Jostain hirren välistä ennen aikojaan talviunilta herännyt kärpänen pörrää hämäläisen maalaistalon tuvan ikkunassa. Kauniit jääkukkaset sulavat hiljalleen kevätauringon paisteessa ja leivinuunin hohkaavassa lämmössä.

Piiat ja emäntä ovat hääränneet jo aamuvarhaisesta, koska tänään juhlitaan koko talon voimin laskiaista. Ennen juhlan alkua on lakaistava lattiat, valmistettava loput herkut ruokapöytään, kammattava hiukset auki ja puettava puhdas pellavapaita ylle.

Eletään alkukevättä 1905 Hollolassa, Sydän-Hämeessä. Rekolan talon isäntä Kalle ja emäntä Hilma ovat jo pidempään seuranneet huolestuneina Hämetär-lehdestä, kuinka maailma kuohuu. Venäjän keisarikunta on harjoittanut vuosien ajan venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Bobrikov on vanginnut ja karkottanut väkeä ja lakkauttanut sanomalehtiäkin. Ja nyt Venäjän ja Japanin keisarikunnat ovat kuulemma aloittaneet sodan.

Suomen kaupungeissa kuuluu olevan monenlaista puutettakin. Rekolassa kiitetään kuitenkin hiljaa säiden ja ilmojen säätäjää, joka antoi edellisvuonna hyvän sadon. Viljaa on riittänyt ja siitä on pantu nyt olutta ja sahtia.

Puuhellalla kiehuu iso kattilallinen rasvaista hernekeittoa, ja pian uuniin menevät ensimmäiset ohraryyneistä ja siankyljestä leivotut läskirieskat.

Puuhellalla kiehuu iso kattilallinen rasvaista hernekeittoa, ja pian uuniin menevät ensimmäiset ohraryyneistä ja siankyljestä leivotut läskirieskat. Hilma-emäntä on tuonut reseptin synnyinseudultaan Keski-Pohjanmaalta. Eilen valmistuivat rasvamakkarat ja juustoakin on vielä varastossa.

Koska pääsiäinen on tänä vuonna myöhään, juhlitaan laskiaistakin vasta maaliskuun alussa. Talon naisilla on silti pitänyt kiirettä. Kaikki edelliseen vuodenkiertoon liittyvät työt oli saatava päätökseen ennen paastoon laskeutumista. Laskiainen on naisten juhla: edellisen työkauden loppu ja uuden alku.

Nyt rukki on peitelty nurkkaan ja kutimet laitettu pois silmistä. Mitään raskaita töitäkään ei talossa enää tehdä.

Vanha isäntä Johan tarkkailee säätä otsa rypyssä. Taivas on alkanut vetäytyä pilveen ja tuulikin nousta. Miten nyt käy tulevan vuoden viljasadon ja pellavien, hän murahtelee.

– Meitin ei pidä uskoa enää tuommosiin, vaari. Nyt nautitaan mäenlaskusta vaan. Maailmassa on oikeitakin huolia riittämiin, Hilma toppuuttelee appiukkoaan.

Hilma turvautuu huolissaan yksinomaan Taivaan Isään. Hän ei piittaa enteistä. Kristuksen armon turvissa selvitään kaikesta, mistä täytyy.

Pian lumi pöllyää. Sitä sataa taivaalta ja tuiskuaa mäenlaskijoiden alla.

– Piiiiitkiä pellaviaaaaa! huutaa laskija toisensa perään.

Vielä saa hetken meluta ja riehua, ennen kuin alkaa pitkä hiljaisempi jakso. Tämän tietävät myös talon lapset Martta, Anna ja Toivo sekä huutolaislapset Eino ja Iida. Lapset juoksevat, laskevat ja kirmaavat sydämensä kyllyydestä, posket helakan punaisina.

Hilma tietää, että monissa taloissa kohdellaan eri tavoin omia lapsia ja huutolaisia. Hän on päättänyt toimia toisin.

Heillä koko talon väki myös syö juhlapäivinä yhtä aikaa yhteisessä pöydässä. Pitkässä pirtinpöydässä riittää tilaa. Ennen kaikkea Hilma kuitenkin ajattelee, että tämä on kristillistä kasvatusta. Piiat ja rengit, isännät ja emännät, kaikki ovat Jumalan silmissä saman arvoisia. Jos se ei näy kristillisten juhlien vietossa, niin missä sitten?

Kun luminen joukko saapuu tupaan, tulvii vastaan hurmaava tuoksu. Jaakko-renki käy varmistamassa saunan kertalämmitteisen kiukaan tilanteen. Tuvan pöydälle kannetaan höyryäviä ruokia, kaljaa ja maitoa, sahtia ja piimää.

Jaakon palattua Kalle lukee ruokarukouksen. Herra Jumala, taivaallinen Isä, siunaa meidät ja nämä sinun lahjasi, jotka suuressa hyvyydessäsi olet antanut meille nautittavaksi. Jeesuksen nimessä. Aamen. Herkuttelu voi alkaa.

Pian aterian jälkeen mennään saunaan, naiset ensin, sitten miehet. Hilma käy heittämässä häkälöylyt. Sen jälkeen suuren saunan mustuneille lauteille kiipeää hiljainen joukko harrasta väkeä. Viime juhannuksen tienoilla kuivatut koivuvihdat tuoksuvat huumaavasti.

Lempeä löyly käärii Hilman syliinsä ja hän tuntee pitkästä aikaa koti-ikävää. Siitä on kauan, kun hän pääsi viimeksi käymään Kaustisilla.

Hän miettii levotonta maailmaa. Ei hänen maailmansa syntynyt tyhjästä, ei liioin sotkanmunasta tai alkumeren syvyydestä. Se syntyi sukujen vuosisataisista ihmiskohtaloista, puutteesta, sodasta ja nälästä, auringosta, ilosta ja rakkaudesta. Se syntyi menetyksistä ja täyttymyksestä, pelosta ja rohkeudesta. Se syntyi raatamisesta ja levosta, toiveista ja pettymyksistä.

”Ehkä minullakin, muukalaisella maailmassa, on silti alkukoti”, Hilma huomaa ajattelevansa. Sauna. ”Tummat hirret, noki, savu ja vihdan tuoksu ovat samat Kaustisilla ja täällä. Sauna lämmittää viluisen ja siunaa syntymän ja kuoleman. Täällä sairaat paranevat ja taakat kirpoavat. Tuskin Jumala on kovin pahoillaan, jos ajattelen, että sauna on minun pyhä paikkani.”

Loppuilta vietetään hiljaista hämäränhyssyä ja mennään ajoissa nukkumaan.

Paastonaikana Rekolassa ei juuri syödä lihaa. Yksinkertainen ruoka syntyy laarinpohjilta löytyvistä nauriista, perunoista ja pavuista sekä suolakalasta. Hevosen reessä eivät kilkata kulkuset. Punaista ei pueta ylle.

Yksinkertainen ruoka syntyy laarinpohjilta löytyvistä nauriista, perunoista ja pavuista sekä suolakalasta.

Palmusunnuntaina Rekolan väki matkaa reellä kirkkoon. Koti on koristettu lasten keräämillä pajunkissoilla. Jo hiljaisen viikon alkupäivinä vältellään kaikkea meteliä, mutta talo siivotaan perusteellisesti. Karja on hoidettava päivittäin, mutta mitään ylimääräisiä puhdetöitä ei tehdä. Niiden sijasta luetaan Raamattua, postillaa ja virsikirjaa ja mietitään Vapahtajan kärsimystä.

Martta-tyttöä hartaus viehättää. Anna ja Toivo alkavat sen sijaan käydä kärsimättömiksi. Hilma komentaa lapset kantamaan puita saunalle ja tupaan. Parempi niin kuin että vinkuvat kärsimättömästi jaloissa.

Kiirastorstaina koko talon väki menee illalla kirkkoon, ehtoolliselle. Se on harvinainen pyhä tapahtuma, johon Hilma on valmistautunut lukemalla virsikirjaan sisältyvää kirjasta Kauniit kysymykset alttarin sakramentista. Ehtoollisella käydään vain pari kertaa vuodessa.

Keskiaikaiseen kivikirkkoon on kokoontunut ihmisiä ympäri pitäjää. Miehet sarkapuvuissaan ja naiset mustissa kirkkohameissaan istuvat vieri vieressä. Uuneissa rätisee ja humisee tuli, mutta silti on viileää. Hieman tummuneet seinät ovat nähneet ja kuulleet vuosisatojen aikana lukemattomat rukoukset.

Hilman lempivirsi liikuttaa hänet kyyneliin asti. Kun makaan kipuvuoteella, Tai sielun’ kituu tuskissa, Tuot rauhaa rintahani; Ja merellä tään maailman Kun haahten’ näkyy hukkuvan, Sä olet satamani.

Pitkäperjantai on Rekolassa todella pitkä ja hiljainen. Karjanhoitoa lukuun ottamatta mitään työtä ei tehdä. Ruokakin on valmistettu edellisenä päivänä ja se nautitaan kylmänä. Kalle lukee ääneen postillaa ja katekismusta. Yhdessä myös veisataan.

Hilman mielessä on Hollolan kirkon ristiinnaulitun kuva, kun hän laulaa: O rakkain Jesukseni, Piinattu, verinen, Pakahtuu sydämeni, Kun sua muistelen!

Lankalauantaina mellastavat pahan voimat – ja vähän lapsetkin. Ensin leivotaan pullaa ja rieskaa ja paistetaan mämmiä ja uunijuustoa. Sitten uuniin menee paisti. Lammasta Rekolassa ei nyt ole, mutta possunpaisti kelpaa kyllä. Johanna-piika keittää kinuskia. Anna-tyttö ei meinaa pysyä nahoissaan kun huomaa asian. Hän hyppii ja taputtaa käsiään. Mikään ei ole suurempaa herkkua.

Hilma haikailee lapsuutensa pääsiäiskokkoja, mutta tuli saunan pesässä saa nyt riittää.

Sunnuntaiaamuna ajetaan jälleen reellä kirkkoon ja kulkuset helisevät ylösnousemuksen iloa. Kevätaurinko lämmittää jo kovasti, mutta aamusta matka sujuu vielä vinhasti jäisillä hangilla. Tunnelma kirkolla on nyt aivan toinen kuin kiirastorstaina. Koko kirkko näyttää jotenkin valoisammalta. Kynttilät palavat ja aurinkokin tanssii kapeista ikkunoista sisään. Urut pauhaavat ja kiitovirret soivat.

Naapurin isäntä on tainnut hörpätä juhlasahtia jo hiukan etuajassa, Hilma huomaa, muttei juutu vahtaamaan hänen touhujaan pidemmäksi aikaa. Hän hymyilee rohkaisevasti naapurin emännälle, joka näyttää vaivautuneelta.

Naapurin isäntä on tainnut hörpätä juhlasahtia jo hiukan etuajassa.

Pappi avaa perusteellisessa saarnassaan ylösnousemuksen merkitystä. Hallitsijan kuulutukset saarnan päätteeksi menevät nyt Hilmalta ohi korvien, vaikka ajat ovat levottomat. Hänen sielussaan soivat virren sanat: Iloitkaam’ pääsiäisjuhlasta, Jesusta kiittäin suloista, Jok’ ompi kuolon voittanut, Elämän meille tuottanut!

Kirkonmenojen jälkeen Rekolan väki kokoontuu notkuvan juhlapöydän ympärille. Tuhdin aterian päälle nautitaan vielä maitoon kastettua pullaa ja kinuskia. Aivan kuin olisi päästy pitkästä piinasta, selvitty taas yhdestä raskaasta talvesta ja edessä aukeaisi uusi vuosi uusine mahdollisuuksineen – kaikista maailmantilanteen uhkista huolimatta.

Hilma huomaa ajattelevansa ikkunassa surisevaa kärpästäkin toivon merkkinä. Kevät tulee. Ja uusi kesä. Elämä jatkuu.

Ennen fiktiivisen jutun kirjoittamista kirjoittaja haastatteli aiheeseen ja ajankuvaan liittyen teologian emeritusprofessori Jyrki Knuutilaa.

Ilmoita asiavirheestä