Hoosiannaa on laulettu tässä jumalanpalveluksessa jo varsin monesti. Sekä alkuvirressä että äskeisessä Hoosianna-hymnissä, virressä 1. Hoosiannakirkkoon, jumalanpalvelukseen, jossa lauletaan yhdessä hoosianna-hymniä, saa tulla kahdesti vuodessa; molemmilla kerroilla vähän niin kuin juhlaan valmistauduttaessa. Muistan aivan pienestä pojasta sen kuinka hoosiannakirkkoon ainakin piti lähteä. Hymniähän laulettiin jumalanpalveluksessa jo silloinkin kun sitä ei vielä ollut otettu virsikirjaan. Päällimmäiseksi tunnoksi ja tunnelmaksi jäi juhla. Muistan, että oli vaikea erottaa hoosiannaa ja toista h:lla alkavaa sanaa, halleluja toisistaan.
Halleluja merkitsee sananmukaisesti käännettynä ’ylistäkää Jumalaa’, hoosianna taas ’oi pelasta, oi auta’.
Luulen, että monella, useimmilla, hoosiannaan liittyy ylistyksen tunto. Eikähän ylistyksen liittäminen hoosiannaan olekaan mikään virhe. Olihan se kansa, joka otti Jeesuksen vastaan, myös riemuitseva ja kiittävä joukko. Mutta heidän kiitoksensa johtui jo edeltä käsin siitä avusta, mitä he odottivat saavansa pääkaupunkiin ratsastavalta kuninkaaltaan. Tiedämme kuinka pian odotukseen petyttiin ja kuinka pian hoosianna-huuto muuttui aivan toisenlaiseksi huudoksi: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!
Ja kuitenkin Jeesus tuli Jerusalemiin tekemään juuri sitä, mitä häneltä tuolla hoosianna-huudolla pyydettiin. Hän tuli pelastamaan ja auttamaan kansaansa, mutta kansa ei voinut ymmärtää sitä, koska heidän käsityksensä ja odotuksensa pelastuksesta oli aivan toisenlainen. Merkillisellä tavalla Jeesus täytti Jerusalemiin ratsastaessaan VT:n mainitsemat merkit Messiaan, luvatun kuninkaan, saapumisesta. Hoosianna-huuto oli lainattu psalmista. Sakarjan kirjassa luvattiin kuninkaan tulevan aasilla ratsastaen, nöyränä. Vaatteitten levittäminen voideltavan kuninkaan jalkoihin oli sekin vanhatestamentillinen malli. Mutta sitten kun Jeesus jatkoi määrätietoisesti matkaansa siihen Herran kärsivän palvelijan rooliin, jonka profeetta Jesaja oli kuvannut satoja vuosia aiemmin, ei hänelle enää löytynytkään ymmärrystä.
Kun me laulamme hoosianna, oi auta, oi pelasta, saattaa meidän sydämessämme olla erilaisia odotuksia. Luulen, että on ainakin kolmenlaisia laulajia.
Ensimmäinen joukko on se, joka tallaa alkuperäisten vastaanottajien jälkiä. Jeesukselta tai ehkä vähän sovinnaisemmin Jumalalta odotetaan kyllä apua, ja se voidaan aivan mainiosti julkisestikin tunnustaa yhdessä muitten kanssa, muttei liian henkilökohtaisesti. Pääasia on kuitenkin, että Jumalalta odotettu apu on tarkkaan määritelty, eikä se missään vaiheessa saa loukata ihmisen itse itselleen määrittelemää arvokkuutta. Olen jostain lukenut, että jo Jeesuksen aikana juutalaiset Jesajan kirjaa synagoogassa lukiessaan jättivät 53. luvun säännöllisesti väliin. Siinä luvussa on nimittäin äsken mainittu kuvaus Herran kärsivästä palvelijasta. Se kuvaus joka toteutui hämmästyttävällä tarkkuudella yksityiskohtia myöten silloin kun Jeesus kävi todelliseen pelastajan ja auttajan tehtäväänsä meidän puolestamme kärsien. En tiedä, miten juutalaiset ovat luvun lukematta jättämisen selittäneet, mutta nykypäivänä Pyhän Raamatun kanssa toimitaan harmittavan paljon samalla tavalla. Se joukko, joka eniten arvostelee Raamatun sisältöä, ei suinkaan ole ulkopuolista väkeä, vaan niitä, jotka julkisesti kyllä huutavat hoosiannaa, oi auta, mutta vain sellaisella tavalla kuin meille sopii, kiitos! Nyt seulotaan myös Uutta Testamenttia, ja ajatellaan, että ihmisen ymmärryksen avulla siitä voidaan karsia omaan aikaansa sidoksissa olevat väärät tulkinnat ja suoranaiset vääryydet pois ja siten löytää aidoin kristillinen sanoma. Adventin aikaan kuuluu myös Jeesuksen syntymäjuhla, Jumalan Pojan tuleminen ihmiseksi. Siihen liittyvät yksityiskohdat, tärkeimpänä neitseestä syntyminen, ovat esimerkiksi jo aikoja sitten joutaneet monen jumalisena esiintyvän ihmisen mielestä epähistoriallisuuden romukoppaan. Kaikista tuoreinta ja ajankohtaisinta on hyökätä niitä Raamatun kohtia vastaan, joissa selitetään ja avataan Jumalan tahtoa: kuinka meidän ihmisten pitäisi tätä elämäämme elää. Apua voidaan Jumalalta pyytää, mutta siihen ei voida suostua, että Hänellä olisi mitään tekemistä nykyisen ajan eettisten kysymyksien kanssa. Ainoa, mikä hyväksytään on sana rakkaus. Sen nimissä kysellään vapautusta ohjeista, jotka ymmärretään elämää turhaan kahlitseviksi.
Toinen osa hoosiannan laulajista on todennäköisesti sellainen joukko, joka ei oikeasti odotakaan Jumalalta yhtään mitään. Luulen, että lapsuuteni hoosiannakirkoissa edustin lähinnä tätä osaa laulajista. Riitti se, että sai juhlallisesti veisata ja kokea pienen hetken yhdessä muitten kirkkoon tulleiden kanssa vähän tavallista suurempia tunteita. Pelkään, että tämä joukko on kasvava osa tämän päivän Suomessa. Me olemme tottuneet olemaan katsomoissa. Kemijärvelläkin on valinnanvaraa katsomon valintaan: kulttuurikämpältä musiikkiopistoon ja sieltä sitten vaikka jäähalliin tai välillä elokuviin silloin kun niitä täällä näytetään – ja joskus sitten myös tähän kirkon katsomoon. Katsomoon mennään yleensä maksua vastaan. Kun on kerran maksettu, silloin sopii odottaa, että maksua vastaan saadaan jotain elämyksiä. Kirkon katsomossa elämykseksi saattaa riittää hoosianna, kuoron kaunis laulu tai jopa ehtoollispöytä. Mutta sitten, jos kirkon katsomon elämykset eivät tyydytä, selitetään itselle ja muille: taidanpa erota kirkosta, suottahan minä sellaisista palveluista maksan joita en edes käytä, ei kai kukaan minulta voi sellaista vaatia.
Kun me laulamme tai rukoillemme hoosianna, oi auta, silloin meidän tulee todella myös suostua siihen, millä tavalla Herra pyyntöömme vastaa. Katsomokristillisyyteen tyytyneelle Jumalalla on yllättävä vastaus: samalla kun Hän auttaa, Hän myös kutsuu palvelukseensa, lähettää edelleen auttamaan muitakin ihmisiä. Jumalan avusta avautuu toisenlainen näköala seurakuntaan ja yhteiseen jumalanpalvelukseen. Emme ole täällä nauttimassa elämyksiä emmekä meille räätälöityjä kirkon palveluksia, emme istu katsomossa, vaan olemme yhdessä Jumalan edessä, jotta Hän varustaisi meidät palvelemaan toinen toistamme ja evankeliumin viemistä kaikkeen maailmaan. Tässä jokaiselle kuuluvassa tehtävässä tarvitaan myös sitä, minkä me veroina maksamme, mutta sen lisäksi paljon enemmänkin – meiltä jokaiselta. Meitä ei ole kutsuttu katsomoon vaan toimimaan yhdessä.
Suokoon Jumala, että kolmas mielen maisema tulisi meidän hoosiannaa laulavien keskuudessa yhä yleisemmäksi. Että me osaisimme todella laulaessamme rukoilla: ”Oi, Herra auta, oi Herra, pelasta” ja sitten myös suostua siihen, miten Hän toimii ja auttaa. Jumalan apuun suostuminen on aina tavalla tai toisella myös ristin tie, sen Jeesus itse on meille luvannut. Kuinka toisin voisi ollakaan. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin ottamaan vastaan kuninkuuttaan, Hän ei täyttänyt meidän toiveitamme, mutta Hän teki sen, mitä me tarvitsemme tullaksemme autetuiksi ja pelastetuiksi. Hänet kyllä kruunattiin kuninkaaksi, mutta kruununa oli orjantappuroita terävine piikkeineen. Hänet puettiin kuninkaalliseen asuun, purppuraviittaan, mutta ei kunnioituksesta vaan pilkkaa tehden. Valtikaksi hänelle annettiin oikeaan käteen ruokosauva. Ja vihdoin Hän nousi myös valtaistuimelle, mutta se ei sijainnut pääkaupungin hallitsijan palatsissa, vaan kaupungin ulkopuolella, Golgatalla. Jerusalemiin ratsastanutta Jeesusta vastaanottaneet ihmiset olivat Markuksen mukaan huutaneet: ”Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee!” Hyvin harva heistä kai ymmärsi, että sana toteutui silloin, kun Jeesus oli nostettu ristille kuolemaan.
Ymmärrämmekö me hoosiannaa laulaessamme, että Jeesus vastaa pyyntöömme ensin ja kaikista tärkeimmällä tavalla ristiltä. Katso, tämän minä olen tehnyt sinun vuoksesi! Sinun paikkasi olisi tässä ristillä, sinulle kuuluu iankaikkinen ero Jumalasta, koska olet itse valinnut oman tien ja lähtenyt rakentamaan luodusta luojaa. Mutta minä rakastan sinua niin paljon, että otan sinun osasi itselleni ja annan sinulle elämän ja taivaan, kaiken, mitä tarvitset avuksesi ja pelastukseksesi. Jeesus vastaa meille myös ehtoollispöydässä: Minun ruumiini, minun vereni, joka on vuodatettu teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi.
Jeesuksen ristin juurelta ja ehtoollispöytään polvistuneena löytyy myös se syvä yhteys, joka on alussa mainituilla hepreankielisillä sanoilla. Hoosiannan ja halleluja. Meillä on syytä ylistää Jumalaamme ja Herraamme Jeesusta Kristusta, sillä Hän auttaa todella. Hän kuuntelee, Hän välittää, Hän auttaa, mutta panee myös meidän sydämellemme kysymyksen: Miten sinä voit antaa avun virrata eteenpäin?