”Paras esimies on ollut oma aviomies”

Erityisdiakoniatyön kanttori, toimistosihteeri, taittaja, rahastonhoitaja, soitonopettaja ja merimieskirkon emäntä Kaarina Lindqvist on elänyt kiinnostavan elämän Suomessa ja maailmalla. Työssään hän muun muassa kehitti uudenlaisen tavan opettaa kehitysvammaisille kanteleensoittoa. Avuksi työssä jaksamiseen Lindqvist vinkkaa: Laita kalenteriisi jokaiselle päivälle yksi sellainen työ, jonka saat varmasti valmiiksi. Näin päivästä jää aina hyvä tunne: Ehdin tehdä sen, mitä piti.

Kuka olet? Milloin jäit eläkkeelle? Millaisen työrupeaman teit kirkossa?

Olen kanttori Kaarina Lindqvist. Jäin eläkkeelle syyskuussa 2013. Olin sitä ennen osa-aikaeläkkeellä. Kirkon palveluksessa olin yhteensä 30 vuotta. Ensimmäinen ja ainoa virkani oli Savitaipaleen seurakunnan kanttorina vuosina 1975–77.

Syksyllä -85 aloitin Helsingin seurakuntayhtymän diakoniakeskuksen erityisdiakonian (päihde- kriminaali- ja katulähetystyö) sekä kehitysvammaistyön osa-aikaisena kanttorina. Myöhemmin tehtäviini lisättiin erityisdiakonian toimistotyöt ja Vastuunkantajat ry:n sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät. Olin myös Vastuunkantaja -lehden taittajana. Näin minusta tuli kokopäiväinen työntekijä ja tästä tehtävästä jäin eläkkeelle.

Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi

Kirkollinen työurani tulikin jo kohdassa yksi kerrottua. Ennen tuota ensimmäistä virkaani toimin koulussa musiikin tuntiopettajana ja annoin pianotunteja Kotkan Karhulassa, josta olen kotoisin. Mieheni työn vuoksi muutimme Savitaipaleelle, jossa työskentelin ensin kanttorin viransijaisena ja koulun musiikinopettajana. Saatuani viran jätin opetustyön. Syksyllä 1977 jäin äitiyslomalle ja muutin tyttäreni kanssa Rotterdamiin, jossa mieheni oli jo kesällä aloittanut työt Merimieskirkon assistenttina. Poikamme syntyi siellä.

Rotterdamista siirryimme Gdanskin merimieskirkolle, jossa kotimme oli yhtä kuin kirkko. Toimin samalla kirkon emäntänä. Sotatilan alettua laivaliikenne oli vähäistä, mutta elämä muuten erittäin mielenkiintoista. Suomeen palattuamme annoin taas pianotunteja ja olin Cantores Minores poikakuoron apuopettajana kunnes sain Helsingin seurakuntayhtymältä “kokopäiväisen“ työn.

Minkälainen koulutus sinulla on tehtävään? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämään?

Minulla on kanttori-urkurin koulutus, B-kanttori. Olisin kaivannut enemmän käytännön ohjeita ja ideoita, esimerkiksi rippikoulu- ja lapsityöstä. Samoin vapaan säestyksen opetusta ja bänditoiminnan ohjaamisen opetusta olisin tarvinnut.

Mikä on ollut työurasi tiukin paikka?

Vastuunkantajat ry:n, joka ylläpitää alkoholistien kuntoutuskotia rahastonhoitajana ja sihteerinä ollessani mukaan mahtui erittäin tiukka vuosi, jolloin rahat eivät riittäneet maksuihin ja henkilöstön kanssakin oli ongelmia. Oli aika ahdistavaa.

Mikä oli erityisen mukavaa työssäsi?

Mukavaa oli monipuolisuus. Olen saanut musisoida, olla pullakirkon kanttorina ja opetella aivan uusia asioita, kuten kirjanpitoa ja lehden taittoa. Kehitysvammaisten kanteleryhmälle kehittelin oman tavan oppia soittamaan viisikielistä kannelta. Sain olla myös kuulo- ja näkövammaisten työssä jonkin verran mukana.

Millaiset muistot ovat jääneet vahvimpina mieleen?

Erityisdiakonian muuttaminen Annankadulta Hermanniin oli merkittävä. Saimme käyttöömme suuren, juuri meidän työhön soveltuvan ja meidän toiveidemme mukaan saneeratun talon.

Mieheni työskennellessä vuoden Lontoon merimieskirkon vt. johtajana sain siksi ajaksi työvapaata seuratakseni mukana. Välivuosi oli virkistävä työssä jaksamisen puolesta.

Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?

Ei nyt oikein tule mitään mieleen… Huonoa oli ajoittainen kiire etenkin toimistotyön puolella, mutta vastaavasti sitten oli niitä rauhallisempia hetkiä. Hyvää oli se, että sain silloin tehdä työtä urakalla ja ottaa vapaata myöhemmin.

Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?

Minulla on ollut niin mukava työ ja työtoverit, että ne itsessään ovat olleet voimia antavia. Kymmenisen vuotta kuljin viikoittain bussilla Helsingistä Savitaipaleelle maalaiskotiimme mieheni luo. Siellä metsän keskellä ilman mukavuuksia eletyt päivät ja iltaiset keskustelumme ovat olleet hoivaavia.

Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?

On tullut viisipäiväinen työviikko, naispappeus, virsikirjauudistus ja jumalanpalvelusuudistus.

Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän?

Toivoisin kirkon byrokratian muuttuvan seurakuntakeskeiseksi, yhdistysmalliseksi. Toivoisin kaikkien työalojen kehittyvän työntekijäkeskeisyydestä seurakuntalaiskeskeisyyteen.

Minkä elämänohjeen haluaisit jättää kirkossa työskenteleville?

Työpäivää suunnitellessa, laita kalenterissa yksi tehtävä sellaiseksi jonka varmasti teet kyseisenä työpäivänä. Työpäivän päätyttyä jää hyvä tunne, että sai tehtyä, mitä suunnittelikin. Työssä tärkeimmällä ja vaikeimmalla asialla kannattaa aloittaa aina ensin ja vasta sitten tehdä “rippeet”. Jos aloittaa vähemmän tärkeillä asioilla niin tärkeimmälle ei enää aika eikä oma energia ehkä riitäkään ja siitä jää kiireen ja ahdistuksen tunne, että koko päivänä ei saanut paljon mitään aikaan.

Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?

Esimiehiä urakehityksestäni johtuen ei ole ollut monia. Olen ollut onnekas, että kohdalleni on osunut hyvät ja helposti lähestyttävät esimiehet. Paras kuitenkin on ollut oma mieheni Gdanskissa.

Mitä harrastat? Mitä teet eläkeläisenä?

Iltapainotteisesta työstäni johtuen työaikanani en harrastanut varsinaisesti mitään. Osa-aikaeläkkeelle jäätyäni rupesin laulamaan Savitaipaleen kirkkokuorossa. Akvarellikurssin käytyäni innostuin maalaamisesta. Nyt, eläkeläisenä, aloitin venäjän kielen opiskelun kansalaisopistossa. Pidän kuntoani yllä kävelemällä sekä käymällä ikääntyvien ihmisten tasapainoryhmässä.

Muutaman ystävän kanssa käymme musisoimassa vanhusten tilaisuuksissa ja tarvittaessa olen projektiluontoisissa musiikkijutuissa mukana. Eläkeläisten kuoron perustaminen on suunnitteilla. Nautin myös ruuanlaitosta, etenkin riistasta, ja leipomisesta. Mieheni kanssa olemme perustaneet kaksi taideyhdistystä ja yhden projektikuoron. Seurakuntamme on ollut ilman kanttoria lokakuun alusta alkaen. Olen hoitanut kirkkokuoroa siitä lähtien ja jatkan ilmeisesti vielä tämän kevään vaikka uusi kanttori aloittaa työnsä huhtikuun alussa.

Kuvassa keskellä kanttori Kaarina Lindqvist, vasemmalla Taisto Taalikainen ja oikealla Maire Taalikainen. Kuvan on ottanut Ari Lindqvist.

Edellinen artikkeliPentikäinen selventää uutista: En ole HS:ssä esittänyt, että kirkko maksaisi sille kirkkotoimittajan
Seuraava artikkeliPaavi Franciscus ehdolla vuoden ajattelijaksi

Ei näytettäviä viestejä