Helsingissä eilen pidetty piispainkokous käsitteli muiden aiheiden ohessa ehtoollisvieraanvaraisuuden toteuttamista eli mahdollisuutta siihen, että kastetut kristityt myös muista kirkkokunnista voisivat osallistua Suomen evankelis–luterilaisen kirkon ehtoolliselle.
Kaiken taustalla on Porvoon tuomiokapitulin 14.1.2015 piispainkokoukselle asiasta antama aloite.
Piispainkokous perusti syyskuussa 2015 asiaa pohtivan työryhmän, jonka selvityksen perusteella keskustelu piispainkokouksessa nyt käytiin.
Alkuperäisen aloitteen mukaan tulisi etsiä ratkaisua jännitteeseen, joka Suomen kirkossa vallitsee ehtoollisyhteyttä koskevien tiukkojen normien ja suhteellisen avointen käytäntöjen välillä.
Käytännön seurakuntaelämässä periaatteista joustetaan
Toisten luterilaisten kirkkojen jäsenet ovat aina voineet osallistua Suomen luterilaisen kirkon ehtoolliselle. Ehtoollisyhteydestä on myös sovittu joidenkin ei-luterilaisten kirkkojen kanssa ja niiden jäsenet ovat oikeutettuja osallistumaan Suomen kirkon ehtoolliseen.
Vaikka Suomen kirkko teologisella tasolla on asiassa tarkka, käytännön tasolla seurakunnissa ehtoolliselle osallistuu kuitenkin jatkuvasti muihin kirkkokuntiin kuuluvia kristittyjä, sillä oikeutta osallistumiseen ei valvota juuri lainkaan.
On myös ilmeistä, että ehtoollista jakava pappi ei voi luontevasti selvittää ehtoollista jakaessaan, täyttyvätkö asetetut kriteerit toisten kirkkokuntien jäsenten osallistuessa ehtoolliselle.
Selvityksessä todetaan, että anglikaanisessa kirkkoyhteisössä sekä Tanskan ja Ruotsin luterilaisissa kirkoissa on avattu ehtoollispöytä kaikille eri kirkkokuntien kastetuille jäsenille, tai kaikille jumalanpalvelukseen osallistuville.
Asian taustana on myös ekumeenisen teologian kysymys siitä, onko yhteinen ehtoollispöytä ekumenian päämäärä vai väline.
Piispainkokouksen keskusteluissa käsiteltiin selvityksen asettamaa kysymystä myös siitä, onko olemassa jokin ”opillinen minimi”, jota toisen kirkon jäseneltä tulee odottaa, jos ja kun hän osallistuu Suomen kirkon ehtoolliseen.
Selvitys pohtii myös sitä, onko ehtoollisvieraanvaraisuuden käytännölle jokin aikaraja, jos toisen kirkon jäsen osallistuu säännöllisesti luterilaiseen ehtoollisjumalanpalvelukseen kuitenkaan vaihtamatta kirkkoa?
Viisi eri tietä tilanteesta eteenpäin
Työryhmä esitti selvityksessään viittä ratkaisumahdollisuutta: 1) Nykyinen käytäntö saatetaan säädösten mukaiseksi valvomalla ehtoolliselle pääsyä 2) Aloitteen annetaan raueta ja nykyisen tilanteen jatkua 3) Ehtoollisvieraanvaraisuus toteutetaan Porvoon tuomiokapitulin esitystä rajatummin 4) Toteutetaan kaikkia kastettuja, omassa kirkossaan ehtoolliselle oikeutettuja koskeva ehtoollisvieraanvaraisuus muuttamalla ehtoollisenviettoa koskevia säädöksiä (tämä oli Porvoon esitys) tai 5) Toteutetaan ehtoollisvieraanvaraisuus niin, että se koskee kaikkia ihmisiä.
Lisäksi piispainkokouksessa käsiteltiin nykyistä laajemman ehtoollisvieraanvaraisuuden mahdollisia ekumeenisia seurauksia. Työryhmän sihteeri oli konsultoinut eräitä muita kirkkoja asiassa.
Selvityksen mukaan mahdollinen ehtoollisvieraanvaraisuuden laajentaminen luterilaisessa kirkossa otettaisiin vapaissa suunnissa vastaan enimmäkseen myönteisenä asiana, mutta vahvasti sakramentaalisissa ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa asiaan suhtauduttaisiin enemmän tai vähemmän kriittisesti.
Ehtoollisvieraanvaraisuutta pohtinut työryhmä selvitti myös samassa yhteydessä esitettyä saarnavieraanvaraisuutta. Tämä tarkoittaisi säädösten tarkistamista siten, että myös muiden kirkkojen pastorit voisivat saarnata kirkkomme jumalanpalveluksessa.
Ehtoollisvieraanvaisuus-asia lähetettiin jatkovalmisteluun. Piispainkokouksessa aiemmin sovitun tiedotuspolitiikan mukaisesti asiasta kokouksessa käytyä keskustelua ei tiedoteta julkisuuteen, koska päätöksiä ei ole tehty.
Kuva: Gun Damén