Luterilaisen kirkon eläkkeellä ollut viestintäjohtaja Tuomo Pesonen kuoli 3.11.2025 pitkään sairastettuaan. Hän oli kuollessaan 65-vuotias.
Tuomo oli syntyjään Kouvolasta ja osallistui nuorena Kouvolan seudulla vaikuttaneeseen nuorisoherätykseen. Hän valmistui filosofian maisteriksi silloisesta Joensuun yliopistosta pääaineenaan poliittinen historia ja auskultoi myös opettajaksi.

Päivätyönsä Tuomo teki kuitenkin journalistina toimien eri medioissa niin sanomalehdissä kuten Kouvolan Sanomissa ja Etelä-Saimaan Sanomissa kuin radiossa ja televisiossa YLE:ssä, SVT:ssä ja BBC:ssä.
Tuomo muistetaan paljolti Yleisradion ulkomaan kirjeenvaihtajana Aasiassa ja Venäjällä, hänen asemapaikkoinaan olivat niin Peking kuin Moskovakin. Moskovassa hän toimi yhden nelivuotiskauden myös Suomen suurlähetystön lehdistöneuvoksena.
Vuonna 2008 Tuomo valittiin silloisen Kirkon tiedotuskeskuksen viestintäjohtajaksi, jossa virassa hän toimi sairaseläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 2021.
Tuomo oli virkansa puolesta mukana Kirkkohallituksen johtoryhmässä, täysistunnossa, piispainkokouksessa sekä kirkolliskokouksessa. Hän toimi myös kansainvälisissä organisaatioissa kuten WACC:n (World Association for Christian Communciation) Euroopan alueen johtokunnaassa, pohjoismaisessa kirkollisten viestijöiden Nordcomissa sekä eurooppalaisten viestintäjohtajien työryhmässä. Kirkon mediasäätiön hallituksen puheenjohtajana hän toimi koko viestintäjohtajan virassaolon ajan.
Tuomo oli vähäeleinen ja kielitaitoinen herrasmies, joka ei tehnyt itsestään numeroa. Hänen aikanaan Kirkon tiedotuskeskuksen nimi vaihtui ajanmukaisesti Kirkon viestinnäksi ja kirkko muun muassa vahvisti läsnäoloaan sosiaalisessa mediassa ja uudisti verkkosivustojaan. Viimeiseksi työkseen KV:ssa hän siirtyi vetämään kokonaiskirkon viestintää kehittämisprojektia, mutta joutui sairauden takia jättämään työn kesken.
Vapaa-aikoinaan Tuomo harrasti matkailua ja piti Aasiaa toisena kotiseutunaan Kymenlaakson ohella. Pohjois-Karjalassa hän viihtyi omassa kesäpaikassaan.
Juha Rajamäki
kollega Kirkon viestinnässä


