Mielessäni alkoi pyöriä pari raamatunlausetta jo kiusaksi asti. ”Kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa.” ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa.”
Tunsin sisälläni vahvan kehotuksen vetäytyä rukoilemaan Jumalan kasvojen eteen.
Pienessä asunnossamme ei ole kammiota, ja vaatehuoneeseen tai kylppäriin vetäytyminen ei nyt riittänyt. Yksin kotona ollessa kaikki arjen asiat ovat kuitenkin ympärillä. Mökillä oli vielä kylmä, ja sielläkin olisin ollut liian kotona. Kirkkoon meneminenkin oli nyt eri juttu.
Sieluni kaipasi kipeästi erilaista irtiottoa. Ihan yksin johonkin, mutta ei kauas eikä pitkäksi aikaa. Vähäksi aikaa pois minun tutusta maailmastani, siis kotoa, työstä, perheen ja ystävien seurasta, kauas kaupoista, liikenteen äänistä.
***
Raamattu kertoo yli neljäkymmentä kertaa Jeesuksen vetäytyneen yksinäiseen paikkaan rukoilemaan, autiolle seudulle, erämaahan.
Mistä löytäisin lähimmän erämaan?
Ei se niin vaikeaa ollutkaan. Parinkymmenen kilometrin päässä on Espoon luonnonsuojelualueita, ylänköjärvet ja aarnimetsät.
Päätin yöpyä Myllyjärven alueella sijaitsevassa Kaisankodissa. Ihan lähellä sitä on Karmeliittaluostari. Kaksi päivää kauniissa maisemissa.
Pakkasin laukkuni ja lähdin.
***
Perillä selasin Kaisankodin historiikkia. Presidentinrouva Kaisa Kallio oli alun perin perustanut paikan henkisesti ja fyysisesti väsyneitä naisia varten. Sopi minulle.
Sekin, että paikkaa on nykyään laajennettu kartanoravintolaksi ja kylpylähotelliksi, sopi oikein hyvin.
Lähdin kävelemään ensin autotien reunaa pitkin. Siitä käännyin hiekkatielle, joka kulki karmeliittaluostarin ohi. Kävin katsomassa luostarin pihaa sekä Jumalanäiti-patsasta. Nyt ei ollut yleisölle avoimen hetkipalveluksen aika.
Tervehdin mielessäni luostarin nunnia ja kiitin heitä rukouksista. Jatkoin matkaa ja käännyin kapealle jyrkälle tielle, joka vei ylös järvelle. Siellä astuin metsään.
***
Paksun sammaleen peittämien kivien lomassa kannatti liikkua varovasti. Pysähdyin usein vain katselemaan.
Miten hiljaista, lähes äänetöntä. Jumala puhuu Raamatun kautta. Hän puhuu luonnossa. Jumalan puhe voi olla hyvin hiljaista.
”Minä olen läsnä. Vetäydy sielusi salaiseen kammioon, siellä minä olen”, kuvittelin Jumalan sanovan.
Edessäni ojentui oksa, käden muotoinen, sillä oli viisi sormea. Tartuin siihen ja kättelin, tervehdin metsää. Oksakäsi oli kylmä, koska se elää, puun sisällä virtasivat kevään jääkylmät mahlat. Kuolleen oksan tunnistaa siitä, että se on kuiva ja lämmin.
***
Jumala tuntui leikkivän kanssani metsän kautta. Näin kulkiessani kamalan mustan pedon, jolla oli suuri kita. Kaatunut puu oli ratkennut kahtia.
Miten helposti pelkään, ajattelen mahdollisia vaaroja, jotka ehkä ovat edessä, ja unohdan elää tätä hetkeä, jolloin kaikki on hyvin.
Pystysuorat kallioseinämät muistuttivat esteistä tiellä, umpikujasta, johon välillä luulee joutuneensa. Yleensä aina on olemassa kiertotie. Pystyyn lahonnut ikivanha lehtipuu oli saanut kylkeensä kääpiä, kuin askelmia ylös.
Toisen puun keskelle lahoaminen oli aiheuttanut kolon, joka oli laajentunut reiäksi. Katsoin sen läpi taivaalle.
”Nyt te näette kuin kuvastimesta.” Joskus rukoillessa tuntuu kuin vähän saisi tirkistää verhon läpi tai peilin taakse kirkkauteen ja rauhaan. Ne hetket kantavat arjen ja huolien yli.
***
Luonnontilaisessa metsässä vaeltaessani hyräilin Taizé-laulua ”Pois jääköön huoli, pois jääköön murhe, Jumalaan turvaa, mitään ei puutu.”
Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella, sitä vain ei huomata. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa, sanoo Job.
Parin tunnin vaeltamisen jälkeen alkoi olla nälkä, oli aika palata takaisin. Huoneen hintaan kuului myös kylpylän käyttö ja sauna. Ajattelin uida ja saunoa ennen nukkumaanmenoa.
Vähän ennen kuin astuin metsästä peltojen poikki kulkevalle tielle näin jotain mikä sai silmäni kostumaan. Kuusesta pudonnut kuiva oksa oli takertunut nuoreen pihlajaan. Ne muodostivat yhdessä krusifiksin.
Näin ristiinnaulitut kädet, pään, jalat. Mieleni teki polvistua pienen puun juurelle, mutta sammal oli läpimärkää.
***
Vanhassa kartanorakennuksessa katsoin kauniita huoneita, huonekaluja ja tauluja. Metsässä alkanut sisäinen rukous jatkui mielessäni.
Minusta tuntui, että Jumala puhui minulle tavallisia ja yksinkertaisia asioita: ”Kaikki on ihan ok. Mene syömään ja uimaan, lepää ja nauti. Minä olen tässä.”
Sanoin mielessäni yhdessä psalminkirjoittajan kanssa: Minä riemuitsen sinun puheestasi niin kuin suuren saaliin saanut.
Seuraavan yön nukuin sikeästi puhtaiden lakanoiden välissä äidiltä peritty rukousnauha kädessäni. Aamulla olin virkeä ja tyytyväinen, valmis palaamaan kotiin.
Kuva: Olli Seppälä