Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta, lausui kirkkoisä Cyprianus kauan sitten. Mitä se tarkoittaa? Kirkosta eroamisten keskellä kysellään, mikä kirkko oikeastaan on ja kuka käyttää kirkon ääntä? Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen antoi vastauksia Kotimaa Pron haastattelussa.
Kirkon piirissä on jälleen puhuttu siitä, kuka käyttää kirkon ääntä. Onko esimerkiksi arkkipiispan kanta voimassa vain hänen omassa hiippakunnassaan vai koko kirkossa?
– Arkkipiispan puheita pohdittaessa pitää erottaa, koska hän puhuu yleisemmin opetusviran suulla ja koska harjoittaa kaitsentavaltaa omassa hiippakunnassaan. Piispat eivät yleensä puutu toisten asioihin. Mutta kyllähän on selvä, että media-aikana ei ole enää parokiaalista aluetta niin selvästi. Jos esimerkiksi Espoon piispa twiittaa, kyllähän hän osallistuu valtakunnallisesti keskusteluun. Jos puhutaan kirkon opista, elämään vaikuttavista suurista päätöksistä, raamatunkäännöksestä tai virsikirjasta, valta on kirkolliskokouksella ja kirkon opin tulkinnan osalta myös esimerkiksi piispainkokouksella.
Kun ihminen eroaa kirkosta, mistä hän eroaa?
– Hengellisten ja kirkollisten ihanteiden tasolla ajateltuna hän eroaa yhteydestä, jossa pitäisi yhdessä kipuilla toinen toistemme kohtaamisessa. Kohtaaminen tapahtuu oikeasti ehtoollispöydässä, johon eri sosiaaliryhmistä ja kansanryhmistä tullaan. Kyllä siinä hengellisesti on kyse siitä, että ikään kuin kääntää selkänsä sille yhteydelle.
– Ihmisten kirkosta eroamiset ovat erilaisia. Joku eroaa siksi, ettei usko. Se on varmaan uskonnonvapauden kannalta luontevaa. Minusta ongelmallisia ovat sellaiset tapaukset, jotka eroavat kirkosta protestiksi. Siinä on ongelma, koska kirkossa pitäisi yrittää sietää toisia. Meillä on myös uskonnonvapaus kristittyjen kesken. Näen toisaalta arvokkaana, että meillä on eri kirkkoja. Esimerkiksi kaikkia aisteja liikuttavaa kristillisyyttä rakastavalle ihmiselle voi ortodoksinen kirkko olla hyvä. Ongelmallista on se, jos ihminen jää kaikkien kirkkokuntien ulkopuolelle. On vakava teologinen ongelma, jos protestina katkotaan siteet, noin kuvaannollisella tasolla, toisiin kristittyihin.
On olemassa kirkkokäsitys, jonka mukaan ”kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”. Onko kirkon ulkopuolella pelastusta?
– Kristitty tietää, että Jumala voi toimia kaikkien raja-aitojen ja meidän sisäpiirien tuolla puolella. Varsinkin uskontojen kohtaamisen tilanteessa kristitty voi luottaa, että Jumala tekee työtään myös kirkon rajojen ulkopuolella. Mutta jos henkilö eroaa protestiksi luterilaisesta kirkosta, hän voi kuitenkin ekumeenisesta todellisuudesta etsiä kirkkokunnan, joka vastaa enemmän hänen omia painotuksiaan.
– Kirkottomaan tilaan jäämiseen liittyy kuitenkin kristitylle aika paljon teologisia ongelmia. Kristitty on kuitenkin kutsuttu yhteyteen. Seurakuntaan kuuluminen on vähintäänkin symbolisella tasolla osoitus, että haluaa olla siinä, missä muut ovat. Kirkko on paikka, jossa kristittynä oleminen tapahtuu. Se ei tarkoita vain jumalanpalvelukseen osallistumista, vaan se on vaikkapa esimerkiksi antamista omastaan ja osallistumista edes elämän murroskohdissa seurakunnan toimintaan. Kirkosta eroaminen protestiksi on kaiken tämän katkaisemista ja siitä irrottautumista.
Et aivan vastannut kysymykseen. Irrottautuuko eroava pelastuksen ulkopuolelle ja onko esimerkiksi Tunnustuskirjoissa tästä mainintoja?
– Ei varmaan noin voi ajatella. En minä voi niin sanoa, enkä halua sanoa niin. Jumalan pelastava voima on paljon suurempi kuin meidän pienet ahtaat ajatuksemme ja protestimme. Tunnustuskirjat on syntynyt aika erilaisessa maailmassa. Kirkko samastui silloin kristikuntaan ja sen ulkopuolella nähtiin olevan vain Kristuksen kieltäjiä. Maailmankuva oli täysin erilainen. Me hyväksymme luterilaisessa kirkossa toiseen kirkkokuntaan kuuluvat kristityiksi ja harrastamme hyviä suhteita muihin uskontoihin ja esimerkiksi vapaa-ajattelijoihinkin. Elämme ihan erilaisessa maailmassa.
– Tässä maailmassa on toleranssia myös kristitylle, joka eroaa kirkosta ja jää välitilaan. Mutta se ei ole mikään paras paikka kristitylle. Luontevampaa on olla mukana kirkossa. Meillä on paljon niitä, jotka kokevat itsensä kristityksi ja eroavat. Siinä on vahva individualismin vire. Siinä, että eroaa, jos ei koe itseään kristityksi, on tiettyä johdonmukaisuutta. Siinä, että kokee itsensä kristityksi, mutta ei kuulu kirkkoon, on monia teologisia ongelmia. Niistä pitäisi puhua myös herätysliikkeiden piirissä. Kristittynä oleminen on mukana olemista itseään suuremmassa kokonaisuudessa.
– Jos niin sanotut ”uskovaiset” eroavat kirkosta, siinä näkyy oikein puhtaaksi viljelty pietismi, jossa Suomen luterilainen kirkko samaistuu vain ulkoiseksi kuoreksi. Kirkko on menettänyt pietistisessä ajatuksessa merkityksensä, vaikka ajatuksella kirkosta isolla K:lla on aina ollut merkitystä perinteisissä teologisissa ajatusmalleissa. Onko pietismi vaikuttanut siihen, että kirkko on ymmärretty instituutioksi, joka voidaan sivuuttaa Jumala-suhteessa? Kirkon itseymmärryshän on se, että kirkko on nimenomaan paikka, jossa opettelemme olemaan kristittyinä?
Keskeinen kysymys vaikuttaa olevan se, mikä on kirkko. Pitäisikö luterilaisen kirkon nyt pitää tätä asiaa esillä?
– Kyllä, nimenomaan lukien ja hakien vaikutteita tämän päivän keskustelusta, jota käydään kaikkialla kristikunnassa. Ei voida avata asiaa vain Lutherilta ja Tunnustuskirjoista, vaan on otettava vaikutteita globaalin etelän kristillisyydestä ja esimerkiksi pohjoisamerikkalaisesta keskustelusta. Tarvittaisiin päivitettyä ajanmukaista kirkko-oppia. Pitäisi avata sitä, miten kirkko jäsentyy tämän päivän maailmassa ja ekumeenisessa tilanteessa.
– Pietistiseen ajatukseen siitä, että voi olla uskovainen ja jättää kirkon siksi, että on eri mieltä piispan tai papin kanssa, liittyy vakavia teologisia ongelmia. Virkateologiasta ollaan kyllä oltu kirkossamme melkoisen tietoisia. Pitäisi miettiä, mitä kirkkona oleminen on tilanteessa, jossa ollaan irrallisempia kuin ennen. Mitä kirkko on tämän päivän maailmassa, jossa sosiaalinen todellisuus rakentuu netissä? Voisiko kirkolla olla ihan uusia paikkoja olla kirkko? Perinteisellä kuulumisella kirkkokuntiin on silti oma arvonsa.
Lue Rajalla-blogista, mitä Jyri Komulainen pohti kirkosta eroamisista kesän 2013 eroaallon aikana.