Helmikuussa alkaneessa Yhdysvaltojen ja Israelin yhteenotossa Iranin kanssa on tätä kirjoitettaessa meneillään jonkinlainen hengähdys- tai suvantovaihe. Koko maaliskuun kestäneen molemminpuolisen ohjuspommituksen jälkeen saatu tulitauko on tuoreeltaan rakoillut.

Maailmalle tärkeät öljynkuljetukset Persianlahden suulla olevan Hormuzinsalmen kohdalla ovat kuitenkin likipitäen seisahduksissa. Tämä on jo nyt nostanut öljyn ja monen muun asian hintoja maailmalla. Kumuloituessaan edessä voi olla myös globaalia ruoan hinnan nousua, talouden yleistä seisahtumista ja yhteiskunnallista kaaosta.

Vaikka Yhdysvallat ja Israel nyt hyökkäsivät Iraniin, on kriisi kytenyt tosiasiassa jo pitkään, eikä Iran itsekään ole viaton sen syntymiseen. Se on vuosikymmenien ajan tukenut terrorismia ja kylvänyt erilaisten apulaistensa kautta tuhoa varsinkin Israelissa ja Syyriassa. Teheran ei tunnusta Israelin olemassaoloa ja pyrkii sen hävittämiseen. Sen ydinenergiahankkeet herättävät lännessä epäilyksiä. On myös muistettava, että epävakautta kylvävä Iran on ongelma myös Euroopalle.

On täysin ymmärrettävää, että tällaisten näyttöjen jälkeen Yhdysvallat ja Israel eivät voi hyväksyä ajatusta ydinaseilla ja kauaskantoisilla ohjuksilla varustetusta Iranista. Niiden hyökkäys Irania vastaan on kuitenkin vaikuttanut onnettomasti suunnitellulta, eikä Iran saamistaan iskuista huolimatta ole ainakaan julkisesti taipunut.

Yhtälö on vaikea.

SE, MITEN uusin Lähi-idän konfliktin kierros Israelista Iraniin ulottuvalla alueella ratkeaa, antaa vahvan viitteen siitä, mitä muutakin voi olla tulossa. Jos Iran häviää, merkitsisi se Lähi-idässä iranilaisille ja lännelle todennäköisesti hyvin sopivia muutoksia. Jos taas kävisi niin, että Iranin nykyinen diktatorinen ja omalle väestölleen julma hallinto ei taivu Yhdysvaltojen vaatimuksiin eikä vaihdu, jos Yhdysvallat vetäytyisi Persianlahdelta tappion kärsineenä, jos Iranille jäisi valta päättää Hormuzinsalmen käytöstä, ollaan astuttu uuteen aikakauteen. Sellainen ei jäisi eri puolilla maailmaa huomaamatta. Jos maailman mahtavin sotakoneistokaan ei kykene taivuttamaan Teherania tahtoonsa, nousisi uusia lännen haastajia nopeasti lisää.

Vaikka sota on aina suuri tragedia sen uhreille, on tässä sodassa kyse myös maailmantalouden suuresta kuvasta. Erityinen uhkakuva on, että tästä kriisistä jonkinlaisena voittajana selviytyvä Iran tekisi Hormuzinsalmesta ja siten Persianlahden kauppamerenkulusta ruuvin, jota se kiristäisi tulevaisuudessa aina, kun jokin antaisi sille syyn siihen. Se voisi kerätä salmen kauttakulusta veroja, jotka viime kädessä maksaisivat öljyn käyttäjät. Persianlahdesta tulisi Persian lahti. Mahdollisuuksia on monia. Ydinaseistettu Iran olisi entistä arvaamattomampi.

Haluavatko länsi, Intia tai Kiina itselleen tällaisen tulevaisuuden? Eivät halua, ja siksi esimerkiksi öljyriippuvuudesta irrottautumisen ja uusiutuvaan energiaan siirtymisen on oltava läntisten ja muiden yhteiskuntien prioriteetteja. Tämän puolesta puhuvat myös ilmastotavoitteet.

SUURTA HÄVITYSTÄ ja inhimillistä kärsimystä aiheuttavasta sodasta ei koskaan voi puhua kuin jostakin pelistä, mutta sodassa Iranin suunnalla pelissä on nyt arvaamattoman paljon. Kyseessä on nyt yksi niistä tämän ajan konflikteista, joissa mitataan varsinaisten julki lausuttujen tavoitteiden saavuttamisen lisäksi epäsuorasti ja sivutuotteena myös eri sivilisaatioiden voimasuhteita. Kuka tai ketkä sanelevat tulevaisuudessa maailman suunnan?

Lännen globaalisti vaikuttanut nousu ja sen enimmäkseen dominoima aikakausi alkoi 1700-luvulla. Mitä sen kauden jälkeen on edessä? Kenties lopulta Kiinan noususta johtuva, nyt vielä vaikeasti kuviteltava Pax Sinica. Silloin Idän jättiläinen ottaisi sen roolin, mikä läntisillä valloilla on aikaisemmin globaalisti ollut ja mikä sillä itsellään Aasiassa muinoin oli.

Läntinen ihminen ei ole sukupolviin joutunut kohtaamaan sitä, että hänen maailmankuvansa, poliittinen järjestelmänsä, arvonsa ja elämäntapansa eivät olisi jotakin sellaista, jota on hyvä tarjota malliksi muillekin. Kauan taloutta, kauppaa, merenkulkua, tiedettä, maailmanpolitiikkaa, sotilaallista iskuvoimaa ja kulttuurista vaikutusta hallinnut länsi on kuitenkin ainakin joillakin osa-alueilla nykyisin seisahtunut ja osittain taantunut. Juuri tällä hetkellä se on pitkälti Yhdysvaltojen ja Euroopan välisen jännityksen vuoksi myös entistä varovaisempi.

ONKO NYKYINEN Lähi-idän kamppailu myös uskontojen välinen kriisi? Tätä näkökulmaa ei ole kriisissä juurikaan viljelty, vaikka molemmilla puolilla on Jumalan nimeä huudettu apuun ja harjoitettu rukousta. Läntisten sekularististen silmälasien läpi katsottuna olisi vaikea myöntää, että uskonto voi olla reaalipoliittinen voima. Uskonnot ovat sivilisaatioiden ytimessä ja yhä sakraalimmaksi muuttuvassa maailmassa uskontojen paluu tuntuu monella eri tavalla.

On kuitenkin syytä muistaa, että monien valtionjohtajien ohella myös monet maailman uskonnolliset johtajat, etunenässä paavi Leo XIV, ovat pontevasti vaatineet Lähi-itään aselepoa ja rauhaa.

Onko diplomatian tie Lähi-idässä kuljettu loppuun? Keskusteluja osapuolien välillä käytäneen koko ajan, vaikka julkisuudessa retoriikka on, mitä on. Olisi monestakin syystä todella toivottavaa, että aseet lopullisesti vaikenisivat ja kriisiä ryhdyttäisiin menneisyyden pettymyksistä ja umpikujista huolimatta sittenkin ratkomaan neuvottelupöytien ääressä. Sodan aiheuttaman kärsimyksen ja hävityksen on loputtava.

Koko maailma odottaa jännittyneenä, mitä on tulossa.

Lue myös:

Pääkirjoitus: Höpinän ja demonisoinnin sijaan tarvitaan nyt pääsiäisen rauhaa

Pääkirjoitus: Tuomio tuli mutta Raamattua saa edelleen siteerata

Pääkirjoitus: Luterilaisuus kotiutui Venäjälle Iivana Julman armosta 450 vuotta sitten

Ilmoita asiavirheestä