SUNNUNTAINA ÄÄNESTYSKOPISSA on taas herkkä hetki, kun kirjoitan presidenttiehdokkaani numeron. Niin kuin on aina vaaleissa. Toki tunnereaktio äänestyskopissa on vähän noloa. Toisaalta se ei ole yhtään sitä, sillä äänioikeuteen liittyy niin paljon.
Ensinnäkin äänioikeus muistuttaa siitä, että elän kansalaisena demokratiassa, jossa vapaissa vaaleissa saan äänestää presidenttiä, kansanedustajaa, EU-parlamentaarikkoa ja kunnanvaltuutettua. Valtio ja kunta luottavat harkintakykyyni.
Toiseksi tulos on lähes aina jännittävä. Sitä ei ole päätetty etukäteen toisin kuin monissa muissa maissa.
Olen ollut koko ikäni Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja maksanut kirkollisveroa 45 vuotta. Aion maksaa jatkossakin, vaikka kirkon tai oman seurakuntani päätökset eivät aina miellytä.
Saan käyttää äänioikeuttani kirkollisissa vaaleissa joka neljäs vuosi, kun seurakuntaani ja seurakuntayhtymääni valitaan luottamushenkilöitä. Kiitos kirkolle tästä luottamuksesta.
Sen sijaan en saa äänestää ensi viikolla 13.2., kun vaalissa valitaan edustajat kirkon korkeimpaan päätäntäelimeen kirkolliskokoukseen sekä jäsenet vähemmän valtaa omaavaan hiippakuntavaltuustoon.
Näissä vaaleissa äänioikeutettuja ovat vain papisto sekä kirkon luottamustehtäviin valitut luottamushenkilöt. Eli äänioikeuttaan saa käyttää se henkilö, ketä olen äänestänyt yli vuotta aiemmin seurakuntavaalissa.
Nykyisen käytännön mukaan kirkkoon kuuluvista täysi-ikäisistä maallikkojäsenistä äänioikeutettuja on noin 0,3 prosenttia. Valtaenemmistö kirkon jäsenistä on siis vailla äänioikeutta. Sen pitäisi olla jo mennyttä maailmaa.
Kirkolliskokoukseen valitaan 32 pappisedustajaa sekä 64 maallikkoedustajaa. Papit äänestävät pappeja ja maallikot maallikoita. Viimeksi vuonna 2020 käydyssä vaalissa äänioikeutetuista maallikoista äänesti 87 prosenttia ja papeista 66 prosenttia. Pappien heikko äänestysprosentti on hämmentävää. Eikö kirkko kiinnosta?
SEURAKUNTAVAALISSA VALINTAANI ohjaa paikallisuus. Äänestän henkilöä, jonka tiedän vaikuttavan kotiseurakuntani toimintaan itselleni tärkeissä asioissa, esimerkiksi ajavan edullisen kasvisruokailun järjestämistä seurakunnan tiloissa.
Kun äänestän koko seurakuntayhtymän luottamushenkilöä, valintaani vaikuttaa esimerkiksi se, miten paljon hän on ohjaamassa varoja kansainväliseen diakoniaan ja lähetystyöhön.
Seurakuntavaaliehdokkaasta en yleensä tiedä, mitä painopisteitä hänellä on kokonaiskirkkoa koskevissa asioissa. Enkä voi tietää, ketä hän puolestaan äänestää seurakuntavaaleista yli vuoden päästä järjestettävässä kirkolliskokousedustajien vaalissa.
Tuskin kaikilla seurakuntien luottamushenkilöillä on ehdolle asettuessaan näkemystä kokonaiskirkkoa koskevista asioista. Pitäisikö edes olla?
ERÄS ARVOSTETTU KIRKOLLISKOKOUSEDUSTAJA sanoi kerran minulle, että jos kaikilla maallikoilla olisi äänioikeus, niin hehän saattaisivat äänestää ketä vain kirkolliskokoukseen. Niinpä.
Tällaista vähättelyä kohdatessani olen hengähtänyt toisenkin kerran syvään.
Yritän uskoa siihen, että osa kirkolliskokousedustajista, myös papeista, pitää perusteltuna kirkolliskokousedustajavaalin äänioikeuden laajentamista koskemaan kaikkia kirkon jäseniä. Ja että he toimivat aktiivisesti sen eteen.
Ensi sunnuntaina saan kuitenkin käyttää ääntäni presidentinvaalissa. Menen äänestyskoppiin, kirjoitan ehdokkaani numeron ja herkistyn. Kesäkuussa saan äänestää ehdokastani europarlamenttiin.
On hienoa, kun valtio luottaa kansalaiseensa.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!