Kirkon yhtenäisyydestä on puhuttu paljon. Silloin kirkolla tarkoitetaan usein vain pientä osaa kirkosta: päättäjiä, työntekijöitä, luottamushenkilöitä, seurakuntien aktiivijäseniä sekä kirkon lähellä toimivia järjestöjä. Syyllistyn tähän usein itsekin. Myös tämä puheenvuoro nousee sisäpiiristä.
Keskustelu kirkossa saattaa tuntua äänekkäältä, mutta kun astuu kirkon välittömän sisäpiirin läheltä etäämmälle, hiljaisuus sattuu korviin. Kirkko on niin sanotun tavallisen suomalaisen näkökulmasta enimmäkseen näkymätön, lukuun ottamatta niitä kertoja, jolloin kenties osallistutaan kirkollisiin toimituksiin. Näkymättömyyden muurin rikkovat silloin tällöin mediassa pinnalle yltävät kiistat tai kohut.
Kun puhutaan kirkon yhtenäisyydestä, pitäisi sisäpiirin lisäksi ottaa huomioon loput jäsenistä, eli melkein neljä miljoonaa ihmistä. Silloin yhtenäisyys voisi tarkoittaa palvelemaan suostumista.
Kirkon tehtävä on palvella paitsi Jumalaa myös ihmisiä. Kuinka kirkko voisi palvella entistä suurempaa osaa jäsenistöstä ja myös muista ihmisistä? Kirkon työntekijät kohtaavat paljon ihmisiä kerran, usein toimituksissa. Mutta ennen kuin asioissa päästää pintaa syvemmälle, on ihmisten välille avattava luottamuksen yhteys. On pohdittava, missä ihmiset kohdataan ja kuinka läsnäoloa on riittävästi. On myös kysyttävä ihmisiltä, mitä nämä kirkolta kaipaavat ja otettava vastaukset vakavasti.
***
Kirkon tulisi miettiä tulevaisuutta noin kymmenen vuoden horisontilla. Kirkosta eroaminen tapahtuu tällä hetkellä noin prosentin vuosivauhtia. On realistista odottaa, että meillä jäsenkehityksessä tapahtuu myös jatkossa huomattavia notkahduksia, kuten Ruotsissa on käynyt.
Millainen on kirkon rooli ja identiteetti yhteiskunnassa, jossa se on selvästi jotakin muuta kuin kansankirkko? Kuinka löydetään keskusteluyhteys niiden nuorten ikäluokkien kanssa, jotka ovat pian työelämässä ja päättämässä kirkon asemasta esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa? Kuinka tuetaan heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä yhteistyössä järjestöjen ja julkisen vallan kanssa, kun kirkon omat resurssit vähenevät? Miten toimimme erilaisissa yhteisöissä? Miten rakennetaan kirkon omia erilaisia yhteisöjä? Mitä yhteiskunnassa ja maailmassa nyt tapahtuu?
Kun kirkon palvelutehtävää mietitään, puhutaan usein siitä, pitääkö kirkon olla yhteiskunnallinen vai hengellinen. Näitä ei voi asettaa vastakkain. Kirkko on olemassa, koska se on hengellinen yhteisö. Kirkko on myös olemassa elävinä ihmisinä ja toimivana organisaationa. Se siis on automaattisesti osa yhteiskuntaa ja samalla yhteiskunnallinen. Kun kirkko tekee jotakin tai sanoo jotain, se toimii yhteiskunnallisesti. Hengellisiä asioita ei myöskään voi irrottaa konkreettisesta elämästä, niiden kontekstista.
Kirkon yhtenäisyyttä palvelee se, että me sisäpiirissä olevat havahdumme siihen, että emme oikeasti ole sisäpiirissä. Oikea sisäpiiri on tavallisten ihmisten tavallisessa elämässä, heidän kysymyksissään. Sisäpiiri löytyy heidän luotaan, joita muut eivät näe. Silloin merkityksellistä on myös se, mitä maailmassa juuri nyt tapahtuu. Kun etsimme yhteyttä ihmisten kysymyksiin ja heidän elämäänsä, myös kirkon rikas hengellinen perintö tulee aikanaan käyttöön. Miten, sitä emme vielä tiedä.
Stiven Naatus
Kirjoittaja on oppilaitosyhteistyön ja yhteisötyön asiantuntija Kirkkohallituksessa.
Kirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 17.1.
Kuva: Stiven Naatus
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.