Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa Siikalatvan seurakunnassa päädyttiin alkuvuodesta tekokukkiin alueen kaikkien viiden kirkon alttareilla. Päätös on herättänyt keskustelua ja voimakkaitakin tunteita joissakin seurakuntalaisissa. Siitä on kirjoitettu paikallislehdessä ja Oulun seurakuntien Rauhan Tervehdyksessäkin.
Siikalatvan seurakunnan varat ovat tiukilla ja alueen väestö vanhusvoittoista. On säästettävä kaikesta, mikä on mahdollista.
– Meillä on kaksi seurakuntamestaria ja viisi kirkkoa. Jos ajaa kaikki kirkot läpi, kertyy siitä 150 kilometriä. Ajatuksena oli säästää tekokukilla työvoimakustannuksissa, kertoo Siikalatvan seurakunnan talouspäällikkö Tarmo Myllykoski.
Hän kuitenkin painottaa, että esimerkiksi hautajaisiin alttarille on hankittu edelleen oikeat kukat. Myös muihin juhliin seurakuntalaiset saavat halutessaan tuoda omat elävät kukat kirkkoon.
– Pienistä muutoksista syntyi usein vilkkaimmat keskustelut. Minulle silkkikukat passaisivat aivan hyvin, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä, Myllykoski sanoo.
Talvikuukausina seurakunta hakee säästöjä myös pitämällä kirkkoja vain peruslämmöllä ja viettämällä jumalanpalveluksia seurakuntakeskuksissa.
Tekokukkaidean isä, seurakunnan vs. kirkkoherra Juha Luokkala kertoo, että muovikukat alttarilla ovat vain välivaihe laajemmassa toimintakulttuurin muutosprosessissa.
Seurakunta koostuu viidestä vanhasta seurakunnasta ja ideana on rohkaista kappelineuvostoja ottamaan entistä enemmän vastuuta omien alueidensa seurakuntatoiminnasta.
– Yksi luottamushenkilöiden hyväksi kokema idea on, että vapaaehtoiset vastaisivat paikallisesti alttarikukista. Välivaiheessa päädyimme muovikukkiin, Luokkala kertoo.
Luokkalan mukaan seurakunnan kukkamenot ovat vuosittain noin 8 000 euroa, josta alttarikukkien osuus on noin 3 500 euroa.
Luokkalan visio on, että seurakunnassa siirryttäisiin yhä enemmän työntekijäkeskeisyydestä seurakuntalaisten omaehtoiseen aktiivisuuteen. Laaja seurakunta, jolla on pienet verotulot, ei selviä pienellä henkilökunnallaan laadukkaan seurakuntaelämän ylläpidosta ilman tätä siirtymää.
Luokkalan mukaan seurakunnan ideana ei ole olla palvelujen tarjoaja vaan elävä seurakuntalaisten yhteisö, jossa työntekijät vain mahdollistavat seurakuntalaisten toiminnan.
Kirkkoherra on miettinyt esimerkiksi sitä, miten Siikalatvalla voitaisiin välttyä suosittujen leiririppikoulujen muuttamiselta päivärippikouluksi.
– Aion ehdottaa seurakunnan päättäjille, että pyrkisimme värväämään rippileireille vapaaehtoisia emäntiä ja vapaaehtoisia opettajia esimerkiksi eläkkeellä olevista kirkon työntekijöistä ja uskonnonopettajista. Kappelineuvostot voisivat olla tässä vapaaehtoisten rekrytoimisessa aktiivisia. Mitään ei kuitenkaan ole vielä tässä asiassa päätetty, Luokkala kertoo.
”Elävät alttarikukat muistuttavat elämän katoavaisuudesta ja haavoittuvuudesta”
Kirkkohallituksen jumalanpalveluselämän asiantuntija Terhi Paananen pitää muovi- ja tekokukkia alttarilla kummallisina.
Alttarikukat kertovat hänen mukaansa elävästä Jumalasta, Jumalan huolenpidosta ja toisaalta elämän katoavaisuudesta. Suomen kirkoissa ei tämän vuoksi näy alttareilla yleensä edes ruukkukukkia saati tekokukkia.
– Meidän kirkossamme käytetään mieluiten leikkokukkia, jotta ne kuihtuessaan muistuttavat juuri elämän katoavaisuudesta ja haavoittuvuudesta. Ne kukoistavat vain hetken ja sen jälkeen kuolevat. Kuolemakin on jotain, minkä Jumala on luonut ja siksi sekin on hyvä ja kaunis asia. Me ihmiset emme vain tahdo surultamme ja ikävältämme nähdä ja hyväksyä sitä. Ehkä elävät kukat saarnaavat meille tästä, Paananen pohtii.
– Toisissa kirkoissa voidaan menetellä toisin ja olen itsekin nähnyt esimerkiksi Etelä-Euroopassa kirkossa erilaisia tekokukkia, hän jatkaa.
Paananen toteaa, että mikäli alttarille ei ole mahdollista saada eläviä leikkokukkia, kukkia ei ole pakko olla ollenkaan.
– Tyhjä alttari on kaunis sekin, ja kynttilöiden elävä liekki johdattaa ajatuksen elävään rukoukseen, jonka kohdistamme elävälle Jumalalle.
Kuva: Olli Seppälä. Tekonarsisseja.
Lue myös:
Arkistojuttu: Alttarikukkien pitää kestää