Kirkko on tukalassa tilanteessa yhteiskunnallisen murroksen keskellä. 1.3.2017 avioliitto on juridisena ja maallisena instituutiona avoin myös homoseksuaaleille. Kirkko on ainakin osin jakaantunut sen suhteen, pitäisikö myös homoseksuaalien saada avioliiton vihkiminen heteroiden tavoin.
Viime aikoina moni on myös kysynyt, miksi homoseksuaaleja ei vihitä, jos eronneetkin vihitään. Eronneiden uudelleenavioitumisen suhteen (ks. esim. Matt. 19) Raamattu ei tosin ole yhtä kielteinen kuin homoseksuaalisen toiminnan suhteen. On kuitenkin tärkeää huomata, että näitä Raamatun kielteisiä käsityksiä homoseksuaalisuudesta ei voi välttämättä suoraan rinnastaa esimerkiksi kahden homoseksuaalin pysyvään parisuhteeseen.
Eronneiden ja homoseksuaalien vihkimistä yhdistää se, että molemmissa painetta tulee myös yhteiskunnan puolelta.
Homoseksuaalisuus on tullut yhteiskunnassamme näkyvämmäksi ja hyväksytymmäksi ilmiöksi ja avioerot taas hyvin yleiseksi ilmiöksi. Kansankirkkomme elää tämän todellisuuden keskellä. Kirkko joutuu painimaan omien ihanteidensa (esimerkiksi elinikäinen avioliitto) edistämisen ja muuttuneen yhteiskunnan kanssa. Miten edistää ihanteita tai ainakin välttää kirkon opetuksen muuttuminen ristiriitaiseksi Raamatun kanssa?
Nykyinen avioliittoon vihkimisen kaava ei sellaisenaan sovellu hyvin homoseksuaalien tai edes eronneiden vihkimiseen. Kaavassa puhutaan sulhasesta ja morsiamesta sekä siunataan hyvin suoraviivaisesti – eikä varsinaisesti rukoilla tai pyydetä siunausta, vaikka se onkin toimituksen tarkoitus.
Lupaammeko ylipäätään kaavassa liikaa? Eikö pariskunnan pitäisi selkeämmin yhdessä papin kanssa rukoilla nöyrästi Jumalalta varjelusta elämään? Näiden pohdintojen edessä mieleeni nousi yksi mahdollinen vaihtoehto: avioliiton vihkimiseen ja siunaamiseen liittyvien kaavojen muuttaminen sellaiseksi toimitukseksi, joka ei lupaa liikoja kenellekään.
Olen itsekin juuri eronnut. Jos joskus menen uudelleen naimisiin, toivoisin omalle kohdalleni mahdollisimman kultillisesti puhdasta toimitusta, joka ei ole ristiriidassa Raamatun kanssa, eikä lupaa liikoja. En toivoisi kirkolta lupauksia, jotka eivät perustu Raamattuun.
Käsitteet siunaaminen ja vihkiminen ovat muutenkin ehkä liian rasittuneita ja teologisesti epämääräisiä parisuhteita koskien, kuten viime vuosikymmenien keskustelu on osoittanut.
Verratkaapa muuten tunnustuskirjoista löytyvää Lutherin avioliittoon vihkimisen kaavaa nykyiseen kaavaan: se ei sisällä samanlaisia julistavia siunauksia kuin nykyinen kaavamme. Ehkäpä kultilliseen puhtauteen pyrkiminen ratkaisisi myös kirkon yhtenäisyyttä uhkaavan ongelman?
Jussi Koivisto
TT, Tapiolan seurakunnan kappalainen, Espoon hiippakunnan pappisasessori
Kuva: Olli Seppälä