Media-analyysi: Syyria-uutisointi korostaa terrorismia

Suomen Lähetysseuran teettämän mediatutkimuksen mukaan Syyria-uutisoinnissa korostuvat terrorismi, konflikti ja Isis. Humanitaarinen apu, pakolaiset ja siviilien kärsimykset jäivät tarkasteluajankohtana vähälle huomiolle.

Medialähteiden uutisointi myötäilee kunkin maan omaa maantieteellistä sijaintia ja poliittista asemointia suhteessa Syyrian konfliktiin.

Meltwater-mediaseurantatoimiston tekemässä kansainvälisessä tutkimuksessa kartoitettiin Syyrian konfliktin uutisointia ja medianäkyvyyttä. Osumia haettiin digitaalisesta mediasta kuten verkkolehdistä ja sosiaalisesta mediasta 10.3.2015 – 10.8.2015. Tutkimuksen tulokset esiteltiin Suomen Lähetysseuran ja ulkoasiainministeriön järjestämällä media-aamiaisella tänään. 

Sosiaalinen media heijasteli perinteisten medioiden uutisointia, mutta myös eroavaisuuksia esiintyi. Terrorismi oli yleisin aihe samoin kuin muussa digimediassa.

Syyrialaisen ja kansainvälisen median kysymyksenasettelut ovat kaukana toisistaan, koska länsimaiset mediat eivät juuri viittaa syyrialaisiin lähteisiin. Sosiaalisessa mediassa keskusteltiin perinteistä mediaa aktiivisemmin ja laajemmin humanitaarisesta avusta ja pakolaisista.

Syyria on Suomen suurin rauhanrakennushanke

Suomen Lähetysseura on tukenut Syyrian rauhantyötä vuodesta 2013. Kyseessä on Suomen suurin rauhanrakennushanke. Rauhanhanke vahvistaa Syyriassa työskentelevien rauhantoimijoiden osaamista ja verkostoitumista sekä tukee vuoropuhelua osapuolten välillä rauhan aikaansaamiseksi.

Lähetysseura kumppaneineen toimii yhteistyössä EU:n ja YK-toimijoiden kanssa. Tavoitteena on antaa ääni syyrialaisille ja heidän ajatuksilleen oikeudenmukaisesta rauhasta, ihmisyydestä ja tulevaisuudesta. Yhtenä maalina on myös median aktivoiminen, jotta sen viesteissä välittyisi kokonaiskuva Syyrian tilanteesta.

– Emme useinkaan kuule ja näe uutisointia syyrialaisten meneillään olevista rauhanponnisteluista eri tasoilla, vaan sotakuvat täyttävät tv-ruutumme. Useat kohtaamani syyrialaiset ovat korostaneet toivon merkitystä heidän selviämiselleen konfliktin keskellä. Syria Initiativen eräs keskeinen merkitys onkin, että se tuo ihmisiä yhteen ja rakentaa toivoa konfliktin ratkeamisesta, Lähetysseuran rauhan- ja vaikuttamistyön päällikkö Kristiina Rintakoski toteaa.

Syyrian jo viidettä vuotta jatkunut konflikti on paitsi aikamme suurin humanitaarinen katastrofi myös valtava alueellinen kehityskriisi. Konflikti on ajanut lähes puolet Syyrian 23 miljoonan väestöstä pakolaisiksi, 200 000 ihmistä on menettänyt henkensä, ja yli 12 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa.

Konflikti ruokkii radikalismia, joka vaikuttaa suoraan Euroopan ja myös Suomen turvallisuuteen.

Suomen tuki Syyrian konfliktin uhrien hyväksi nousee vuonna 2015 lähes 34 miljoonaan euroon. Rahat käytetään kehitysyhteis- ja humanitaariseen työhön. Vuonna 2014 vastaava tuki oli yhteensä 24 miljoonaa euroa.

Suomen Lähetysseuran kautta tuettavan Syria Initiative -rauhanrakennushankkeen uusin vaihe 2015–2018 saa tukea 3,75 miljoonaa euroa.

Syyrialaisten omat ideat rauhan tekemiseksi kuuluviin

Syria Initiative -hankkeen projektikoordinaattori Aziz Hallaj kertoi tänään tiedotustilaisuudessa Helsingissä Syyrian konfliktin monikerroksisuudesta. Hankkeessa pyritään saamaan syyrialaisten oma ääni ja ideat kuuluviin. Erityisen tärkeää olisi saada myös naisten äänet esille.

Syyrialaisten pääsy mediaan on vaikeaa. Tätä on vaikeuttanut myös se, että toimittajien työ maassa on erittäin vaarallista.

Hallaj’n mukaan rauhantyötä tekeviä kansalaisjärjestötoimijoita Syyriassa yritetään saada keskustelemaan raja-aitojen kaikilta puolilta. Heidän pitää löytää niitä yhteisiä lähtökohtia, joiden pohjalta rauha voisi rakentua.

Hallaj valitti, että media typistää asiat helposti vain yhteen kysymykseen eli siihen, pitääkö presidentti al-Assadin pysyä vallassa vai ei, vaikka olisi paljon muitakin keskusteltavia asioita.

Kuva: Lehtileike Helsingin Sanomat 14.12.2015

Edellinen artikkeliSEN antoi julkilausuman hallituksen turvapaikkapolitiikan vuoksi
Seuraava artikkeli”Ilmastosovusta ilmoitettaessa silmät kostuivat”

Ei näytettäviä viestejä