Iso-Parta on parraton mies. Tuuheaa tukkaa sen sijaan riittää vaikka muille jakaa.
Mies täyttää syksyllä 95 vuotta, mutta hän painelee yhä Partaharjun mäntymetsikössä siinä missä muutkin. Ollaan kahdeksan kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta.
Vuonna 1946 Pentti Tapio alkoi rakentaa kristillisen poikatyön keskusta tänne, kauniille kangasharjulle Salvosen rantaan. Kutsumanimen Iso-Parta Tapio sai Partaharjulla leireileviltä pojilta. Nimi juontaa juurensa Partaharjun mahtavien kuusien naavasta.
Kapea Myllypuro virtaa Salvosjärvestä Pieksänjärveen. Kesä hellii kulkijaa toukokuun puolivälissä. Lähes yhden päivän aikana puihin puhkeavat lehdet.
Pentti Tapion selkä on jo hiukan kumara. Askel on leppoisa mutta vakaa. Kivenmurikat ja männynjuuret eivät pysty kamppaamaan Tapiota, portaat ja rinteet noustaan yhä omin voimin.
– Kävelykeppiä käytän toisinaan, varsinkin talvella, hän tunnustaa.
Tänne Partaharjulle, nuoruuden paratiisiin ja elämäntyön keskelle, keppi ei kuitenkaan tunnu sopivan.
Yli miljoona yöpymistä
Valkotukkainen mies on Suomen kirkon poikatyön kävelevä muistomerkki. Hän ei pidä työstään ääntä, mutta suostuu haastatteluun, ”jos siitä on etua kirkon nuorisotyölle”.
Tapio sai käsiinsä neitseellisen Partaharjun, kun hänet nimettiin sen johtajaksi heti vasta valmistuneena pappina 1945. Paikka oli alkuaan Pieksämäen seurakunnan rakentamaton maa-alue, josta tuli puhe pappeinkokouksen aikana.
– Kun alue katsastettiin, oli heti selvää, että tämä on sopiva leiripaikka, Tapio kertoo.
Tuolloin Poikien Keskuksessa vaikuttivat Tapion taustatukena nuorisotyön uranuurtajat Sulo Karpio ja Yrjö Karilas.
Vuonna 1962 Tapio kutsuttiin toiminnanjohtajaksi Poikien Keskukseen, jossa hän työskenteli yhteensä noin 40 vuotta. Opetusneuvoksena hän on ollut 35 vuotta ja eläkkeellä jo 30 vuotta.
Tapio rakennutti Partaharjun leirikylän talo talolta aikana, jolloin kaikesta oli pulaa. Rakentamisessa auttoivat poikien rakentamisleirit, kekseliäisyys, hyvät suhteet ja sukulaiset. Leiritoimintaan on osallistunut yli 200 000 nuorta, ja yöpymisiä on reilusti yli miljoona. Leirialueelle mahtuu kerralla 3 000 nuorta.
Urheilumies ja pappi
Pentti Tapio syntyi Varkaudessa synkkänä vuonna 1918, jolloin punaiset ja valkoiset ottivat mittaa toisistaan. Varkaudessa sisällissodan arvet olivat poikkeuksellisen syvät ja pitkät.
Pentti oli perheensä nuorin. Kahdeksan veljestä ja kaksi siskoa jäivät isättömiksi, kun Pentti oli puolivuotias. Vanhin veli oli Penttiä 19 vuotta vanhempi ja toimi isän korvikkeena. Äiti eli isän kuoleman jälkeen vielä 50 vuotta.
Nuorena Pentti oli monipuolinen urheilumies. Hän pelasi veljiensä kanssa Varkauden pallossa jalka- ja jääpalloa ja harrasti kaikkia mahdollisia urheilulajeja.
Äiti toivoi Pentistä pappia. Hänestä tulikin sisarussarjan ainoa teologi, vaikka myös rakennusala veti puoleensa suvun perintönä.
– Lukiossa mielessäni oli kolme vaihtoehtoa: pappi, arkkitehti tai upseeri. Jälkeenpäin olen miettinyt, että sain toteuttaa näitä kaikkia kolmea pappina, Partaharjun rakentajana ja sotilaspappina.
Isättömän mieli paloi poikatyölle
Tapio muistelee, että pienenä hänellä oli kolme mummoa mutta ei yhtään vaaria.
– Maija-mummo eli 98-vuotiaaksi. Hänellä oli lehmän sarvesta tehty kuulotorvi, johon puhuin pikkupoikana.
Pentti Tapio uskoo, että isättömyys ja seitsemän veljen vaikutus johtivat siihen, että hänen sydämensä paloi poikatyölle. Isommat veljet perustivat Varkauteen partiolippukunnan, johon Pentti liittyi kymmenvuotiaana. Hän on ollut partiolainen pian 85 vuotta.
Poikien Keskuskin syntyi alun perin NMKY:n poikatyön helmasta ja partioliikkeen innostamana.
Hengästyttävä työmäärä
Sotien jälkeen poikatyölle oli huutava tarve.
– Suomessa oli valtavasti isättömiä poikia ja traumatisoituneiden isien poikia. Partaharjun leirikeskus syntyi tämän tarpeen keskelle, Tapio sanoo.
Ennen leiritoiminnan laajenemista Tapio toimi Poikien Keskuksen nuorisotyön matkasihteerinä.
– Minulla oli 20 matkapäivää kuukaudessa, yli 200 vuodessa. Töitä tehtiin melkein tauotta eikä työtunteja laskettu.
Kun lukee keväällä ilmestynyttä Tapiosta kertovaa kirjaa Iso-Parta ja Partaharju (Lasten Keskus ja Kirjapaja 2013), tulee hengästynyt olo. Tapio on ollut mukana kaikessa kirkon nuorisotyössä.
Hän toimi Joka Poika -lehden päätoimittajana 15 vuotta ja kirjoitti siihen sekä muihin lehtiin satoja kolumneja, pakinoita ja hartauskirjoituksia. Joka Pojan palsta Iso-Parta pakisee on jäänyt monen mieleen. Nykyään JiiPee-lehti ilmestyy verkkoversiona.
Vaimolle kiitos
Tapio on toiminut myös Veljesvartio– ja Miehestä mieheen -lehtien toimittajana sekä kirjoittanut viisi kirjaa.
– Tämä kaikki oli yhteishanketta vaimon kanssa. Hän sopeutui tilanteeseen, hoiti perheen ja salli minun keskittyä tehtäviini, Tapio sanoo.
Senja Hyvärinen ja Pentti Tapio oli vihitty avioliittoon kesken sotien ja opintojen, vuonna 1942. Avioliittoa kesti yli 60 vuotta Senjan kuolemaan saakka 2004.
Tapioiden ensimmäinen koti valmistui Partaharjulle rakenteilla olevan leirikeskuksen ytimeen. Paikka oli tuolloin ankea, hiljainen ja pimeä. Muutamaan lamppuun saatiin sähköä Myllypuroon rakennetusta generaattorista. Talo lämpisi puilla, samoin liesi. Pian paikalle vedettiin kuitenkin sähköt.
– Se oli vaatimatonta aikaa, mutta sellaista elämä oli kaikilla sodan jälkeen.
Perheeseen syntyi neljä lasta. Heistä kaikki ovat jo eläkkeellä tai lähestyvät eläkeikää. Lapsista neljä on teologeja ja yksi upseeri. Pojista kaksi asuu isänsä tavoin Pieksämäellä, kaksi Etelä-Suomessa. Sisarussarjan vanhin, teologi ja uskonnonopettaja Mirja Kastinen, 69, elää Anttolassa.
Partaharjun ohella Pentti ja Senja Tapio asuivat Pieksämäellä ja sittemmin Helsingissä. Jäätyään leskeksi yhdeksän vuotta sitten Tapio palasi Pieksämäelle ja osti kauniin tiilitalon keskustan tuntumasta. Ruokailu käy näppärästi läheisessä palvelukeskus Abelissa.
Myös tyttöjen keskus
Partaharjun päärakennuksen vaakunasalissa on Iso-Parran muotokuva. Sen maalasi Oso Ensio Heickell Tapion täytettyä 65 vuotta ja jäätyä eläkkeelle. Maalauksen kopio on Tapion kotona.
Tapion kauden jälkeen Poikien Keskuksesta ja Tyttöjen Keskuksesta tuli vuonna 1989 Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK. Partaharju on laajentunut koulutuskeskukseksi. Yksi vanhimmista leireistä on Puhallinmusiikkikurssi, jota on järjestetty joka kesä 1950-luvulta lähtien.
Partaharjun markkinointipäällikkö Eija Sorjonen tarjoaa vanhalle isännälle kahvit ruokasalissa.
– Kesät 2013 ja 2014 on jo buukattu täyteen leirejä, Sorjonen kertoo.
Ensi vuonna Partaharjulle siirtyvät myös Nuorten Keskuksen leirit, kun sen toimintakeskus Pöyhölä Keuruulla suljetaan.
Urheilua, kisaa, hartautta ja telttailua
Iso-Parta ja Partaharjun leiritunnelma on syöpynyt tuhansien suomalaisten mieliin. Tapion motto on ollut toisten ihmisten, Luojan ja ympäristön kunnioittaminen.
– Toiselle pitää aina ojentaa auttava käsi, hän korostaa.
Monet tunnetut kirkon, kulttuurin, politiikan ja urheilun miehet ovat entisiä Partaharjun poikia.
– Paavo Lipponen viittaa leireihinsä muistelmissaan ja kävi täällä toivioretkellä perheensä kanssa, Tapio kertoo.
Nuorten kunnioittaminen näkyi Tapion asenteessa. Kun joku ohjaaja oli määrännyt viikarit rangaistukseksi puhdistamaan vessoja, Tapio sanoi, että työ ei saa olla rangaistus vaan ilo.
Ongelmanuoret vaativat vahvoja rajoja. Moni heistä on kiitellyt jälkeenpäin leirin kuriakin.
”Muuten minusta olisi tullut linnakundi”, Tapio kertoo saaneensa tunnustusta eräältä upseeriksi päätyneeltä leiripojalta.
Liikunta, urheilu, kilpailut, harrastukset, hartaudet ja telttailu olivat Tapion poikatyön elementit.
– Kun näihin harrastuksiin ja retkiin yhdistyy kristillinen tausta, se puhuttelee poikia myös sanattomasti, Iso-Parta arvioi.
– Näin nuoret voidaan nykyäänkin vetää seurakuntaan.
”Tytöt pilasivat poikien paratiisin”
Tyttöjen osallistuminen Partaharjun leireille oli alkanut jo ennen kuin Poikien ja Tyttöjen Keskukset yhdistyivät. Siitä Iso- Parta ei ilahtunut. Hänestä tytöt pilasivat poikien paratiisin.
– Pojat tarvitsevat erilaista toimintaa kuin tytöt. Tyttöjen seurassa on vaarana, että toiminta muuttuu pojille liian naiselliseksi. Sitä paitsi alle rippikouluikäisten tyttöjen kehitys on pari vuotta edellä samanikäisiä poikia. Senkin puolesta voi tulla yhteensopivuuspulmia, Tapio miettii.
Nykyään tyttöjä on kuitenkin jo enemmistö Partaharjun kävijöistä. Alueella on pidetty lukemattomia suurleirejä, isien ja nuorten leirejä, harraste- ja rippikoululeirejä. Uusimpia ovat pappojen ja poikien leirit.
– Miksei myös pappojen ja tyttöjen leirit, moninkertainen isoisä heltyy.
Tapion katras on kasvanut 30 henkeen. Hänellä on kolmannessa polvessa 13 lastenlasta ja neljännessä polvessa 11.
Ristikiven kirkossa kattona taivas
Pentti Tapio kipuaa kivikkoista polkua Partaharjulla sijaitsevaan Ristikiven kirkkoon. Sitä kutsutaan maailman korkeimmaksi kirkoksi, koska sen kattona on taivas.
”Pojilla pitää olla suora yhteys ylös”, totesi kirkon ja koko leirikylän suunnittelija, arkkitehti ja partiomies Jussi Lappi-Seppälä.
Kirkossa on matalat hirsiseinät, tukkipenkeille mahtuu istumaan 400 nuorta. Kirkon sisällä kasvaa viisi mäntyä. Niiden jättäminen paikalleen kertoo Tapion mukaan luonnon kunnioittamisesta.
Kirkon alttarina on luonnonkivi, jonka leiripojat löysivät 1967 raaputtaessaan kiven sammalta. Kahden kivilajin puristuksesta kiveen oli syntynyt kohollaan oleva ristikuvio. Geologien mukaan kivi on 1 800 miljoonaa vuotta vanha ja sijainnut löytöpaikallaan jääkauden siirtämänä noin 10 000 vuotta.
Kivi siirrettiin pian alttarikiveksi.
– Kirkko on Partaharjun ydin. Urkuja ei ole eikä tarvita, säestyksestä huolehtivat orkesterit – sekä honkien humina. Messut pidetään, satoi tai paistoi, Tapio toteaa.
Leirikylän ja Ristikiven kirkon lisäksi hän on rakennuttanut Suomen vanhimman tunturikirkon, Tievakappelin Saariselän Kakslauttaseen. Se rakennettiin 1978 Ivalon rukoushuoneen vanhoista hirsistä.
Sirpaleen reikä veteraanin lompakossa
Eläkkeellä Tapio on siirtynyt poikatyöstä sotaveteraanityöhön. Hänet nimitettiin sotaveteraanien Hengellisen työn toimikunnan puheenjohtajaksi 1996. Toimikunnan tärkeimpänä tehtävänä on veteraanien ja heidän puolisoidensa kristillisyyden vaaliminen.
Armeija ja sodat haukkasivat Tapion nuoruudesta seitsemän vuotta. Hän haavoittui Tyrjän taistelussa 1941. Kaverit kantoivat tajuttoman Tapion hoitoon, ja hän palasi rintamalle kahden kuukauden jälkeen.
Kotonaan Tapio näyttää lompakkoa, jossa on sirpaleen tekemä reikä, sekä morsiamensa antamaa hartausvihkoa Kastehelmiä, joka vettyi Tapion verestä. Lompakko oli rintataskussa ja esti sirpaleen tunkeutumisen sydämeen. Osaa sirpaleista mies kantaa yhä kropassaan.
Silloin ei ollut Pentti Tapion aika lähteä. Hänellä oli tehtävä, kristillinen poikatyö.
Urheiluselostajan kipinä syttyi Partaharjulla
Tunnettu urheiluselostaja Seppo Kannas, 80, vierailee yhä Partaharjulla, nuoruutensa maisemissa. Kannaksen isä toimi opettajana Partaharjun kylällä. Seppo kävi lukiota Pieksämäellä ja osallistui jo Partaharjun alkuaikojen telttaleireille 1940-luvulla. Myöhemmin 1950-luvulla Kannas toimi leirien ohjaajana voimistelunopettajaksi opiskellessaan.
Kannaksen urheiluselostajan ura alkoi Partaharjulla, jossa hän selosti leirin kisoja.
– Oli mukavaa panna itsensä likoon toisten nuorten ohjaajana ja kokea onnistumisen iloa. Samalla sai treenata monia urheilulajeja ja selostamista, Kannas kertoo.
– Pentti Tapio oli valtavan hieno ja tarmokas johtaja. Hänellä oli hyvä ote poikiin. Hän oli reilu mies, hyvä sanankäyttäjä ja sanoi suoraan, mitä ajatteli. Jo hänen olemuksensa herätti arvostusta. Mikään työ ei ollut hänelle vierasta.
Hevosen kanssa käymäläntyhjennykseen
Kannas muistaa, miten Iso-Parta papin töidensä ohella meni hevosen kanssa tyhjentämään käymälöitä, ”kun vapaaehtoisia ei oikein tahtonut löytyä tehtävään”.
– Aina kun minulla on asiaa Pieksämäelle, parkkeeraan ensiksi Partaharjulle, vaellan jokivartta upeaan leirikirkkoon ja istun sen tukkipenkeille hiljentymään. Kirkossa on kattona taivas ja vapaa yhteys ylös. Muistelen hienoja leiriaikoja.
– Toiseksi käyn isovanhempieni haudalla Pieksämäellä.
Eläkepäiviään viettävä selostaja pitää liikunnasta. Hän kuuluu kulttuuriväen Zoom-seuraan, joka täyttää 50 vuotta. Se on sosiaalinen raittius- ja liikuntaseura, jonka lajeihin kuuluvat jääkiekko, jalkapallo ja golf.
– Treenaamme palloilulajeja kahdesti viikossa. Uskon, että se on antanut monelle paitsi sisältöä myös lisävuosia elämään. Juuri äsken kävimme Raumalla hyväntekeväisyysmatsissa syöpälasten hyväksi.
KUKA?
Pentti Tapio, 94
Lempinimi: Iso-Parta
Ammatti: pappi, eläkkeellä oleva Poikien Keskuksen toiminnanjohtaja
Arvonimi: opetusneuvos
Asuinpaikka: Pieksämäki
Perhe: Avioliitossa Senja Tapion kanssa yli 60 vuotta, leski vuodesta 2004. Viisi lasta, 13 lastenlasta ja 11 lastenlastenlasta.
Harrastukset: Lukeminen, Rotary-toiminta ja rakentaminen
Motto: ”Elä sovussa itsesi, lähimmäisten, luonnon ja Jumalan kanssa meille annetussa kauniissa isänmaassa.”
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.