TM Panu Pihkalan väitöstutkimus käsittelee ekoteologiaa ja sen varhaisia juuria erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Tutkimuksen keskipisteenä on amerikkalaisen luterilaisen ja ekumeenisen teologin Joseph Sittlerin (1904–1987) ekoteologia.
Ekumeniikan oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: ”Joseph Sittler and Early Ecotheology”, järjestetään huomenna 19.12. Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Ph.D. Robert C. Saler Christian Theological Seminarysta ja kustoksena on professori Risto Saarinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Ekoteologia tarkoittaa ihmisen, muun luonnon ja Jumalan suhteen käsittelyä kristillisessä viitekehyksessä. Se ottaa kantaa siihen, miten ihmisen tulisi elää luonnossa ja luonnon kanssa. Perusteluina käytetään raamatuntulkintaa, kristillisten oppien tulkintaa sekä yleisiä filosofis-eettisiä argumentteja. Akateemisesta ekoteologiasta voidaan käyttää myös nimitystä ympäristöteologia.
Ekoteologian on yleensä ajateltu saaneen alkunsa niin sanotun ympäristökriisin aikana 1960-luvulta lähtien. Pihkalan tutkimus tarkentaa kuvaa ekoteologiasta osoittamalla, että jo 1900-luvun alkupuoliskolla oli olemassa merkittävää ekoteologista ajattelua ja toimintaa. Samalla tutkimus paljastaa, että kristillisen ja muun ympäristötoiminnan välillä ei ollut vahvoja ristiriitoja ennen 1960-luvun loppua.
Ekoteologisia elementtejä löytyy myös Paul Tillichin ajattelusta
Tutkimus keskittyy erityisesti amerikkalaisen luterilaisen ja ekumeenisen teologin Joseph Sittlerin ekoteologiaan ja etenkin sen varhaiseen vaiheeseen. Tutkimus tarkastelee Sittlerin teologian kehitysvaiheita ja hänen ajattelunsa suhdetta muihin teologisiin virtauksiin 1950-luvulle saakka. Sittlerin varhaishistorian tutkimus tarjoaa näköaloja amerikkalaisen luterilaisuuden vaiheisiin ja antaa uutta tietoa teologisesta vuorovaikutuksesta Euroopan ja Amerikan välillä.
Tutkimus esittelee paljon uutta tietoa 1900-luvun varhaisista ekoteologeista etenkin Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Ekoteologisia elementtejä löytyy tutkimuksessa myös sellaisten kuuluisien teologien ajattelusta kuten Paul Tillich tai Walter Rauschenbusch, jotka tunnetaan pääasiassa ansioistaan ihan muilla teologian osa-alueilla.
Amerikkalaiset maaseudusta ja maaperästä kiinnostuneet ajattelijat, kuten Liberty Hyde Bailey, osoittautuvat tutkimuksessa ekoteologian pioneerihahmoiksi. Brittiläisen teologian myönteinen suhtautuminen luontoon piirtyy tärkeäksi taustajuonteeksi ekoteologian kehitykselle. Anglikaaninen kirkko julkaisi myös erään ensimmäisistä ekoteologisista kannanotoista jo 1940-luvun alussa. Erilaiset jälkiliberaalit teologit kehittivät ekoteologiaa eteenpäin. Prosessiajattelijat Bernard Meland ja Daniel Day Williams olivat tässä merkittäviä uranuurtajia.
Poikkitieteellistä vuoropuhelua
Sittlerin 1950-luvun alun ekoteologiset kannanotot yhdistivät luovalla tavalla erilaisia argumentteja. Sittler korosti ihmisen vastuuta, luonnon omaa arvoa ja ihmisen sekä muun luonnon yhteenkuuluvuutta. Hänestä tuli 1960-luvulta lähtien entistä keskeisempi kansainvälinen ekoteologinen vaikuttaja.
Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Lähteinä ovat merkittävät ekoteologiset kirjoitukset ja etenkin Sittlerin tuotanto vuosilta 1904–1954. Tutkimus sisältää liittymäkohtia ympäristöfilosofiaan, ympäristöhistoriaan ja ympäristökasvatukseen ja edistää vuoropuhelua niiden välillä
Juttu on laadittu Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan väitöstiivistelmän pohjalta.