Samuli Lankinen nojasi pyhiinvaelluksella kuuseen. Kuvat: Rami Marjamäki
On perjantai-iltapäivä. Aurinko paistaa, ja edessä on suomalaisten kesäviikonloppu. Moni on suuntaamassa mökille.
Tampereen Pispalan kirkolle saapuu väkeä autoilla ja kävellen. On alkamassa vaellus läpi kaupungin länsiosien. Hyvinvoinnin pyhiinvaellus on suunniteltu erityisesti niille, jotka kokevat olevansa hengellisiä mutta eivät varsinaisesti uskonnollisia.
Ryhmää vetää Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen. Hän antaa kirkon aulassa osallistujille käytännön ohjeita. Joukossa on konkarivaeltajia, mutta jokunen ensikertalainenkin.
Ryhmäläisille jaetaan kaksi paperia. Ensimmäisessä on viriketekstejä jokaiselle pysähtymispaikalle. Toisessa puolestaan ortodoksinen hymni Luomakunnalle. Siitäkin voi halutessaan ammentaa mukaansa matkaevästä.
Katselen joukkoamme. Osalla on päällään trendikkäät urheiluvarusteet, toisilla taas arkiset vaatteet. Asialla ei kaupunkivaelluksella liene sen suurempaa merkitystä. Noin viiden kilometrin kävelystä kyllä suoriutuu ilman retkeilyvarusteita.
{kuva_1dd52102-a458-40c9-aef1-6622d471948c}
Elina Syri otti pysähdyksen aikana valokuvan. Kuva: Rami Marjamäki
Hyvinvoinnin pyhiinvaellus taivalletaan hiljaisuudessa kahvitaukoon saakka. Olen kuitenkin etukäteen sopinut muutaman matkalaisen kanssa mahdollisuudesta esittää heille kysymyksiä matkan aikana.
Liikkeelle lähdetään tasan puoli kuudelta. Vaeltajat ylittävät jonossa vilkkaan tien. Autoilijat antavat kohteliaasti tilaa. Pian saavutaan vanhan puutalon pihaan. Siinä Holopainen antaa vielä viimeiset evästykset.
– Avatkaa tietoisesti kaikki aistinne. Mitä tuoksuja haistat ja millaisia ääniä kuulet? Millaisia värejä ja yksityiskohtia näet? Entä mitä kaikkea tunnet sormillasi ja ihollasi?
Vaelluksen ohjaajan mukaan ympäröivä luonto ja rakennettu ympäristö kutsuvat meitä suhteeseen. Pois ajatusten kehältä, kohti kehollista läsnäoloa.
– Matkan varrella jokin alkaa katsoa sinua takaisin. Se valottaa omaa elämääsi, Holopainen sanoo.
Ryhmää muistutetaan myös siitä, että kävellessä on hyvä säilyttää riittävä etäisyys muihin.
– Viisi tai jopa kymmenen metriä. Silloin on paremmin tilaa kuunnella itseään.
{kuva_b0adef94-51f4-4abe-84e0-497a75c98856}
Samuli Lankinen tuoksutteli syreeniä. Kuva: Rami Marjamäki
Matka jatkuu täydessä hiljaisuudessa. Joukko venyy pitkäksi ketjuksi. Jotkut kävelevät pienissä ryhmissä, toiset jättävät hajurakoa muihin. Hiljaisuus on laskeutunut luontevasti.
Puutaloalue päättyy Pyhäjärven rantaan. Siinä pysähdytään ensimmäisen kerran. Rannalla huomaamme kymmeniä soutuveneitä, joita järvenselältä puskeva navakka tuuli keikuttaa. Vedessä näkyy vaahtopäitä.
Vaeltajat kaivavat esille ohjaajan antaman ohjepaperin. Meitä pyydetään samaistumaan johonkin veneistä. Missä niistä näet jotakin omasta hyvinvoinnistasi? Mikä veneistä sinä olet?
Itseäni miellyttäisi eniten sellainen vene, joka olisi omassa elementissään, vedessä. Rannassa lojuvat paatit herättävät lähinnä sääliä. Osa niistä on rikki ja täyttynyt vedellä.
Katkaisen hiljaisuuden ja pyydän Samuli Lankisen sivummalle. Mikä veneistä on kiinnittänyt hänen huomionsa?
– Valitsin mustaksi tervatun. Olen aina nauttinut tervan tuoksusta, siitä tulee lapsuus mieleen. Äitini isällä oli tapana tervata veneitä.
Vaihdamme Lankisen kanssa muutaman sanan siitä, miksi hän on päättänyt viettää kesäistä perjantai-iltaa kävelemällä kaupungin rannoilla, metsissä ja kaduilla.
– Olen ollut mukana pyhiinvaelluksilla pari vuotta. Pidän paljon luonnosta. Näistä vaelluksista olen löytänyt oman juttuni, Lankinen kertoo.
Jussi Holopainen lähtee taas liikkeelle ja ryhmä seuraa häntä epämääräisenä muodostelmana. Seuraava etappimme on muutaman sadan metrin päässä sijaitseva Tahmelan lähde.
Se oli aikoinaan kirkasvetinen ja tarjosi juomavettä yli 600 taloudelle. Muutama vuosikymmenen sitten kaivinkone kuitenkin teki tekosensa, eikä lähteen vettä voi enää juoda.
Nyt entinen janon sammuttaja katsoo ihmistä syyttävän näköisenä. Soliseva lähde on taantunut sameaksi altaaksi. Se on kuin satujen ilkeän noidan myrkkypata.
Vaeltajat kiertelevät lähteen reunoilla. Linnut laulavat taustalla. Onkohan niillä joku viesti ihmislajille, jolla on valta ja voima tuhota häikäilemättä ympäristöä?
{kuva_0be981a5-8716-437b-8fd3-187ee6070a35}
Vaeltajat ihailivat komeaa kynäjalavaa. Puu on suojeltu. Kuva: Rami Marjamäki
Tärvellyn lähteen jälkeen tuntuu hyvältä suunnata kulkunsa kohti vapaana vellovaa suurta järveä. Pyhiinvaelluksemme ohjaaja johdattaa matkalaiset suuren lehtipuun luokse.
Aivan järven rannalla sijaitseva puu on yksi maamme pohjoisimpia kynäjalavia. Suojeltu puu uhmaa koko ajan yltyvää kesämyräkkää.
Elina Syri on muiden vaeltajien tavoin asettunut kynäjalavan lähistölle. Kysyn häneltä, millaisia ajatuksia ikivanha puu herättää.
Syrille komea kynäjalava edustaa yhteyttä toisiin. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin.
– Vieressä vaahtopäinä kuohuva järvi taas kertoo minulle Jumalasta elävän veden lähteenä.
Pyhiinvaeltaja mieltää puun ennen kaikkea turvallisuuden symboliksi. Sen paksun rungon taakse voi aivan konkreettisestikin vetäytyä suojaan kovalta viimalta.
– Puu edustaa minulle myös pysyvyyttä. Tämänkin kynäjalavan juuret ovat syvällä maassa, ja ne ovat levittäytyneet laajalle, Syri pohtii.
Pysähdymme sammaloituneen kivisen aidan luokse. Se muodosti joskus Tampereen ja naapurikunnan rajan.
Seuraava pysähdyspaikkamme on niemen kärjessä. Sieltä käsin on hyvä tarkkailla järvenselkää. Tehtävänä on vain olla ja hengittää. Se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Päässä surisee leegio ajatuksia.
Sitten matka jatkuu rinnettä ylemmäs. Saavutaan alueelle, jossa asuvat kaupungin rikkaimmat veronmaksajat. Sen huomaa autoistakin. Hulppeissa maisemissa moni vaeltaja ottaa valokuvia. Nykyajan tapa, jolle ei taida mahtaa mitään.
Vieressäni asteleva Samuli Lankinen kertoo vaelluksillaan pohtineensa sitä, kuinka paljon ihmiselle oikein riittää.
– Pitääkö haalia paljon mammonaa, vai riittäisikö vähempikin? Jumalan kasvojen edessä olemme kuitenkin kaikki samanarvoisia. Kannattaa pohtia sitä, mikä elämässä on kaikkein merkityksellisintä.
Pysähdymme sammaloituneen kivisen aidan luokse. Se muodosti joskus Tampereen ja naapurikunnan rajan. Nyt sortunutta kivirykelmää ei erottaisi ilman siitä kertovaa kylttiä. Katoavaisia ovat ihmisen luomat muurit.
Viimein nousemme Pyynikin harjulle. Kansallismaisema ylevöittää mielen. Yhtään kirkontornia ei horisontissa erotu. Sen sijaan monien kauppakeskusten pöyhkeät mainostornit tavoittelevat taivasta.
{kuva_67ffd472-1149-454f-8308-3b0fe354ffb2}
Jussi Holopainen johdatti kaupunkipyhiinvaeltajia vaihtelevissa maisemissa. Kuva: Rami Marjamäki
Jussi Holopainen johdattelee matkalaiset pienelle aukiolle, jonka laidalla on puita. On aika pitää metsäkylpy.
Tehtävänä on löytää sellainen puu, joka kutsuu luokseen. Sitä voi tunnustella sormillaan ja poskillaan. Puuta vasten voi myös nojata. Luoja sitten hoitakoon molempia.
Valitsen läheisen kuusen. Sen pinta tuntuu rosoiselta mutta myös lohdulliselta. Me ihmiset synnymme ja kuolemme. Puu saattaa sen sijaan jököttää paikallaan lukemattomien ihmispolvien ajan.
Kuusi oli Samuli Lankisenkin valinta.
– Metsällä on minulle todella tärkeä merkitys. Saan sen avulla tasapainotettua itseni arjen keskellä. Stressihormonitasot laskevat ja suru helpottaa, hän pohtii.
Lankinen on huomannut, että metsä antaa elämään oikeat mittasuhteet. Aistit kannattaa vapauttaa, jotta puiden kertoma viesti välittyisi mieleen.
– Tartuin äsken kuuseen oikein kunnolla, joten sain sormiini pihkaa. Haistelinkin sitä. Siinä hetkessä oli erittäin hyvä olla. Ei ole yhtään mitään pelättävää, mies sanoo.
{kuva_a0e65991-305b-4159-b79c-ef22c17a1b84}
Elämän oikeat mittasuhteet voivat avautua pyhiinvaelluksen aikana. Vaeltajat ihailivat maisemaa Pyynikin harjulla. Kuva: Rami Marjamäki
Virkistyneenä metsäkylvystä kävelemme harjua eteenpäin näköalapaikalle. Siellä koittaa odotettu hetki. Pyhiinvaelluksen ohjaaja kaivaa rinkastaan esille kahvitarpeet ja munkit. On maallisen virkistäytymisen aika.
Kahvia jonotetaan, ja pientä puheensorinaa alkaa kuulua. Tästä eteenpäin on luvallista jakaa kokemuksiaan vaeltajatoverien kanssa.
Kysyn Elena Baranovalta hänen tunnelmiaan, kun pyhiinvaellus alkaa lähestyä loppuaan.
– Osallistun mielelläni tällaisille vaelluksille mieheni kanssa. Nytkin löysimme sinänsä tutuilta seuduilta aivan uusia reittejä. Oli myös hienoa, että reitti lähti liikkeelle juuri kirkolta.
Baranovan mukaan ei ole suurta merkitystä, onko ryhmässä tuttuja vai tuntemattomia.
– Ei vieraita tarvitse pelätä. Ja tuttujen kanssakin teet kuitenkin vaellusta yksin.
Mari Lassila iloitsee siitä, että ohjaaja ei taukojen aikana lukenut mitään ääneen. Jokainen sai syventyä viriketeksteihin omaan tahtiinsa.
– Ryhmämme osasi asettua hienosti hiljaisuuteen. Vaikka liikuimme asutulla alueella, sain tavallaan erämaakokemuksen. Tuntui siltä, kuin olisi ollut yksin keskellä metsää.
Kahvitauon jälkeen askel nousee vaivatta. Alamme vähitellen saapua asfaltoidulle alueelle. Kaupunki häämöttää jo aivan silmiemme edessä. Liikenteen takia tiivistämme hieman ryhmää.
Tällä kertaa pyhiinvaellus päättyy poikkeuksellisesti Pyynikintorille. Toivotamme toisillemme siunausta ja hyvää viikonloppua. Mieli on jotenkin kevyt.
Jokainen vaeltaja ottaa mukaansa sen, mitä on vaihtelevan reitin varrelta ammentanut. Se voi olla hengellinen oivallus, tai sitten ilo ystävistä ja kauniista maisemista. Kaikki on yhtä oikein.
Taivaallinen Isä on antanut iloksemme valtavasti pieniä, upeita yksityiskohtia. Niin helposti ohitamme ne itsestäänselvyyksinä.
Varsinaisen vaelluksen päätyttyä jäämme vielä muutamien osallistujien kanssa juttelemaan heidän kokemuksestaan. Kesäilta on leppeä. Kotiin ei ole mitään kiirettä.
Elina Syri oli elämänsä toiseen pyhiinvaellukseen hyvin tyytyväinen.
– Olen aina pitänyt jalan liikkumisesta. Kaupunkilomillakin kävelen tosi paljon ja aistin uusien paikkojen tunnelmaa, hän pohtii.
Hyvinvoinnin pyhiinvaelluksella läsnä ollut monenlainen luonto miellytti Syriä erityisen paljon.
– Vaikka olimme vain muutaman kilometrin päässä Tampereen keskustasta, järvet, kukat ja metsä rauhoittavat mieltä.
Hiljaisuus tarjosi luomakunnan ihailuun oivallisen mahdollisuuden.
– Taivaallinen Isä on antanut iloksemme valtavasti pieniä, upeita yksityiskohtia. Niin helposti ohitamme ne itsestäänselvyyksinä, Syri miettii.
Elina Syriä ei lainkaan häirinnyt se, että hiljaisella vaelluksella ei puhuttu ja että jokainen käveli yksin.
– Olimme kuitenkin kaikki osa samaa vaeltajien ryhmää. Tuntui turvalliselta, että kuljimme eteenpäin yhdessä.
Tampereen Hyvinvoinnin pyhiinvaellus toimi samalla Syrille ”kenraaliharjoituksena” pidemmälle vaellukselle. Hän on lähdössä kahdeksi viikoksi Espanjan pyhiinvaellusreiteille. Sen polun päässä odottaa kuuluisa Santiago de Compostelan katedraali.
Valmistautuessaan Espanjan-vaellukselle Elina on tutkinut pyhiinvaeltajien kansainvälisiä someryhmiä.
– Niissä nostetaan aina esille samoja asioita. Mitä pakataan mukaan, ja mitä vaellukselta oikein ollaan hakemassa.
Elina Syri on huomannut, että erimaalaisia vaeltajia yhdistää samanlainen ajatusmaailma.
– Kaivataan yksinkertaisempaa elämää vastapainoksi kaikelle hektisyydelle. Vähemmän onkin enemmän.
Mobiilireittien avulla tavoitetaan myös niitä ihmisiä, joille hengellinen kieli on vierasta.
Miksi ihmeessä Tampereen kaltaisessa melko nuoressa kaupungissa on virinnyt niin aktiivista pyhiinvaellustoimintaa?
Toiminta on laajaa ja kasvaa koko ajan. PyhiinvaellusTampere-brändin alle on syntynyt peräti 23 erilaista pyhiinvaellusreittiä omine teemoineen. Niiden varrella sijaitsee 16 kirkkoa ja viisi hautausmaata.
Lisäksi vaeltajat pääsevät kohtaamaan monipuolista kulttuurihistoriaa, veisto- ja ympäristötaidetta sekä luontokohteita.
– Tampereella ja Pirkanmaalla on tehty erilaisia ohjattuja pyhiinvaelluksia jo vuosia, joten asia ei ole mitenkään uusi. Meidän ideamme on mahdollistaa pyhiinvaellusreitit kuljettaviksi myös yksinään kännykkäsovelluksen avulla, Jussi Holopainen kertoo.
Mobiilireittien avulla tavoitetaan myös niitä ihmisiä, joille hengellinen kieli on vierasta.
– Olen useimpien reittien kohdalla ajatellut juuri hengellisiä ja henkisiä etsijöitä. Tien päällä he voivat tunnistaa itsessään olevan syvemmän kaipauksen. Halutessaan on sitten mahdollista jatkaa kohti hiljaisuuden retriittiä tai kristillistä meditaatiota.
Tampereelta löytyy myös syvempää hengellistä matkaa tukevia vaellusreittejä. Sellainen on esimerkiksi noin seitsemän kilometrin pituinen Pyhän Fransiskuksen pyhiinvaellus. Viime vuoden herättäjäjuhlille valmistuivat Paavon polku sekä Riitan reitti.
Kaikki Tampereen pyhiinvaellusreitit ovat syntyneet samalla tavalla. Jussi Holopainen on ensin vapaaehtoisten kanssa tutkinut maastoa ja ideoinut reittien sisältöä.
– Sen jälkeen olemme kävelleet reitin ohjatusti läpi ja keränneet vaeltajilta palautetta.
Hengellisen ohjauksen pastori näkee Tampereen vahvuuden siinä, että ikivanhaa pyhiinvaellustraditiota on uskallettu rohkeasti päivittää urbaaniin elämäntapaan. Vaellus on aivan yhtä pyhää myös kaupungin asfalttikaduilla.
Kyseessä ei myöskään ole vain pienen sisäpiirin juttu. Brändäystä ja markkinointia tehdään ennakkoluulottomasti.
– Olemme saaneet monenlaisia kumppaneita myös maalliselta puolelta. Kaupunkimme pormestarikin lupautui pari vuotta sitten PyhiinvaellusTampere-hankkeen suojelijaksi.
Jussi Holopainen on itse ohjannut vaelluksia monenlaisille ryhmille, esimerkiksi kaupungin työllistämispalveluiden työntekijöille sekä tuetun asumispalvelun asukkaille.
Vuonna 2018 pelkästään Tampereen reittejä taivalsi yhteensä noin 2 000 henkilöä.
Hengellisen ohjauksen pastorin mukaan lähes kaikki Tampereen seudun ohjatut vaellukset ovat hiljaisia. Lisääntyvän hälyn maailmassa moni kokee sen helpottavana.
Holopainen näkee hiljaisuuden suurena mahdollisuutena sekä ryhmille että omatoimisesti kulkeville.
– Puhumattomuus avartaa sisäisen tilan. Silloin oman elämän äänet, ajankohtaiset teemat ja hiljainen, kaipaava rukous alkavat kuulua.
Vaiti oleminen auttaa havainnoimaan ympäristöä. Holopaisen sanoin se ohjaa lempeään alistumiseen ja suhteessa olemiseen koko Luomakunnan kanssa.
Huoli maapallomme tilasta kasvaa. Jussi Holopainen on huomannut, että luontopyhiinvaellukset ovat selvästi nousemassa urbaanien pyhiinvaellusten rinnalle.
– Molemmissa näissä voi löytää jotakin siitä salaisuudesta, josta ekoteologi Pauliina Kainulainen kauniisti puhuu luomakunnan syvänä hengityksenä.
Tamperelaispastori uskoo, että luomakunta alkaa nousta esiin lähes profeetallisena peilinä sille, millaiseen suhteessa olemiseen meidät on pohjimmiltaan luotu.
– Kyseessä ei ole enää omistava suhde vaan vastavuoroinen kumppanuus.
Pyhiinvaelluksista tuskin koskaan kehittyy suurten massojen kansanliikettä. Kilpailevaa tarjontaa on niin paljon.
Mutta pyhiinvaeltajien joukko kasvaa koko ajan. Vuonna 2018 pelkästään Tampereen reittejä taivalsi yhteensä noin 2 000 henkilöä. Mahdollisuus kävellä omatoimisesti kännykkäsovelluksen avulla on lisännyt selvästi kiinnostusta.
Jussi Holopainen kannustaa myös ensikertalaisia tarttumaan pyhiinvaeltajan sauvaan. Kynnys on matalampi kuin moni arvaa.
– Lyhytkin vaellus voi olla rohkaiseva kokemus. Jo parin tunnin aikana saattaa huomata, että hiljaisuus ei olekaan ahdistavaa. Siitä voi jopa nauttia.
Elämme erilaisten paineiden aikaa. Niitä luodaan itse, tai jonkun muun toimesta. Hiljaisella vaelluksella päällimmäinen tunne on vapaus. Kukaan ei vaeltajan puolesta määrittele, mitä hänen tulisi ajatella, ymmärtää tai tuntea.
– Pyhiinvaellus alkaakin avautua sisältä käsin, itsensä kohtaamisesta ja omasta kaipauksesta. On aina suuri salaisuus, miten erilaiset merkitykset avautuvat kuin hiljalleen. Se on sitä Jumalan yllätystä, Holopainen hymyilee.
Vaeltaminen on myös vastakulttuuria. Kun kirkossa yritetään saada ihmisiä koottua seinien sisäpuolelle, Jussi Holopaisen tehtävänä on saada ihmiset kirkkotiloista ulos.
– Pyhiinvaellus on kokonaisvaltaista ja hyvin kehollista hengellisyyttä. Sen merkitykset avautuvat erilaisella rytmillä ja tavalla kuin pelkästään kuuntelevan osallistumisen kautta.
Holopainen huomauttaa, että Jeesuskin käveli paljon. Tapahtuihan suurin osa evankeliumien kertomuksista ulkona.
– Voisiko kirkostamme tulla pyhiinvaeltava kirkko? Sellainen, joka tulee itsekin Jumalan yllättämäksi.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.