”Tulkaa, palatkaamme Herran luo! Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat. Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä”, kehottaa profeetta Hoosea.

Hoosean sanojen kanssa resonoi pääsiäispäivän evankeliumi, jossa naiset hämmentyneinä etsivät Jeesusta haudasta ja kohtaavat enkeleitä, jotka selittävät heille, mitä on tapahtunut. Ei hän ole enää täällä. Hän on noussut kolmantena päivänä ylös kuolleista.

Nyt ei ole enää tuoksuvien voiteiden ja kuolleiden hetki. Ei ole ruumiinpesun eikä itkun aika. On aika parantua, on aika sitoa haavat.

Tässä on se hetki, johon kristinusko perustuu. Tässä on se hetki, jona syntiinlankeemuksesta alkaen raadeltu ja lyöty ihmiskunta voi palata Herran luo. Olemme raadelleet toisiamme, olemme lyöneet, olemme kärsineet. Olemme koittaneet selvitä maailmassa, joka niin monin tavoin on kuoleman oma. Mutta nyt kuolema on voitettu.

Ja sitten kuitenkaan mikään ei näytä maailmassa muuttuvan. Sama raateleminen ja kärsimys jatkuu. Jokaisesta pääsiäispäivästä palataan tavalliseen elämään, jossa yhä soditaan, yhä tehdään pahaa, yhä kärsitään.

Ei kuitenkaan enää yksin. Kuilu Luojan ja ihmisen välillä on ummessa, viikunanlehdet on riisuttu. Sopu ja yhteys on palannut. Jumalan valtakunta on tullut nyt ihmisen sisimpään. Sieltä sen pitäisi levitä sisimmästä toiseen.

Pohdittavaksi: Miten ylösnousemuksen tuoma sovitus toteutuu minussa? Raatelenko minä toisia vai sidonko haavoja?

Pääsiäinen: Kristus on ylösnoussut!

Tekstit: Ps. 118:15–23 (24), Hoos. 6:1–3, 1. Kor. 15:1–8 (9–10) 11, Luuk. 24:1–12

Liturginen väri: valkoinen

Alttarilla on kuusi kynttilää

Kolehti kerätään köyhimpien ihmisten auttamiseksi kautta maailmaan Kirkon Ulkomaanavun kautta.