[Arkistojuttu] Seurakuntalaiset ovat kaikkien kirkkojen aliarvostettu runko. Koko seurakunnan pitäisi saada äänensä kuuluviin myös jumalanpalveluksessa.
Vanhalla sanalla ”maallikko” on nykyisin hieman huono ja vähättelevä kaiku. Kreikan laikós- ja latinan laicus-termeistä eurooppalaisiin kieliin tullut sana on tarkoittanut kansaan kuuluvaa ihmistä. Kirkollisessa käytössä se on erottanut seurakuntalaisten suuren joukon papeista ja muista kirkon virkaan vihityistä. Maallikkouteen on liittynyt myös ajatus oppimattomuudesta.
Maallikko tarkoittaa myös aivan muissa yhteyksissä ei-asiantuntijaa. Näin se liittyy ”liturgian”, ”saarnaamisen” ja ”veisaamisen” kaltaisiin sanoihin, joilla voi olla ei-kirkollisessa käytössä myös kielteinen merkitys.
Raamatussa ei kuitenkaan ole maallikko-sanaa. Siellä uskovat ovat ”veljiä”, ”pyhiä”, ”kutsuttuja” tai ”opetuslapsia”. Tämä tajuttiin uudelleen viimeistään 1500-luvun reformaatiossa, joka korosti kaikkien uskovien yhteistä hengellistä pappeutta, seurakunnan osallistuvaa veisuuta, kristillistä kotikasvatusta ja -hartautta.
Katolisessa ja protestanttisissa kirkoissa alkoi 1900-luvulla liturginen uudistus, joka korostaa maallikkojen osuutta jumalanpalveluksessa.
Papin julkinen virka
Luterilaisessa teologiassa pappisviralla on kirkon olemuksesta nouseva erityinen ja välttämätön tehtävä. Vaikka jokainen kastettu periaatteessa voisikin tätä tehtävää hoitaa yhteisen pappeuden perusteella, kirkko on kutsunut papin julkisesti ja Kristuksen asetuksen mukaisesti saarnaamaan ja jakamaan sakramentteja. Messua ei voida toimittaa ilman virkaan vihittyä pappia ilman erityistä poikkeusta tai pakkotilannetta.
Maallikollakin on oma, pyhä kutsumuksensa. Sen ensisijainen toteutumispaikka ei ole kirkko. Luterilaisessa katsannossa maallikko toteuttaa kaikkein
tärkeintä kutsumustaan arjessa, vaikka olisi pyhäpäivinä kuinka aktiivinen seurakunnan jäsen. Maallisen kutsumuksen ahkera ja rehellinen toimittaminen perheessä, työssä, harrastuksissa ja luottamustehtävissä on itsessään mitä parhainta jumalanpalvelusta.
Mutta maallikko osallistuu myös varsinaiseen jumalanpalvelukseen, messuun. Mikä on hänen roolinsa siellä?
Messuun osallistuva seurakunta on Jumalan kansan juhlan toteuttaja yhdessä jumalanpalvelusta johtavan papiston kanssa. Erityinen pappisvirka ja kaikkien kristittyjen yhteinen pappeus eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan kumppaneita ja täydentäjiä.
Kirkko-opillisesti on tärkeää muistaa, että ollakseen oikea seurakuntalainen kristityn ei tarvitse tehdä mitään erityistä osallistuakseen oikealla tavalla jumalanpalvelukseen. Perinteisesti seurakuntalaiselle tarjotut tehtävät ovat aivan riittäviä. Luterilaisessa kirkossa se tarkoittaa esimerkiksi veisuuta, liturgian osien laulamista, Raamatun tekstien lukemista ja saarnan kuuntelemista sekä rukouksiin ja ehtoolliselle osallistumista. Messun lähtökohtana ovat Jumalan pelastusteot, ei yksilön uskonnollinen kokemus tai toiminta.
Käytännössä jumalanpalveluksessa on joukko tehtäviä, joiden toimittajiksi maallikot ovat omiaan. Niiden kautta jumalanpalveluksen symboliikka kertoo, että messu on koko kirkkokansan palvelus. Maallikko voi osallistua messun järjestelytehtäviin, ristikulkueeseen, Raamatun tekstin lukemiseen, rukoilemiseen, kuoron lauluun, kolehdin keräämiseen sekä tietyin rajoituksin ehtoollisen jaon avustamiseen ja saarnaamiseen.
Käsi kädessä
Suomen evankelis-luterilainen kirkko kuuluu maailman vauraisiin kirkkoihin. Siksi sille on jo kauan ollut mahdollista palkata miltei kaikkiin mahdollisiin seurakunnan tehtäviin ammattitaitoiset virkamiehet ja muut työntekijät.
Vapaaehtoistoiminta kirkossa on siksi usein hieman haparoivaa ja jäsentymätöntä. Monet tehtävät hoituvat kirkossa edelleen virkamiestyönä. Tämä näkyy myös jumalanpalveluksissa.
Euroopan ulkopuolisissa luterilaisissa kirkoissa ei yleensä ole muita palkattuja henkilöitä kuin pappi. Sama ilmiö näkyy Suomessa toimivissa vapaiden suuntien kirkoissa. Vapaaehtoisten vahva rooli näkyy myös näiden jumalanpalveluksissa, joissa esimerkiksi kanttori ja suntiot voivat olla seurakuntalaisia.
On hyvä, jos suuri kansankirkko pystyy palkkaamaan tehtäviinsä eri alojen ammattilaisia. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten työpanokset eivät sulje toisiaan pois, vaan täydentävät toisiaan. Todennäköisesti vapaaehtoisia tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän messun toteuttajiksi.
Tekijöistään riippumatta jumalanpalvelus, messu, ei ole kulttuuritapahtuma tai jotakin ihmislähtöistä yhdessäoloa. Messu on kristillisen kirkon sanomaan ja traditioon sidottu palvelus, syntisen ihmisen ja Pyhän Jumalan kohtaaminen rukouksessa, ripissä, ylistyksessä, sanassa ja sakramentin salaisuudessa, kastettujen osallisuutta läsnäolevaan Kristukseen. Kaikki, mitä papit tai maallikot jumalanpalveluksessa tekevät, palvelevat näitä päämääriä.
Maallikosta on moneen
Seurakuntalaiset voivat toimittaa messussa erityistä palvelustaan seuraavilla tavoilla:
Järjestelytehtävät. Maallikot voivat tervehtiä messuun tulijoita kirkon ovella ja ojentaa heille virsikirjan lisäksi mahdollisen muun materiaalin. Monessa seurakunnassa on painettu erillisiä messun käsiohjelmia, jotka voidaan jakaa tulijoille.
Järjestelytehtäviin voidaan lukea myös suntion avustaminen kirkkotilan valmistamisessa messuun, ehtoollisvälineiden peseminen ja kirkkotilan siistiminen messun päätyttyä.
Ristikulkueeseen osallistuminen. Moni messu alkaa kulkueella, jossa messun toimittajat tulevat urkumusiikin tai virrenveisuun aikana paikoilleen kirkon etuosaan. Kulkueen ristin-, kynttilän- ja Evankeliumikirjan kantajat voivat olla seurakuntalaisia.
Raamatun tekstien lukeminen. Nykyisin on tapana, että joku muu kuin pappi lukee jumalanpalveluksessa Vanhan testamentin lukukappaleen ja Uuden testamentin epistolatekstin. Sen sijaan epistolatekstin lukee yleensä saarnaaja, joka tavallisesti on pappi.
Rukoileminen. Messussa ennen ehtoollisosaa luettava yhteinen esirukous on ihannetapauksessa seurakuntalaisten rukouspyynnöistä valmisteltu kokonaisuus. Seurakunta hoitaa siinä omaa virkaansa yhteisten asioiden esillä pitäjänä ja kaikkien ihmisten puolestapuhujana. Esirukouksen laatijoina ja lukijoina voivat hyvin toimia myös maallikot.
Kuoro. Monessa jumalanpalveluksessa palvelee kanttorin johtama mutta seurakuntalaisista koottu kuoro, jossa laulamalla seurakuntalainen voi antaa jumalanpalvelukselle omaa osaamistaan.
Saarnaaminen. On harvinaista, että muut kuin papit tai lehtorit saarnaisivat. Kirkkoherra voi kuitenkin harkintansa mukaan kutsua tietyssä yksittäisessä jumalanpalveluksessa maallikon saarnaamaan. Esimerkiksi tuomasmessussa tämä ei ole tavatonta. Tällaisessa tapauksessa maallikon on luonnollisesti hallittava Raamattua ja kristinoppia riittävästi.
Kolehdin kerääminen. Kolehdin kerääminen on seurakunnan suntion vastuulla, mutta monessa seurakunnassa myös maallikot ottavat kantaakseen osan kolehtihaaveista joko etukäteen sovitusti tai spontaanisti.
Ehtoollisenjaossa avustaminen. Ehtoollisen toimittamista johtaa vain pappi, mutta sen jakamisessa voivat avustaa myös tehtävään koulutetut maallikot. Jos maallikot osallistuvat jakamiseen, he jakavat aina viinin. Symboliikka kertoo, että messua ja ehtoollisen viettoa johtava pappi ikään kuin päättää viinin edellä ehtoollisleipää jakaessaan, kenelle ehtoollinen voidaan jakaa.
Kirjallisuutta:
Yrjö Sariola: Uudistuva jumalanpalvelus. Tutkielmia jumalanpalveluksen teologiasta. STKJ 191, 1994.
Joona Salminen (toim.): Jumalanpalveluselämä muutoksessa. STKSJ 263, 2009.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaan suolassa 2/2013.