Olli Sivonen Joensuusta: ”Luottamustehtävät ovat minulle jonkinlainen uskontunnustus”

Kun tuttava pyysi joensuulaista Olli Sivosta, 54, mukaan ehdolle seurakuntavaaleihin, hän tuumasi, että mikä ettei. Nyt takana on kaksi kautta luottamustehtäviä Pielisensuun seurakunnassa. Kolmas kausi on hyvää vauhtia menossa.

Sivonen näkee, että seurakuntaelämä on jakaantunut kahteen leiriin. Ensinnäkin on kourallinen aktiivisia seurakuntalaisia eli niin sanottu sisäpiiri. Sitten on paljon isompi joukko ”irrallisia”.

– Irralliset ovat niitä, jotka maksavat kyllä kirkollisveron, mutta eivät osallistu mitenkään seurakunnan toimintaan. Näiden irrallisten ryhmää haluan pitää esillä, sanoo Sivonen.

Samalla hän kysyy, menevätkö seurakunnan kohdistukset oikein, jos toiminta tavoittaa vain kourallisen väkeä. Sivosen mukaan jotain pitää tehdä ja nopeasti, jotta irtaantuneiden porukka saadaan mukaan ja osallistumaan.

– Lähetystyötä riittää Joensuussakin.

Sosiaalinen media on nopea ja kätevä viestien vaihtoon

Siviiliammatiltaan Olli Sivonen on Traffica Oy:n toimitusjohtaja. Yritysjohtajana ja kouluttajana hän on tottunut pitämään lankoja käsissään. Seurakunnan luottamustoimissa hän on Pielisensuun seurakuntaneuvoston jäsen ja diakoniatoimikunnan jäsen.

Joensuun seurakuntayhtymässä hän toimii viestintätyöryhmän puheenjohtajana.

– Meillä on täällä Kirkkotie-lehti, mutta sähköinen viestintä on koko ajan vilkkaampaa, hän kertoo seurakunnan viestintäkentästä.

Joensuun seurakuntayhtymä muodostuu kuudesta seurakunnasta. Yhtymässä tekee töitä kolme viestintäalan ammattilaista. Sivosen mielestä Joensuu on pysynyt hyvin sosiaalisen median kyydissä. Kerran viikossa luottamushenkilöille ja seurakuntien työntekijöille tulee verkkotiedote, jossa on seurakunnan ajankohtaiset asiat.

Facebookissakin seurakunta on mukana. Luterilainen kirkko Joensuussa -ryhmä on yleisölle avoin tiedotuskanava.

– Lisäksi meillä luottamushenkilöillä on oma sisäinen Luottiscafe, jonne on pääsy luottamushenkilöiden lisäksi vain seurakunnan viestintähenkilöstöllä. Työntekijöille on vielä erikseen oma Santra-ryhmä.

Sivonen pitää sosiaalista mediaa kätevänä ja nopeana viestinvaihtoalustana.

– Haittapuoli on, että seurakunnan vaikuttajista monet ovat ikäpolvea, joille somen käyttö ei ole luontevaa. Heidät pitää tavoittaa perinteisemmin.

”Olin ihan vihreä enkä tiennyt, mitä termit tarkoittavat”

Kun Olli Sivonen tuli mukaan seurakunnan luottamustehtäviin, hän joutui rämpimään termiviidakon läpi.

– Olin ihan vihreä enkä oikein tiennyt, mitä mikäkin asia tarkoittaa.

Vähitellen termit ovat auenneet. Seurakunnan päätöksenteko on tullut Sivoselle ikään kuin palvelutehtäväksi.

– Toiminta on minulle jollain tapaa uskontunnustus, hän kuvailee.

Vaikka leipätyö vie miestä reissun päälle eikä lomia juuri ole, aikaa on luottamustoimille tähän asti löytynyt.

– On valintakysymys, miten ajan käyttää. Tommy Hellsten on sanonut, että tärkeisiin asioihin löytyy aina aikaa.

Seurakunta-asioiden hoitaminen on Sivoselle samalla oman hyvinvoinnin hoitamista. Se on vastapainoa työlle ja oman osuuden tekemistä yhteisessä savotassa.

Pielisensuu saa pian uuden kirkkoherran

Erityisen hankalia asioita Sivonen ei ole luottamustoimissaan joutunut kohtaamaan.

– Taloudenpito on toki hankalaa ja yhtymässä on tehty alijäämää. Pielisensuun seurakunta on kuitenkin väkimäärältään kasvava seurakunta Joensuun kaupungin alueella.

Seuraavat isot päätökset ovat esillä tuota pikaa, sillä tänä syksynä Pielisensuun seurakunnalle valitaan uusi kirkkoherra Tapani Nuutisen jäädessä eläkkeelle. Samoin seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö on eläköitymässä ja seuraajaa etsitään.

Kirkkoherran vaalitapa oli Pielisensuulla valinkauhassa. Olli Sivonen oli epäsuoran vaalin kannalla, jossa valinnan tekee seurakuntaneuvosto. Siihen myös päädyttiin.

– Meillä oli hyvät ehdokkaat, joista valitaan.

Hyvä luottamushenkilö on rohkea, mutta ei jääräpää

Olli Sivosen mielestä seurakunnan luottamushenkilön pitää uskaltaa olla omaa mieltä asioista.

– Ei pidä olla jääräpää, mutta rohkea pitää olla.

Diakoniatyöryhmän jäsenyys on avannut Sivoselle aivan uusia näkökulmia. Hän luuli aiemmin, että diakonia on tätien pientä puuhastelua.

– Tämä käsitys on karissut. Diakoniatyöntekijät ovat rautaisia ammattilaisia, jotka tekevät työtä monenlaisten elämänkohtaloiden kanssa.

Vapaa-aikoinaan Olli Sivonen juoksee pitkiä matkoja. Perheeseen kuuluu puoliso ja kolme aikuista tytärtä sekä yksi lapsenlapsi.

Kuva: Päivi Ketolainen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Edellinen artikkeliNuorisotyö ei ole hengailua: Kun on selkeät suunnitelmat, niistä voi myös poiketa
Seuraava artikkeliPohjanmaalta Botswanaan – ”Koen, että Jumala on lähettäjäni”

Ei näytettäviä viestejä