Tähän aikaan 120 vuotta sitten elettiin suurlakon jälkimainingeissa. Venäjä oli jäänyt tappiolle sodassaan Japania vastaan. Se horjutti keisarin arvovaltaa. Venäjällä syntynyt suurlakko levisi myös Suomeen. Täällä se oli nousua Venäjän keisarikunnan harjoittamaa sortoa vastaan, ja samalla siinä purkautuivat suomalaisen yhteiskunnan sisäiset jännitteet.
Suurlakko päätti ensimmäisen sortokauden ja johti parlamentaarisen järjestelmän syntyyn Suomessa. Perustettu senaatti sääti suomalaisille yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden sekä sanan-, paino-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden.
Noissa vaiheissa 5.12.1905 syntyi myös Kotimaa-lehti. Poliittinen tilanne Suomessa oli kärjistynyt sortokauden aikana, ja työväenliikkeen asenne kirkkoon jyrkkeni. Lehdistön asenne koettiin kirkossa joko välinpitämättömäksi tai kriittiseksi. Syntyi ajatus lehdestä, joka herättäisi ja kehittäisi kansassa kristillistä maailmankatsomusta ja samalla yhdistäisi politiikan pirstomaa kansaa.
Nyt 120 vuotta myöhemmin elämme tilannetta, jossa Suomen taloustilanne on vaikea, kansaa ja kirkkoa jakaa vahva polarisoituminen ja Venäjä on edelleen kiusanamme. Yhtäläisyyttä menneeseen on ehkä ihmisiä vaivaava jakautuminen ja ahdistus, mutta on hyvä huomata, että tilanne on silti kovin toisenlainen kuin 120 vuotta sitten.
Nuoria miehiä ei meiltä viedä Venäjän armeijaan eikä ihmisiä eroteta viroistaan tai vangita mielipiteittensä vuoksi kuten sortokaudella tehtiin. Meillä on sananvapaus ja demokratia. Itsenäisellä valtiolla on oikeus päättää omista asioistaan vaikkakin yhteisrintamassa Euroopan unionin kanssa. Eikä kirkkoonkaan suhtauduta välinpitämättömästi. Etenkin nuorissa on herännyt kiinnostusta kristinuskoa kohtaan.
Kotimaa-lehtikin on muuttunut. Se ei ole enää muutaman kerran viikossa ilmestyvä sanomalehti vaan aikakauslehti ja verkkomedia Kotimaa.fi. Sen tehtävä on kuitenkin sama kuin ennenkin: Olla ikkuna kirkkoon ja luterilaiseen kristillisyyteen ja yhdistää kahtiajakautunutta kansaa luotettavalla ja molemminpuolista ymmärrystä lisäävällä journalismilla.
Sitä tehtävää ei olisi ilman Kotimaan uskollisia lukijoita. Hyvät lukijat, kiitos 120 vuodesta!
Lue myös:
Pääkirjoitus: Black Friday on taas — Kuluttaako vai eikö kuluttaa, siinäpä kysymys
Pääkirjoitus: BBC vääristi Trumpin puheen − Voiko mediaan enää luottaa?
Ilmoita asiavirheestä

