Diakonissoilla olisi Suomen kirkossa ehkä parhaat valmiudet sairaalasielunhoitoon, mutta tämä resurssi on pitkälti hyödyntämättä, sanoo tänään 60 vuotta täyttävä Diakoniatyöntekijöiden Liiton toiminnanjohtaja, TtM, diakonissa Tiina Laine.
Terveyskeskuksissa ympäri maan diakonissojen panokselle olisi tarvetta. Tämä kirkastui Laineelle entistäkin vahvemmin, kun hän kävi vuoden ajan lähes päivittäin terveyskeskuksen vuodeosastolla aivosyöpää sairastaneen miehensä luona.
Laineen vahva tuntuma on, että useimmat kirkon luottamushenkilöt ja päättäjät ovat kaukana diakonian arjesta. Lasikatot ja hierarkiat estävät diakoniatyöntekijöiden äänen kuulumisen kirkon ylätasolla. Todellisuudet eriytyvät, eikä valtaosalla ole kykyä tai edellytyksiä ymmärtää esimerkiksi toimeentulotuella elävien ihmisten arkea.
Tiina Laine täyttää 60 vuotta 25.8. Haastattelu on osa Kotimaa.fi:n syntymäpäivähaastattelujen sarjaa.
Millainen oli lapsuutesi ja nuoruutesi? Miten sinusta tuli sinä?
– Kasvoin rakastavassa perheessä, jossa lapsilla sai olla mielipiteitä ja niistä käytiin ponteviakin yhteiskuntapoliittisia keskusteluja. Kasvoin seisomaan jaloillani ja juurillani enkä hätkähdä pienestä. Meillä tuettiin vähävaraisia ja vietiin esimerkiksi paketteja Pelastusarmeijaan. Tämä on varmasti vaikuttanut uravalintaani. Toisaalta olisin voinut päätyä myös visuaalisiin tehtäviin. Kuvataiteet ovat aina kiinnostaneet minua.
– Sukuni on melko maallistunut, mutta äitini kuului kirkkoon. Isälleni oli varmaan hiukan ristiriitaista, että jäin rippikoulusta aktiiviseksi seurakunnassa toimijaksi. Hän haastoi uskoani ja ajatteluani.
– Taustani vuoksi tunnistan ja ymmärrän ihmisten kriittiset kysymykset kirkkoa kohtaan. Kirkon toiminta ja päätöksenteko näyttäytyvät minulle usein konservatiivisina ja nykytodellisuudesta vieraantuneina. Palveluasenne on jähmeä.
Kuvassa Tiina Laine noin kolmevuotiaana polkuautossa tätinsä pihalla. Työntämässä Tero-serkku. Kuva: Tiina Laineen kotialbumi
Missä opiskelit ja miten opinnot muovasivat ajatteluasi?
– Päädyin opiskelemaan diakonissaksi, koska se oli kirkon ammateista minulle tolkullisin ja merkityksellisin. Opiskelin ensin Lahden Diakoniaopistossa 1982–86. Terveystieteiden maisteriksi valmistuin johtamisen ja hallinnon koulutusohjelmasta Tampereen yliopistosta 2008.
– Diakonissaopinnot valmensivat hyvin elämän kriisien kohtaamiseen ja siihen, että elämässä on paljon asioita, joita ei voi hallita. On vain elettävä, tehtävä parhaansa ja jotenkin selvittävä. Kirkon diakonia toteuttaa ihmisten tasa-arvoa. Kaikilla on oltava mahdollisuus uuteen alkuun. Ajattelen, että myös köyhällä ja pulassa olevalla on oikeus juhlaan ja unelmiin.
– Erityisen merkittäviä minulle olivat psykiatrisen osaston ja synnytysosaston harjoittelujaksot sekä kolmen kuukauden harjoittelujakso Intiassa Kalkutan slummeissa ja niiden liepeillä vuonna 1985. Sen jälkeen maailmalla on ollut helppo reissata, sillä pääosin ihmiset ovat kaikkialla ystävällisiä ja samanlaisia.
– Työskentelin Keravan seurakunnassa 1986–2009 ja saimme kolme lasta. Yliopisto-opinnot toivat virkistystä, haastetta ja vaihtelua pitkän työ- ja perhe-elämäjakson keskelle. Nykyisessä työssäni kaikesta opitusta ja koetusta on ollut hyötyä. Olen myös tajunnut, että harvoja asioita pystyy edistämään yksin.
Sinulla on takana pitkä ura kirkon diakonian näköalapaikalla seurakuntatyössä ja sen jälkeen Diakoniatyöntekijöiden Liitossa, ensin asiamiehenä ja vuodesta 2016 toiminnanjohtajana. Mitkä ovat tärkeimmät oivalluksesi elämästä ja yhteiskunnasta?
– Ihmisten todellisuudet eriytyvät, eikä monilla ole kykyä tai edellytyksiä ymmärtää esimerkiksi toimeentulotuella elävien ihmisten arkea. Harva tiedostaa, että köyhän ihmisen elinpiiri on kävelymatkan säteellä asuinpaikasta. Tämä alleviivaa myös kirkon lähipalveluiden tärkeyttä.
– En enää usko sellaiseen Jumalan konkreettiseen johdatukseen, että jokainen saisi taakan, jonka jaksaa kantaa. Joidenkin kohtalot ovat kohtuuttomia, eivätkä kaikki jaksa taakkansa alla. Vapaaehtoistyön merkitys kirkolle on valtava, mutta syvästi haavoittuneiden ihmisten kanssa työskentelyyn tarvitaan asiantuntevia ammattilaisia. Ihmisten elämällä ei saa mestaroida. Diakoniatyöntekijän vastaanotolla välitetään kristillistä toivoa ja tapaamisen jälkeen työ jatkuu selvittelyjen, yhteistyön ja tukitoimien parissa. Palveluohjauksella on yhä suurempi merkitys.
– Ikäihmisten asemasta ja hoidosta sekä avun saamisesta nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa olen huolissani. Kirkossakin tuntuu olevan ikäsyrjintää ja vanhojen ihmisten vähättelyä. Haastankin seurakuntia miettimään vanhusstrategiansa uusiksi.
– Toimin viime kauden kirkkovaltuutettuna ja tajusin, kuinka vähän diakoniatyöntekijöiden tekemä työ näkyy päättäjille. Myös diakoniatyön kristillistä luonnetta vähäteltiin. Minulle diakonia on uskon ytimessä. Sanat ilman tekoja ovat tyhjiä.
– Diakonissoilla olisi Suomen kirkossa ehkä parhaat valmiudet sairaalasielunhoitoon eli sairaaladiakonin tehtäviin. Terveyskeskuksissa ympäri maan tälle olisi huutava tarve. Useimmat eivät kuole saattohoito-osastojen hienoissa puitteissa vaan terveyskeskusten ankeahkoissa olosuhteissa. Kun puolisoni sairasti aivosyöpää, kävin vuoden ajan vuodeosastolla liki päivittäin, joten tiedän mistä puhun. Mieheni halvaantui koepalanotossa, joten hän vietti lähes koko sairausvuotensa sairaalassa ja kuoli 2020. Kokemus oli raskas ja jätti elämääni syvän sinililan juonteen.
Eläkeläisköyhien joukossa on enenevästi diakoniatyöntekijöitä, koska palkka on niin pieni, Tiina Laine kertoo. Hän vaatii kirkkoon palkkauksen vallankumousta. Kuva: Heidi Laine
Miten suomalaiset diakoniatyöntekijät voivat? Mitkä ovat ammattikunnan suurimmat haasteet?
– Kirkon diakoniatyöntekijät ovat sitoutuneita, mutta jaksamisessa ja työtyytyväisyydessä on ollut säröjä. Monet ovat lujilla pandemian vuoksi ja työkuormat ovat kasvaneet entisestään. Viime vuoden aikana liittoon oltiin paljon yhteydessä työolosuhteiden kohtuuttomuudesta, joka on vienyt jaksamisen äärirajoille.
– Kirkon ylätasolla diakoniatyöntekijöiden ääni ei kuulu. Erityisesti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet diakoniatyöntekijät eivät tunnu löytävän kehittäjän ja johtamisen tehtäviä kirkossa, jossa ollaan aivan liikaa sidoksissa pappien johtajuuteen. Rakenteiden muuttamiseen tarvitaan rohkeita ja näkeviä ihmisiä. Onneksi heitäkin on. Usein vain uudet valtarakenteita ravistelevat ehdotukset vaietaan kuoliaaksi, kuten Jyri Komulaisen ehdotus avata seurakunnan johtajan tehtävät diakonian virkaan vihityille.
– Tällä hetkellä seurakunnissa käydään raadollista eloonjäämiskamppailua viroista: kenen virka lakkautetaan, täytetäänkö eläkkeelle jääneen virka, palkataanko pätevä vai muokataanko tehtävää niin, että siihen voidaan palkata joku muu? Hyvään analyysiin ja faktoihin perustuva seurakunnan henkilöstöstrategia pelastaa diakonian, koska fakta on, että tarve diakoniatyölle on vain lisääntynyt.
– Yksi iso ongelma on palkkaus. Eläkeläisköyhien joukossa on enenevästi diakoniatyöntekijöitä, koska pieni palkka heijastuu pienenä eläkkeenä. Yhteiskunta tulee tarvitsemaan paljon hoito- ja hoivatyöntekijöitä. Diakoniatyöntekijöiden kysyntä yhteiskunnan tehtäviin kasvaa, ja palkka on jo nykyisellään siellä merkittävästi parempi. Lähihoitajat tienaavat diakonian lähiesimiehiä paremmin. Koska diakonian virkoihin on jo nyt monin paikoin vaikea saada päteviä hakijoita, on kirkon tehtävä välittömästi kiitoksen, palautteen ja palkitsemisen vallankumous.
– Olen iloinnut, että liittomme ideoima Diakonian viran 150-vuotisjuhlavuosi on onnistunut niin hyvin ja sitä toteutetaan verkostomaisesti yhdessä monien toimijoiden kanssa. Syyskuu tulee olemaan diakonian esiinmarssi koko Suomessa. Verkostoissa diakoniatyöntekijöiden ääni kuullaan. Lisäksi kannustan työntekijöitä ottamaan kunnian tekemästään työstä. Useinkaan seurakunta ei tee jotain, vaan nimetty työntekijä tekee.
Miten juhlit 60-vuotispäivääsi?
– Olen kutsunut kotiini kuusi naista, jotka tulevat keskustelemaan naiseudesta, naisena elämisestä ja ystävyydestä. Taidamme kohottaa maljan tulevaisuudelle ja kaikelle hyvälle, mitä se tuo tullessaan.
Oikaisu 25.8. kello 13.35. Tarkennettu kysymystä, jossa kerrotaan Tiina Laineen työurasta. Hän ei ole ollut Diakoniatyöntekijöiden Liiton puheenjohtaja. Liiton toiminnanjohtajaksi Tiina Laine valittiin vuonna 2016.
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
”Myös köyhällä on oikeus juhlaan ja unelmiin” – Tiina Laine Diakoniatyöntekijöiden Liitosta täyttää 60 vuotta