1. adventtisunnuntai, Luuk. 6: 27–31, Eero Huovinen

Eero Huovinen
Porvoo

Rakkaat porvoolaiset ja uusmaalaiset, kaikki sanankuulijat

Olemme kokoontuneet uudistuneeseen Porvoon tuomiokirkkoon päivänä, jolloin on kulunut tasan kaksisataa vuotta Porvoon valtiopäivien päätösjumalanpalveluksesta. Päättäjäisiä oli juhlittu innokkaasti ja intomielisesti – olihan itse keisari jälleen paikalla. Vaikka satoi vettä, ilmassa oli iloa, Mika Waltarin tunnetun romaanin mukaan rakkauttakin nuoren mäntsäläläisneidon Ulla Möllersvärdin ja komean keisarin välillä.

Jumalanpalveluksen saarnaajaksi oli valittu professori ja valtiopäivämies Gustaf Gadolin, joka oli saanut tehtäväkseen saarnata keisarin määräämästä raamatunkohdasta, psalmista 122. Nykykäännöksen mukaan nämä sanat kuuluvat: ”Ole tervehditty Jerusalem. Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi. Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi.” (Ps. 122:6-7)

Valtiopäivien juhlinta kaksi vuosisataa sitten ei voinut peittää alleen sitä, että Suomi ja myös koko Eurooppa eli keskellä sotaa. Porvoossa oli rauhallista, mutta muualla maassa käytiin taisteluita, jotka aiheuttivat kärsimystä ja ahdistusta. Heinäkuun alussa Suomen armeija oli käynyt viimeisen taistelunsa kaukana Pohjois-Suomessa kenraali Sandelsin ja eversti Dunckerin johdolla. Euroopassa Napoleon oli heinäkuun alussa kärsinyt ankaria vastoinkäymisiä Wagramin suurtaistelussa, ja koko maanosan tulevaisuus oli epävarma. Professori Gadolinin saarna ei ole säilynyt, mutta hänen saarnatekstinsä kuvastaa sitä, että ihmiset toivoivat ennen muuta rauhaa. Myös keisari halusi, että uusi luoteinen ruhtinaskunta osoittautuisi hallitsijan kannalta rauhalliseksi ja kuuliaiseksi.

* * *

Rauhan kaipuu on ihmiskunnan syvimpiä toiveita. Sitä janottiin 200 vuotta sitten ja sitä kaivataan myös tänään. Täällä Suomessa olemme saaneet elää historian mittapuulla laskettuna poikkeuksellisen pitkän rauhan ajan, tänä vuonna 65 vuotta. Montaa sellaista jaksoa ei kansojen välillä ole ollut. Osaammeko olla tästä kiitollisia?

Tänään me ymmärrämme paremmin kuin 200 vuotta sitten myös maailmanlaajuisen rauhan tarpeen. Venäjän keisarin läsnäolo Porvoossa ilmaisi jo aikoinaan sen, että me suomalaiset emme voi elää eristetyssä lintukodossa, jossa voisimme olla tietämättömiä ja välinpitämättömiä siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Rauhan tavoittelusta on ollut ja tulee olemaan ihmiskunnan yhteinen asia, ykkösasia.

Längtan efter fred är en av mänsklighetens innersta önskningar. Redan för 200 år sedan törstade man efter fred och det gör man än i dag. Här i Finland har vi med historiens måttstock mätt, fått leva i fredstid, under en exceptionellt lång tid, i år blir det 65 år. Det har inte funnits många sådana perioder nationerna emellan. Är vi kapabla att visa vår tacksamhet?

I dag förstår vi även bättre än för 200 år sedan, behovet av en världsomfattande fred. Den ryska kejsarens närvaro i Borgå avslöjade redan då, att vi finländare inte kan leva i en isolerad idyll, där vi är ovetande och likgiltiga inför saker som sker i världen runt omkring oss. Strävan efter fred har varit och kommer alltid att vara mänsklighetens gemensamma sak, en sak som bör prioriteras.

Professori Gadolinin saarnateksti vie meidät maailman ehkä kaikkein vaikeimmalle ja rauhattomimmalle kriisialueelle, Jerusalemiin ja Lähi-Itään, alueelle, jossa juutalaisuus, islam ja kristinusko kohtaavat. ”Ole tervehditty Jerusalem. Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi. Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi.”

Miksi juuri Raamatun mailla rauha on niin harvoin toteutunut? Moni ihminen kysyy, eivätkö eri tavoilla ajattelevat uskovaiset voisi yhdessä toimia rauhan hyväksi. Eivätkö kolme yksijumalaista uskontoa, kolme Abrahamin perillisuskontoa kykene tekemään enempää rauhan hyväksi? Toki on niin, että usein uskonnot eivät itse ole ristiriitojen ja sotien aiheuttajia, mutta ihmisten käsissä niistä on usein tullut ja helposti tulee kiistojen osapuolia ja välikappaleita.

Mutta voisiko olla toisin. Löytyisikö ihmiskunnan yhteisestä perinnöstä sellaista viisautta, joka auttaisi rauhaan ja sopuun, rauhaan ja sopuun sekä lähellä että kaukana?

* * *

Rakkaat sanankuulijat. Sallikaa minun pysyä vielä Lähi-Idässä, nyt ei kuitenkaan Vanhan testamentin ajassa eikä Jerusalemissa, vaan tässä päivässä ja nykyhetkessä. Kesäkuun alussa Kairossa pidettiin arabimaailman kokous, jonne yksi maailman johtavista poliitikoista oli tullut puhumaan rauhan puolesta. Yhdysvaltain uusi presidentti Barack Obama piti Kairon yliopistossa puheen, joka on maailmalla herättänyt laajaa huomiota ja myös toivoa. Puheensa lopulla Obama puhui rauhasta tavalla, joka on sukua tänään täällä Porvoossa kuulluille Raamatun sanoille. Näin Obama sanoi:

“On helpompi aloittaa sotia kuin päättää ne. On helpompi syyttää muita kuin katsoa itse peiliin. On helpompi nähdä, miten joku toinen eroaa meistä kuin löytää ne asiat, jotka jaamme. Meidän tulee kuitenkin valita oikea tie, ei vain helppoa tietä. Jokaisen uskonnon ytimessä on sääntö: tehkäämme toisillemme niin kuin haluaisimme heidän tekevän meille.”

Obama siis lainasi sitä niin sanottua kultaista sääntöä, josta Jeesuskin puhuu tämän päivän evankeliumissa. ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.”

Kultaisen säännön merkityksestä Obama sanoi vielä näin: ”Tämä totuus ylittää kaikki valtioiden rajat ja kansallisuudet – se on usko, joka ei ole uusi; se ei ole musta, ei valkoinen eikä ruskea; se ei ole kristillinen uskomus, ei islamilainen eikä juutalainen. Se on usko, joka sykki jo kulttuurin syntykehdossa ja se sykkii yhä miljardien ihmisten sydämissä ympäri maailmaa. Se on usko toisiin ihmisiin, ja se usko saattoi minut tänään tänne. Maailman kansat voivat elää yhdessä rauhassa. Tiedämme sen olevan Jumalan visio. Nyt sen tulee olla meidän työmme täällä maan päällä.”

* * *

Rakkaat porvoolaiset. Amerikan presidentti rohkeni maailman kiistanalaisimmalla alueella pukea sanoiksi sen moraaliperiaatteen, jonka varassa rauha ja ihmisten yhteiselämä voi muuttua paremmaksi. ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” Tämä sääntö osoittaa voimansa niin lähellä kuin kaukana. Se antaa merkityksen niin perhe-elämälle kuin kansainväliselle politiikalle.

Kära borgåbor. Amerikas president dristade sig till att på världens mest omtvistade område, klä i ord den moralprincipen som kan underlätta freden och människornas samlevnad. ”Allt vad ni vill att människorna skall göra för er, det skall ni också göra för dem.” Denna regel visar sin styrka både nära och fjärran. Den ger en betydelse både åt familjelivet och den internationella politiken.

Kultainen sääntö on yksinkertainen ja ymmärrettävä ohje, mutta silti käytännössä vaikea toteuttaa. Kuin vaistonvaraisesti jokainen ihminen tietää, mitä hän toivoo itsellensä tehtävän. Samalla kun ymmärrämme, mitä haluamme itsellemme tehtävän, me myös tajuamme, mitä meidän tulee tehdä toisille. Jos minä toivon, että minua kohdellaan kunnioittavasti, minunkin pitää kunnioittaa toisia. Jos minä kaipaan itselleni oikeudenmukaisuutta, myös minun itseni tulee olla oikeudenmukainen.

Kultainen sääntö merkitsee velvoitusta asettua toisen asemaan. Se ohjaa meitä kohtaamaan lähimmäisen ja kysymään, miten minä haluaisin tulla kohdelluksi, jos olisin hänen asemassaan. Miten minua olisi kohdeltava, jos olisin sairas, vanha tai yksinäinen? Miten minuun olisi suhtauduttava, jos olisin epäonnistunut, syrjäytynyt tai ahdistunut?

Kultainen sääntö ohjaa pois itsekkyyden kulttuurista kohti lähimmäiskeskeistä ajattelutapaa. Kultainen sääntö neuvoo tutkimaan sitä, miltä asiat näyttävät toisen osapuolen näkökulmasta. Kultainen sääntö purkaa vihollisuuksia ja vastakkainasetteluja ja etsii yhteisymmärrystä ja yhteisiä päämääriä.

Toisen asemaan asettumisesta Martti Luther antaa yksinkertaisia käytännön esimerkkejä: Jokaisen tulla olla lähimmäisenä toisille, jopa viholliselle. ”Jokainen olkoon aina toisen kätenä, suuna, silmänä, jalkana, jopa sydämenä ja mielenä.” Miten meidän yhteiselämämme muuttuisikaan, jos eläisimme näin.

Presidentti Obama on siis oikeassa. Kultainen sääntö on Jumalan visio siitä, millaista elämän täällä maan päällä tulisi olla. On helppo olla Obaman kanssa samaa mieltä, kun hän sanoo: “Maailman kansat voivat elää yhdessä rauhassa. Tiedämme sen olevan Jumalan visio. Nyt sen tulee olla meidän työmme täällä maan päällä.”

* * *

Uskon kuitenkin, että Jumalalla on vielä syvempi ja suurempi näky siitä, mitä kultainen sääntö voi meille ihmisille merkitä. Kaikkia ihmisiä yhdistää ymmärrys siitä, että kultainen sääntö on viisas ja hyödyllinen moraaliperiaate, Obaman sanoilla ohje sitä varten, mikä on ”meidän työmme täällä maan päällä”.

Jag tror ändå, att Gud har en ännu djupare och större syn på vad den gyllene regeln kan betyda för oss människor. Alla människor förenas av tanken, att den gyllene regeln är en klok och nyttig moralprincip. Enligt Obama är den en ledstjärna som vägleder oss i vår livsuppgift.

Luther talar om att den gyllene regeln är mycket mera än en etisk regel och ett moraliskt råd. I grund och botten berättar den gyllene regeln om det, hur Gud och Kristus verkar för oss människornas bästa och i stället för oss. Kristus själv har följt den gyllene regeln och satt sig in i vår situation.

Luther puhuu siitä, että kultainen sääntö on vielä enemmän kuin eettinen ohje ja moraalinen neuvo. Syvimmältään kultainen sääntö kertoo siitä, miten Jumala ja Kristus toimivat meidän ihmisten hyväksi ja meidän puolestamme. Kristus itse on noudattanut kultaista sääntöä ja asettunut meidän asemaamme.

Luther sanoo: ”Katso, miten Kristus täyttää tämän lain: ’Kaikki mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.’ Eikö ole totta, että jokainen toivoo sydämestään, että toinen vastaa hänen synneistään, ottaa ne kannettavikseen ja hävittää ne niin, etteivät ne enää pure omaatuntoa ja sen lisäksi auttaa hänet kuolemasta ja vapauttaa helvetistä? Mitä kukaan kaipaa hartaammin kuin olla vapaa kuolemasta ja helvetistä?”

Juuri nämä ihmisen syvimmät toiveet Kristus on kuullut ja kuulee – ja toimii sitten kultaisen säännön mukaan ja asettuu ihmisen asemaan. Luther jatkaa: ”Jos Kristus itse olisi kuoleman, synnin ja helvetin piirittämänä niin kuin me olemme, soisi hän jonkun auttavan hänet hädästä, ottavan häneltä synnin pois ja antavan hänelle hyvän omantunnon. Kun hän siis tahtoo toisten tekevän tämän hänelle, niin ryhtyy hän itse tekemään juuri tätä toisille kultaisen säännön mukaisesti, alistuu meidän syntimme alaiseksi, käy kuolemaan, voittaa meidän hyväksemme niin synnin kuin kuoleman ja helvetinkin. Niin siis tästä lähtien kaikki ne, jotka uskovat häneen ja huutavat avuksi hänen nimeään, ovat vanhurskaita ja autuaita, vapaita synnistä ja kuolemasta, ja heillä on iankaikkisesti hyvä, iloinen, turvallinen ja pelkäämätön omatunto.”
* * *

Rakkaat sanankuulijat. Tämän juhlapäivän sana on siis rikas ja kaunis sana. ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” Tämä kultainen sääntö on yhtä aikaa ohje ja lahja, yhtäältä kehotus toimia ja toisaalta lupaus siitä, mitä hyvää Jumala meille kaikille tekee. Kultainen sääntö on toivon sääntö, mutta myös ilon ja armon sääntö. Olkaamme siis Lutherin sanojen mukaan vapaita, iloisia, turvallisia ja pelkäämättömiä.