Yksi perustavanlaatuinen näkökulma kristinuskoon on uskon syntyminen. Miten se tapahtuu? Tarjolla on hieman karkeistaen kaksi vaihtoehtoa: uskoon tullaan omakohtaisen kokemuksen kautta tai uskoon kasvetaan vähitellen.
Joskus puhutaan herätys- ja kasvatuskristillisyydestä ikään kuin jyrkkinä vastakohtina. Todellisuudessa molemmat näkökulmat ovat osa seurakuntien arkea paikallisista painotuksista riippuen.
Herätyskristillinen näkökulma on viime päivinä puhuttanut muun muassa sosiaalisessa mediassa. Syynä on Helsingin Sanomissa julkaistu Sonja Saarikosken pitkä kirjoitus ”Tuputin Jeesusta teinitytölle – mitä ihmettä rippileirillä tapahtui?”, jossa hän muisteli aikaansa rippikoulun isosena.
Kirjoitus on saanut monet muutkin entiset isoset miettimään nuoruuden uskonnollisten tunteiden ja nykyajatusten välistä ristiriitaa. Mitä se uskoon tuleminen oikein oli ja on?
Ei ihme, jos entinen isonen on ymmällään, sillä käytännössä seurakuntien nuorisotyössä vallitsee erilaisia käsityksiä uskoontulosta ja sen merkityksestä.
Uskoontulon pohdinnoista ei seurakunnissa kuitenkaan päästä eroon, sillä kirkon elämä on pohjimmiltaan uskosta puhumista, julistamista. Ekumeenisessa asiakirjassa Yhdessä kohti elämää (2013) todetaan, että ”evankelioiminen on vakaata mutta nöyrää uskon ja vakaumuksen jakamista toisten ihmisten kanssa”.
Uskoa ei siis pidä tuputtaa, sillä ei saa pelotella tai sen avulla jakaa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. On ratkaiseva ero sillä, julistetaanko kirkossa tavalla, joka antaa kuulijalle mahdollisuuden liittyä omine pohdintoineen ja elämäntilanteineen kuultuun, vai toimitaanko niin, että julistaja sulkee puheellaan ovia ja syyllistää kuulijaa.
Käännyttämiseen liittyy temppuja ja käyttäytymistapoja, jotka toki voivat joskus johtaa haluttuun lopputulokseen, mutta yleisimmin ne aiheuttavat päinvastaisen reaktion.
Uskoon tuleminen on yksi puheentapa. Uskoon kasvaminen tai uskon löytäminen ovat toisia näkökulmia.
Ihminen voi ”tulla uskoon” monella tavalla. Kaikissa tavoissa on jotain yhteistä: ne liittyvät sekä kokemuksellisesti että tiedollisesti kristillisen teologian perusasioihin, kuten Jumalan rakkauteen, Jeesuksen merkitykseen ja anteeksiantoon.
Kirjoittaja on Kotimaan julkaisupäällikkö.
Kuva: Minerva Seppälä