Kun luin tälle sunnuntaille valittuja Raamatun tekstejä eri vuosikertojen mukaan, niin huomasin, että nehän puhuvat juuri meille ajankohtaisista asioista tänä vaalipyhänä. Pitkä prosessi kirkkoherranvaaleissa on pian takana. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on asettanut ehdokkaat vaalisijoille jo vuonna 2008. Nyt, kahden vuoden kuluttua monien vaiheiden jälkeen selviää tänä iltana, kuka on seurakuntamme uusi kirkkoherra.
Olemme seurakunnassa yrittäneet tehdä ehdokkaat teille tutuiksi. Tänään vastuu kirkkoherran valinnasta on teillä, seurakuntalaisilla. Toivon, että te seurakuntalaiset käytätte runsaslukuisesti äänioikeuttanne ja vaikutusmahdollisuuttanne tässä vaalissa. Te valitsette itsellenne hengellisen johtajan.
Tämän päivän Uuden ja Vanhan testamentin lukukappaleissa annetaan ohjeita erityisesti seurakunnan paimenelle. Siellä sanotaan: ”Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti, kehota, aina kärsivällisesti opettaen. – Pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.”
Tässä on jo varsin kattava luettelo papin tehtävistä. Paimenen virka on ennen kaikkea sanan ja sakramenttien jakamisen virka. Se on julistustehtävä, jonka tähtäyspisteenä on evankeliumin julistaminen ja iankaikkinen elämä. Papin tehtävä on ennen kaikkea pitää esillä hengellistä sanomaa ja mahdollistaa, että tarvitseva voi sen löytää.
Tämän julistustehtävän hoitaminen edellyttää, että pappi on itsekin avoinna ja Jumalan puhuteltavana. Myös papilla itsellään on oltava kaipaus ja jano, jotta hän voisi ammentaa toisille. Itsestään pappi ei kuitenkaan löydä sitä rakkautta ja sanomaa, jolla voisi ruokkia seurakuntaa, vaan papin on aina palattava Raamatun sanaan ja etsittävä vastauksia sieltä. Paimenen ja Kristuksen välinen suhde ei voi olla vaikuttamatta paimenen ja seurakuntalaisen väliseen suhteeseen.
Tosiasia on tietysti se, että kun hengellisen asioiden kanssa työskentelee päivittäin, niin välillä voi turtumus iskeä. Aina ei jaksaisi olla innoissaan saarnavirastaan ja tehtävästään ihmisten palvelijana. Silloin on hyvä hengähtää, antaa ajatusten tuulettua. Silloin on hyvä syventyä rukoukseen ja kuuntelemiseen. Silloin on annettava aikaa kasvulle ja uuteen valmistautumiselle. – On etsiydyttävä Vapahtajan lähelle.
Raamattu kehottaa paimenta kärsivällisyyteen neuvoissa, opetuksessa ja kaikissa tilanteissa. Seurakunnassa löytyy erilaisia näkemyksiä, erilaisia toiveita. Jokaisella seurakuntalaisella ja työntekijällä on omat hengelliset taustansa, joiden keskellä paimen luovii. Toimiessaan ja tehdessään päätöksiä kirkkoherra ei voi aina välttyä kritiikiltäkään. Kirkkoherran täytyy kantaa vastuu seurakunnan kokonaistilanteesta ja hänen täytyy tehdä myös niitä ratkaisuja, jotka saattavat herättää närkästystä.
Timoteuksen kirjeessä korostetaan nimenomaan: ”Kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät”. Paavali ei halunnut vaieta myöskään työn vaivoista, kun hän kirjoitti nuorelle Timoteukselle. Paavali muistutti nuorempaa virkaveljeään, että viran tehtäviin kuuluu myös vaiva.
Raamattu ei kuitenkaan puhu viran yhteydessä vain työstä ja vaivasta, vaan myös siitä, että ne jotka on erotettu hoitamaan erityistä palveluvirkaa, saavat siihen myös avun. Jeremiaan kirjassa sanotaan: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. — ja sitten teksti jatkuu.— Mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.” Tehtävään ei siis lähetetä yksin, vaan Jeesuksen seurassa.
Yksi paimenen tehtävistä on kantaa esirukouksessa seurakuntalaisia Jumalan puoleen ja rakastaa heitä. Mutta myös seurakuntalaisilla on tehtävänsä paimeneen nähden. Seurakuntalaiset valtuuttavat kirkkoherran työhön. Seurakuntalaisten vastuulla on myös rukoilla paimenensa puolesta, tukea häntä hänen palvelusvirassaan, ja niin J – käydä yhteisessä jumalanpalveluksessa ja osallistua seurakunnan rakentamiseen kukin omilla armolahjoillaan.
Tahdon vielä palata äsken lukemaani Mooseksen kirjan kohtaan, joka kertoo johtajan vaihdoksesta. Siinä kerrotaan, että Israelin kansa oli ollut pitkällä erämaavaelluksella. Mooses oli johtajana kulkenut kansansa etujoukoissa ja kuljettanut israelilaisia luvattua maata kohti. Sitten tuli kuitenkin aika, jolloin Mooseksen oli siirryttävä syrjään. Mooses oli tullut vanhaksi, eikä hän enää pystynyt johtamaan kansaansa. Herra oli kertonut Moosekselle, että hän ei pääsisi enää Jordanin yli.
Israelin kansa oli tietenkin ymmällään. He pelkäsivät ja kokivat epätoivoa. He tarvitsivat vahvistusta jaksaakseen uskoa olevansa edelleen oikealla tiellä. He odottivat vakuutusta siitä, että Jumala kulkisi heidän rinnallaan. Mooses tiesi tämän ja tahtoi kannustaa joukkojaan eteenpäin.
Mooses tiesi myös, että hänen aikansa oli tullut siirtyä syrjään ja antaa tehtävä seuraavalle. Mooseksen toimintaa vallanvaihdossa ei voi kuin ihailla. Hän toimi viisaasti valtuuttaessaan Joosuan johtajan tehtävään kaikkien israelilaisten läsnä ollessa. Hän ei sopinut asioista sivussa ja salamyhkäisesti kahden kesken, vaan hän teki tiettäväksi kaikille, kuka on seuraava vastuunkantaja ja johtaja.
Mooses ei myöskään epäröinyt tehtävää antaessaan, vaan totesi selkeästi ja rauhallisesti, ikään kuin itsestään selvyytenä Joosualle: ”Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme lupasi.” Mooses myös uskoi ja luotti, että näin tapahtuisi. Joosua sai täyden tuen entiseltä johtajalta.
Ensin Mooses rohkaisi Joosuaa: ”Ole vahva ja rohkea.” Sen jälkeen hän antoi tehtävän: ”Vie kansa luvattuun maahan.” Lopuksi hän rohkaisi vielä uudelleen: ”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” Loistava kaava: Rohkaisu, tehtävän anto ja vielä lopuksi vahvistaminen.
Tulevaa kirkkoherraa me tahdomme rohkaista suurimmalla äänimäärällä. Äänten myötä annamme hänelle valtuutuksen johtaa Pornaisten seurakuntaa. Lopuksi vahvistamme asian, kun piispa tulee asettamaan hänet virkaansa ja siunaamme hänet tehtäväänsä.
Tämä Mooseksen kirjan kohta ei puhu kuitenkaan vain uudelle kirkkoherralle. Sen tarkoitus on rohkaista meitä jokaista. Meistä jokainen kaipaa vahvistusta ja rohkaisua omissa tehtävissämme. Jokainen meistä voi myös vahvistaa ja rohkaista toisia heidän kutsumuksessaan. Voisimmeko opetella luottamaan, että vaikeuksista huolimatta löydämme lopulta luvatun maan, ratkaisun, joka voi olla myös erilainen kuin olemme etukäteen ajatelleet?