Papin ammattiin liittyy usein yksinäisyyttä. Työn perässä muutetaan vieraille paikkakunnille, joilta ei tunneta ketään. Epäsäännölliset työajat tekevät elämästä epäsäännöllistä. Seurakuntalaisten odotukset saattavat rajoittaa papin sosiaalisia ympyröitä entisestään. Oman lisänsä soppaan tuovat yleistyvät pätkätyöt.
Onko pappeus yksinäistä ja voiko siitä puhua? Kotimaa Pro kysyi asiaa neljältä papilta, jotka ovat muuttaneet työn perässä vieraalle paikkakunnalle – yksi heistä ulkomaille saakka. Haastateltavien nimet on muutettu.
Epäsäännölliset työajat vaikeuttavat harrastuksia ja ystävystymistä
Leena haki aktiivisesti papin töitä valmistumisen jälkeen. Vuoden etsimisen jälkeen tärppäsi. Hän työskentelee nyt pappina melko suuressa maakuntakeskuksessa, lähellä entistä kotikaupunkiaan.
– Elämäni on kuitenkin muuttunut paljon. Ystävät, harrastukset ja perhe jäivät vanhaan kotikaupunkiin. Toisella paikkakunnalla asuva kihlattuni on onneksi viettänyt täällä paljon aikaa kanssani, mutta silti tunnen usein yksinäisyyttä, Leena toteaa.
Vapaa-ajalla hän ei enää käy ystäviensä kanssa erilaisissa aktiviteeteissa, vaan istuu kotona. Uudesta kaupungista ei ole löytynyt harrastuksia.
Leena kertoo olevansa tilanteessa, jossa naimisiinmeno ja perheen perustaminen tulevat ajankohtaisiksi muutaman vuoden sisällä:
– Tulevaisuutta on välillä ahdistavaa miettiä, sillä emme voi tietää, missä olemme vuoden tai parin päästä. Onko meillä kummallakaan työpaikkaa, varsinkaan samasta kaupungista?
Helsingistä töiden perässä Satakunnan suuntaan muuttanut Heikki jakaa Leenan kokemukset.
– Kun muut kertovat lähtevänsä töistä kotiin perheidensä luo, minä menen kotiin yksin ja odotan, että pääsen taas lomalla tapaamaan toisessa kaupungissa asuvaa tyttöystävääni. Onhan se rankkaa, vaikka täällä viihdynkin.
Heikin kaikki ystävät Porissa ovat työkuvioista. Töiden ulkopuolella kaupunki on yhä melko vieras.
Papilla ei ole virallista työaikaa, vaan työtä tehdään seurakuntalaisten tarpeista käsin. Se tarkoittaa paljon viikonloppu, pyhä- ja iltatöitä, sekä vaihtuvaa työnkuvaa. Työssä pääsee tapaamaan ihmisiä, mutta samalla se tapahtuu papin roolista käsin.
– Esimerkiksi harrastuksia tai rutiineja on vaikea pitää yllä, Heikki toteaa.
Elämäntapaintiaanista kuntalaisten tunnistamaksi papiksi: ”Tämä vaatii totuttelua!”
Myös pienelle paikkakunnalle Itä-Suomeen muuttanut Katja on pohtinut yksinäisyyttä ja etenkin papin roolia.
– Ennen asuin kommuuneissa keskellä kaupunkia ja olin monessa mukana. Nyt olen muuttunut rähjäisestä elämäntapaintiaanista ihmisten tunnistamaksi papiksi. Se on vaatinut totuttelua.
– Toisinaan on tuntunut jopa häiritsevältä tulla määritellyksi pääsiassa ammattinsa ja siihen liittyvien mielikuvien kautta, Katja toteaa.
Katjan mielestä kaupunkilaispapit pääsevät maaseudulla työskenteleviä pappeja helpommalla.
– Uskon, että maalla työskentelevät papit joutuvat tekemään enemmän töitä heihin kohdistuvien odotusten kanssa. Ihmisillä saattaa olla vahvojakin mielikuvia siitä, millainen papin kuuluu olla tai millaista elämää hänen täytyy elää. Pappia saatetaan myös pelätä tai vierastaa, mikä vaikeuttaa ystävyyssuhteiden solmimista.
Yksinäisyydestä ja uudesta tilanteesta on seurannut Katjan kohdalla myös jotakin hyvää. Hän on oivaltanut, että Jumalan puoleen voi kääntyä aina – silloinkin kun lähellä ei ole ketään ihmistä, jonka kanssa ratkoa ongelmia.
– Olen papin roolia hakiessani todella oppinut turvautumaan Jumalaan, kun on ollut hutera tai avuton olo. Se on auttanut kovasti tässä kaikessa, vähentänyt yksinäisyyttäkin, uskaltaisin väittää.
”On hankalaa hyväksyä, että perhe on tuhansien kilometrien päässä”
Katriina muutti töiden perässä ulkomaille. Valmistuttuaan hän oli pitkään varma, että työ löytyisi Suomesta, mutta toisin kävi.
– Jos työtilanne olisi ollut toinen, en olisi lähtenyt. Mutta nyt kun olen täällä, en voi kuin suositella muillekin. Ihmiselle tekee hyvää lähteä yksin vieraaseen maahan. Se on kasvattava kokemus.
Katriinan mukaan vieraassa maassa vaikeinta on se, että perhettä ja ystäviä on hankala tavata.
– En ennenkään nähnyt esimerkiksi sisariani erityisen tiuhaan, mutta on kuitenkin eri asia tietää, että se optio on olemassa, kuin hyväksyä että perhe on tuhansien kilometrien päässä.
Katriinan mukaan eksistentiaalisen yksinäisyyden sietäminen on papin työssä kuitenkin olennaista. Silloin pääsee lähelle myös seurakuntalaistensa ongelmia.
– Hengellinen työ vaatii itsensä tuntemista. On hyvä ottaa etäisyyttä ja aikaa sen etsintään.
”Huomaan että haluaisin näyttää kaiken kestävältä superihmiseltä”
Onko yksinäisyydestä puhuminen sitten tabu? Leenan mielestä kyse ei ole niinkään siitä, että papit eivät voisi puhua omasta yksinäisyydestään, vaan että se on yleisesti suomalaisille vaikea asia. Heikki on samaa mieltä.
– Ei yksinäisyys tule kahvipöydässä puheeksi. Mutta kyllä siitä varmaan voisi puhua jos haluaisi. Esimerkiksi työnohjaajani on kysellyt, miten jaksan vieraalla paikkakunnalla, Heikki sanoo.
Kirkon akateemisten toiminnanjohtajan Jussi Junnin mukaan yksinäisyys tulee harvoin puheeksi ammattiliitoissa.
– Lähes kaikki yhteydenotot käsittelevät virka- tai työsuhdeasioita. Niitä varten meillä on neuvontapalvelu. Joskus tulee tarvetta myös sielunhoidolle. Yksinäisyyskysymyksiä nostavat esiin lähinnä johtavissa asemissa olevat.
Katjan mielestä avoimuus tuo avunantajia.
– Olen puhunut paljon tämän elämänvaiheen synnyttämistä kriiseistä, identiteetin hakemisesta ja hukassa olemisesta ystäville ja myös työyhteisössä. Se on auttanut.
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin myöntää, että avun pyytäminen on vaikeaa.
– Huomaan, että haluaisin näyttäytyä ihmisille kaiken kestävänä superihmisenä silloinkin, kun kukaan muu kuin minä ei ole sitä vaatimassa.
Papin rooli ja siihen liittyvä identiteetti ovat olleet Katjan kokemuksen mukaan jo vuosia murroksessa.
– Uskon, että papit uskaltavat yhä enemmän olla ihmisiä, Tämä tuo heitä varmasti myös lähemmäs seurakuntalaisia ja muita ihmisiä, eli tekee koko asetelmalle todella hyvää.
”Pappien pätkätyöt eivät palvele ketään”
Työyhteisö vaikuttaa uudella paikkakunnalla jaksamiseen. Leena, Katriina, Heikki ja Katja tuntevat kaikki tulleensa hyvin vastaanotetuiksi.
– Kun hain Suomesta töitä enkä saanut vastausta, tuntui todella torjutulta. Mutta täällä koen, että työyhteisö ja seurakuntalaiset arvostavat, Katriina sanoo.
– Noin kuukauden työskentelyn jälkeen aloin rakastaa jokaista seurakuntalaistani ja työyhteisö on alkanut tuntua toiselta perheeltä.
Kaikki tuoreet papit kritisoivat kasvavaa pätkätyöläisyyttä.
– Pappien pätkätyöt eivät palvele ketään. On vaikea miettiä vaikka asuntolainaa, kun ei voi tietää missä on viiden vuoden päästä. Ammatillisesti harmittaa, kun tekisi mieli kehittää toimintaa ja työtapoja, mutta joutuu lähtemään, ennen kuin on ehtinyt edes kunnolla päästä sisään seurakunnan rutiineihin, Heikki toteaa.
Katjan mukaan pätkätyöt haittaavat erityisesti seurakuntaan sitoutumista, joka on papille tärkeää:
– Miellän papin työn sitoutumiseksi palvelemaan yhteisöä. Ja osaksi yhteisöä pääseminen vaatii aikaa.
”Koen olevani johdatettuna ja oikeassa paikassa juuri nyt”
Vaikea työtilanne on saanut myös papit liikkeelle. Töitä haetaan yhä laajemmilta alueilta ja vieraammista seurakunnista. Katriina näkee tilanteen tuskallisena alalle pyrkiville uusille papeille, mutta samalla myös johdatuksena.
– Olen valtavan tyytyväinen ratkaisuuni lähteä töihin ulkomaille. Viime vuosina seurakuntaamme on tullut Suomesta kasvava määrä yhteydenottoja ja huomaan, etten ole tämän kanssa yksin.
Myös Katjan ja Leenan puheissa kuuluu vahva usko johdatukseen. Leenan mukaan se, että tietää tekevänsä arvokasta työtä, josta pitää, on itsessään arvo, joka auttaa jaksamaan. Katja taas uskoo, että uudet haasteet ovat mahdollisuus.
– Työttömyys ajaa ihmisiä mitä hulluimpiin ratkaisuihin. Uskon, että meitä johdatetaan näissä, jos uskallamme tuota johdatusta kuunnella. Itse en olisi ikinä uskonut, että tulen elämässäni päätymään tänne papiksi, mutta niin vain kävi. Kaikista muutoskivuista huolimatta koen vahvasti olevani oikeassa paikassa juuri nyt, Katja sanoo.
Kuva: Ella Luoma