun takia. Enkeleitä ei kutsuta pelastustöihin temppumaakareiksi ja oman vallan näyttämiseksi. Hyvän tekeminen liittyy aina toisiin ihmisiin ja yhteisöön – heidän hyvinvointinsa lisäämiseen.

Jeesus kiusausten voittajana ei puhu pahan eristämisestä ja ulos sulkemisesta vaan hyvässä pysymisestä. Hyvää tehdään pahan keskellä, korvat ja silmät auki oman toiminnan motiiveille.

Joskus oma vääristynyt kuvani sotkee hyvässä pysymisen, joskus syy sortumiseen tulee muualta. Yhä uudelleen meitä kuitenkin pyydetään palaamaan hyvään. Kuuntelemaan, kohtaamaan, auttamaan, toimimaan. Hyvässä pysyminen ei kysy, mitä pidän naapuristani tai työkaveristani. Hyvässä pysyminen on jokaisen vastaantulijan kohtaamista ja kunnioittamista ihmisenä. Saman ihmiskunnan jäsenenä.

Jeesus kohtasi täydessä yksinäisyydessä ja karussa erämaamaisemassa vastustajansa, mutta myös enkelinsä. Hän selvisi testistään: kutsumus kirkastui! Sen jälkeen hänellä oli halu kulkea ihmisten pariin, kaikenlaisten ihmisten keskelle, sillä vain siten hänen kutsumuksensa saattoi toteutua.

*
Saarna suntioiden koulutuspäivässä