Kirkon julkiset ja puoli-julkiset äänenpainot voivat lisääntyä mediajulkisuuden pirstaloitumisen seurauksena. Tällöin kysymys, kuka on kirkon ääni, käy entistä monimutkaisemmaksi vastata, väittää mediatutkija Johanna Sumiala. Hän analysoi teologia.fi-sivustolla, millaisen jännitteen media rakensi arkkipiispan- ja Helsingin piispanvaaliin.
Arkkipiispan ja Helsingin piispan vaalit huipentuivat mediassa kaksintaisteluihin ”liberaalin” ja ”konservatiivin”, Kari Mäkisen ja Miikka Ruokasen sekä ”naisen” ja ”miehen” Irja Askolan ja Matti Poutiaisen välillä. Media rakensi draamallista jännitettä. Vaalien teemat kiertyivät sukupuolen ja siihen kietoutuvan vallan ympärille.
Näin kirjoittaa mediatutkija Johanna Sumiala teologia.fi-sivustolla, joka käsittelee syksyn teemassaan piispoja ja kirkollista johtajuutta sekä kirkon ja median suhdetta.
Helsingin piispanvaalin kohdalla painotus oli ensimmäisen naispiispan valinnassa, arkkipiispan vaalissa Mäkisen valinta taas tulkittiin ”uudistushenkisen” linjan voitoksi kirkon sisällä.
Suomalaista nyky-yhteiskuntaa voi kuvata medialisoituneeksi. Sumiala muistuttaa, että tämä koskee myös kirkkoa, luterilaista uskontoa ja uskonnollisuutta. Medialisoituneessa yhteiskunnassa myös kirkolliset uutiset ovat kauppatavaraa median uutiskilpailussa. Molemmat piispanvaalit täyttivät hyvin median uutiskriteerit.
– Kirkolle puolestaan on tärkeää, että sen vaalit näkyvät mediassa, koska suurelle osalle kansankirkon jäsenistä kirkko on tuttu toimitusten lisäksi ennen kaikkea tiedotusvälineistä. Hieman kärjistäen, kirkon medialisoitumista kuvaa hyvin se, että suuri osa suomalaisista kohtaa kirkon säännöllisesti alttarin sijaan lööpissä.
Sumialan mukaan medialisoituneessa yhteiskunnassa karismaattisilla kirkollisilla mediapersoonilla on varmasti kysyntää.
– Mediajulkisuuksien pirstaloitumisen seurauksena myös kirkon julkiset ja puoli-julkiset äänenpainot voivat lisääntyä, joskin samalla hajaantua, jolloin kysymys siitä, kuka ja mikä on kirkon ääni, käy entistä monimutkaisemmaksi vastata.