Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous päätti syyskuun alussa, että yksittäistapauksissa myös muun kristillisen kirkon kastettu jäsen voi osallistua ehtoolliseen, jos hänellä on omassa kirkossaan oikeus ehtoolliseen ja hän hyväksyy luterilaisen käsityksen ehtoollisesta Kristuksen todellisen läsnäolon ja syntien anteeksiantamisen ateriana.
Piispainkokouksen päätös aiheutti Suomessa harvinaisella tavalla voimakkaita kommentteja toisissa kirkoissa.
Ortodoksinen kirkko jyrähti omalla Ort.fi-sivustolla julkaistussa viestissään, että ortodoksi osallistuu vain ortodoksisen kirkon ehtoolliseen.
”Yhtä selkeä ja muuttumaton on kirkon kanta siihen, että ortodoksisen kirkon jäsen ei voi osallistua evankelis-luterilaisen tai jonkun muun kristillisen kirkon ehtoolliseen. Mikäli ortodoksisen kirkon jäsen tämän ymmärtäen tietoisesti osallistuu ehtoolliselle evankelis-luterilaisessa kirkossa, hän tulee erottaneeksi itsensä ortodoksisen kirkon jäsenyydestä.”
Ortodoksisen kirkon viestin mukaan ortodoksin kutsuminen evankelis-luterilaisen kirkon ehtoolliselle edes poikkeustapauksessa ”on sopimatonta ja vastoin myös Suomen ekumeenisessa neuvostossa vuonna 2002 hyväksyttyjä ekumenian hyviä tapoja”.
***
Helsingin katolisen piispan Teemu Sipon mukaan ”katolisen kirkon jäsenten on tärkeää huomata, että [luterilaisen piispainkokouksen] linjaus ei vaikuta millään tavoin siihen, miten katolisen kirkon jäsenet voivat toimia osallistuessaan vieraina luterilaiseen ehtoollisjumalanpalvelukseen.
– Koska eukaristian vastaanottaminen on samalla oman uskon tunnustamista erityisesti eukaristian sakramenttiin sisältyvän opin osalta, olisi epäjohdonmukaista vastaanottaa toisen uskonyhteisön kommuunio. Se antaisi väärän kuvan ykseydestä, joka ei vielä ole todellisuutta, Sippo sanoi kirkkonsa tiedotteessa.
Ristin Voitto -lehdessä ilmestyneen uutisen mukaan mielipiteet vapaissa suunnissa jakautuvat positiivisesta kiinnostuneeseen ja torjuvaan. Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen toteaa myös, että ”jos vieraalta edellytetään luterilaisen ehtoollisen hyväksymistä kristilliseksi ehtoolliseksi, niin hyvä. Mutta jos edellytyksenä on luterilaisen ehtoollisteologian täysmittainen omaksuminen omaksi henkilökohtaiseksi näkemyksekseni, silloin osallistuminen on minulle mahdotonta.”
Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen tulkitsee päätöstä niin, että siinä vieraanvaraisuuden minimikriteeriksi asetetaan koko reaalipreesensteologian hyväksyminen.
– Tässä jää miettimään, onko kyse sittenkään ekumeenisesta vieraanvaraisuudesta, Matikainen sanoo haastattelussa.
***
Kuopion piispa Jari Jolkkonen kommentoi käytyä keskustelua Kotimaalle todeten, että ehtoollisasia on ekumeenisesti herkkä.
– Jotkut asiat tulevat aina yllätyksenä, mutta tämä toisten kirkkojen reaktio ei minulle ollut sellainen.
Jolkkonen muistuttaa, että jos kristitty osallistuu toisen kirkon elämään tai ehtoollispöytään, silloin pitää tunnustaa toisen pyhä oikeaksi.
– Siksi myös meidän kirkkomme piispainkokous päätti, että toisen kirkon kastettu ihminen on tervetullut, jos hän ”hyväksyy luterilaisen käsityksen ehtoollisesta Kristuksen todellisen läsnäolon ja syntien anteeksiantamisen ateriana”.
Jolkkonen tähdentää, että piispainkokouksen päätöksessä ei edellytetä koko luterilaisen ehtoollisopin tuntemista.
– Riittää sen tunnustaminen, että ehtoollisleivässä ja -viinissä Kristus on todellisesti läsnä ja että siksi ehtoollisella Jumala antaa meille lahjan, syntien anteeksiantamisen. Näistä vakaumuksista avautuu koko ehtoollisen salaisuus ja rikkaus.
Jolkkosen mukaan käsitykset ehtoollisen merkityksestä vaihtelevat. Joissakin kirkoissa ajatellaan, että ehtoollisella jaetaan vain tavallista leipää ja viiniä. Toisten kirkkojen mukaan ehtoolliselle osallistuminen on vain tapa tunnustautua julkisesti kristityksi.
– Näissä tapauksissa ehtoollisen lahja kielletään: se ei enää anna eikä lahjoita mitään Jumalalta. Silloin ei ole oikein tulla luterilaiselle ehtoolliselle. Tämä on säädöksen toinen puoli.
***
Jolkkonen haluaa tarkentaa myös eräitä joskus sekoittuvia ehtoollisteologisia käsitteitä.
– ”Ehtoollisvieraanvaraisuudella” tarkoitetaan yleensä yksilön mahdollisuutta osallistua poikkeustapauksessa toisen kirkon ehtoolliseen tilanteessa, jossa kirkoilla ei ole mitään ekumeenista sopimusta.
– Esimerkiksi eri luterilaisten kirkkojen tai Porvoon sopimuksen kirkkojen kesken kyse ei ole tästä, vaan ehtoollisvieraanvaraisuutta laajemmasta ja vahvemmasta kirkkojen välisestä kommuuniosta.
Kommuunion pitäisi Jolkkosen mukaan aina olla perustapaus. Kirkot solmivat ekumeenisen sopimuksen, jossa ne tunnustavat toisensa pelastusopin, sakramentit ja virat.
– Tämä sopimus synnyttää kirkkojen välisen kommuunion ja avaa siten myös sakramentit vastavuoroisesti molempien kirkkojen jäsenille, Jolkkonen täsmentää.
Tämä käsitteiden ero tuodaan esille myös piispainkokouksen ehtoollisvieraanvaraisuutta koskevassa päätöksessä.
Erityisesti ortodoksisen kirkon reaktiossa pelattiin kovilla: toisen kirkon ehtoolliselle osallistuva ortodoksi ekskommunikoi itsensä.
Jolkkosen mielestä jokaisella kirkolla ja niiden paimenilla on oikeus antaa ohjeita oman kirkon jäsenille.
– Tämä koskee ortodokseja ja luonnollisesti myös meitä ja muita. Haluan sitä kunnioittaa ja puolustaa. Samalla on minusta korrektia, että kunkin kirkon piispat ohjaavat vain omaa laumaansa ja pidättyvät neuvomasta toisten kirkkojen jäseniä. Näin on tapahtunutkin.
Jolkkonen lisää, että jos joku ulkopuolelta alkaa ohjeistaa vaikka Kuopion hiippakunnan pappeja, niin ”hän voipi saada minulta tuiman puhelun”.
– Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa se, miten ortodoksinen kirkko toteuttaa käytännössä kirkon jäsenyydestä tai sakramenttien yhteydestä erottamisen.
***
Ehtoollisesta on keskusteltu ekumeenisena kysymyksenä ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Joidenkin mukaan ehtoollinen voi olla ykseyspyrkimysten väline, siis jo ennen kuin tarpeellista opillista konsensusta on saavutettu.
Toisten mielestä ehtoollinen voi olla vasta dialogeissa saavutetun ykseyden päämäärä.
– Meidän kirkkomme on noudattanut käsitystä, jonka mukaan kirkkojen tulee ponnistella kohti näkyvää yhteyttä, jonka näkyvä merkki ja päämäärä on ehtoollisyhteys. Kirkkojen ehtoollisyhteys syntyy, kun kirkot tunnustavat vastavuoroisesti, että ne opettavat pelastuksesta oikein ja että niiden sakramentit ja virka ovat oikeita.
– Vain tällainen yhteys on kestävää ja aitoa. Tämä linja on myös johdonmukainen, sillä miten voidaan osallistua toisen pyhään, jos sitä pidetään vääränä, Jolkkonen haastaa.
Jos ehtoollispöytään avattaisiin jonkinlainen ”ekumeeninen ohituskaista” kaikille kastetuille, Jolkkosen mukaan on aivan ymmärrettävää kysyä, vetäisikö se maton kirkkojen ykseyteen tähtääviltä ekumeenisilta oppikeskusteluilta.
– Miksi käydä aikaa, rahaa, kärsivällisyyttä ja oppineisuutta vaativia keskusteluja, jos asia on jo näennäisesti ratkaistu?
Piispainkokouksen valmistelussa kuitenkin Jolkkosen mukaan todettiin, että tehty ratkaisu ei mitenkään vähennä tarvetta oppikeskustelujen kautta tapahtuville ekumeenisille ponnisteluille. Niitä jatketaan kuten ennenkin. Jolkkonen painottaa vielä, että piispainkokouksessa nyt tehty päätös ehtoollisvieraanvaraisuudesta on rajattu.
– Se koskee yksittäistapausta ja edellyttää tavallisesti etukäteen tapahtuvaa keskustelua papin ja ehtoollista toivovan vieraan kesken.
Piispainkokouksen päätöksestä seuranneet reaktiot kertovat Jolkkosen mielestä kaiken kaikkiaan, että toisten kirkkojen paimenet kantavat vastuuta omasta laumastaan ja että kirkkojen suhteet kestävät myös kriittisen keskustelun.
– Ehkä joissakin kirkoissa on pelätty, että piispainkokouksen päätöksen tarkoituksena on kalastella toisten kirkkojen jäseniä.
Siitä ei Jolkkosen mukaan ole kyse.
– Sellainen olisi vastoin ekumenian alkeellisimpia käytöstapoja ja oman oksan sahaamista. Uskon, että ennakkoluulot hälvenevät, kun päätöksen taustoista kerrotaan mahdollisimman avoimesti.
Kuva: Jani Laukkanen