Tänä keväänä oululainen kirjailija, puheviestinnän ja vuorovaikutuksen kouluttaja Taru Hallikainen kysyi 31 suomalaiselta, mitä armo merkitsee heidän elämässään.
Haastateltavana oli niin katolisia, ortodokseja, luterilaisia, muslimeja, ateisteja, sairaanhoitajia kuin energiahoitajiakin. He kertovat armon kokemisesta Hallikaisen tammikuussa ilmestyvässä kirjassa Armon kintereillä (kustantaja Arktinen Banaani).
Armosta tulee useimmille ensin mieleen uskonto tai kirkko, mutta sillä on suuri merkitys myös maallistuneessa elämässä. Jokaisella on valta osoittaa armoa tai armottomuutta toista kohtaan.
– Armo voi olla henkinen tai hengellinen kokemus, mutta yhtä hyvin myös arkinen asia. Jos vaikka näet jonkun kantavan raskasta kauppakassia, voit auttaa kantamisessa, ja ottaa sillä lailla taakan pois, Hallikainen sanoo.
Kirjassa haastateltu ortodoksimunkki Isä Simeon ajattelee, että armo on Suomessa vähän latautunut käsite, sillä luterilainen kirkko on ominut sen itselleen. Psykologi Juhani Laakso, joka on kirjassa asiantuntijaroolissa, sanoo, ettei maallistuneessa maailmassa ihmisillä ole oikein edes sanaa siihen, kuinka kohdellaan itseä armollisesti ja lempeästi. Kognitiivisen psykoterapian piirissä suunnilleen armoa tarkoittava termi on itsemyötätunto.
– Näen vahvasti, että kirjan tarkoituksena on yrittää vapauttaa armon käsitettä siitä, miten se on sidottu mielikuvissa luterilaisen kirkon ikeeseen, Hallikainen toteaa.
Surukin on armoa
Armon olemus on mietityttänyt Hallikaista siitä asti, kun hän menetti kohtuun lapsensa, toisen identtisistä esikoiskaksosista. Suruprosessista hän kirjoitti kirjan Pikkuveljet eivät ole perhosia (Basam Books Oy, 2013).
Suru oli kipeä, ja elämä jakautuu aikaan ennen sitä ja sen jälkeen. Lopulta hän hyväksyi, että elämän kanssa kannattaa olla samalla puolella, vaikka se toisi mitä tahansa.
– Suru on rakkautta. Emmehän sure semmoista asiaa, jota kohtaan meillä ei olisi rakkautta. On armoa, että olen saanut kokea tällaista rakkautta lastani kohtaan. Vaikka rakkaus ilmenee surun ja kuoleman kautta erilaisella tavalla, koen sen kuitenkin armona.
– Jäin miettimään, mitä se armo oikein tarkoittaa, kun minä koen armona tällaisen asian. Ajattelin siis kysyä ihmisiltä, mitä heille merkitsee armo, miten he kokevat sen.
Armo on järkeä, heittäytymistä ja kasvua
Haastateltavista kaksi on ennen Suomeen muuttamistaan nähnyt sodan lähempää kuin maamme valtaväestö. Heidän armokäsityksessään korostuu järjen merkitys, dialogisuus ja yhdessä tekeminen.
– Toinen korosti, että meillä on järki Jumalan armosta. Toinen taas näki vahvasti ihmisen osuuden armossa ja armottomuudessa, kuinka ne on sidottu valtaan ja neuvotteluihin.
Suomalaisessa kulttuuriperimässä kasvaneiden armokokemuksissa korostuu pikemminkin järkeilystä luopuminen. Haluamme irrottaa otteen kaiken kattavasta järkeilystä ja heittäytyä elämälle, Jumalan ääreen tai itseämme kuuntelemaan.
– Armo on riski. Siinä otetaan hyppy johonkin tuntemattomaan, jota et voi järkeillä ja hallita. Kun hyppäät tuntemattomaan, sinun pitää luottaa johonkin. Mikä taho se on, jonka varaan heittäydyt? kysyy Hallikainen.
Armon kokemuksen myötä jotkut kertovat tulleensa hengellisemmiksi. Raamatun sanoma saattaa avautua uudella tavalla, esimerkiksi hyvän elämän ohjekirjana.
– Armon kokemuksissa tulee selvästi näkyviin oma kasvu, oli ihmisen elämässä mukana Jumala tai ei. Toisaalta nousee vahvasti esille, että armo on ansaitsematonta.
Armo johtaa yhteyteen itsensä ja toisten kanssa
Ensi keväänä Hallikainen valmistuu kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi. Harjoitusasiakkaiden toipumisprosesseissa hän näkee yhtäläisyyksiä haastateltaviensa armokokemuksiin.
– Kun hakeudumme terapiaan, olemme armottomuuden puolella, ikään kuin jonkin ongelman uhreja. Haastatellut katsovat asiaa jo armon näkökulmasta, vahvistumisen ja voimistumisen puolelta.
Armottomuus ilmenee kertomuksissa kontrollina ja kontrollin vaatimuksena, syyttämisenä ja tuomitsemisena. Valta on aidon itsen ulkopuolella ja vaatii suoritusta ennen armoa.
– Ihminen ajattelee, että kun teen tämän tai olen tällainen, niin sitten saan sen armon tai palkinnon, jota vailla olen.
Eräs haastateltu poimi elämänsä unelmat ja tavoitteet sieltä täältä menestyvien ihmisten elämistä. Hän saavutti kaikki tavoitteensa, mutta voi huonosti. Elämä löytyi vasta, kun hän kuunteli itseään. Sen jälkeen hän on pystynyt olemaan myös toisia kohtaan armollisempi.
Armo, armollisuus ja armottomuus välittyvät ihmisten vuorovaikutuksessa. Tästä aiheesta Hallikainen puhuu muun muassa Tampereen yliopiston Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivillä lokakuussa.
– Kun ihminen on armon ja armollisuuden äärellä, hän on kiinnostuneempi toisista ihmisistä ja hakeutuu avoimemmin erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin tuntemattomien kanssa. Myös ilo ja nauru liittyvät haastateltujen ajatuksissa armoon.
Psykologi Juhani Laakson mukaan ihminen muuttuu silmin nähden elinvoimaisemmaksi, kun tuomitsemisen energia muuttuu armollisuudeksi ja hyväksymiseksi. Armo on jopa niin vahva lääke, että sitä täytyy annostella varovasti. Jos ihminen ei ole tottunut armoon ja armollisuuteen, hän alkaa voida pahoin ja ahdistuu, jos saa sitä kerralla liikaa.
Kuva: Raija Kurki