Jumala loi kasvit ja eläimet, suuret ja pienet, jokaisen omalle paikalleen. Ihmisen tulo muutti tilannetta ja eläimet joutuivat väistymään ihmisen tieltä. Ihminen myös alkoi kuljettaa kasveja uusiin paikkoihin.
Jumala katseli aikansa ihmisten leikkiä luonnon kanssa ja hermostui viimein:
– Jo riittää, seuraava ihminen, joka kuljettaa kasvin maanosasta toiseen, saa huomata, että teoilla on seurauksensa.
Eipä aikaakaan, kun seuraava ihminen näki Pohjois-Amerikassa lupiinin. Hän toi sen Eurooppaan.
– Nyt seuraa kaunis kosto, virnisti Jumala.
Kun kukinta oli ohitse, lupiinin siemenet kypsyivät ja alkoivat levitä. Jumala teki siemenistä vahvoja, joten ne säilyivät luonnossa pitkään ja muistuttivat ihmistä vuosien päästä uudella kasvulla.
– Lu lu lu luonto hajoaa, jo jo jo jos siihen kajoaa, lauloi enkelikuoro taivaassa.
Lupiini eli komealupiini (Lupinus polyhyllys) on Suomessa vieraslaji, joka tuotiin maahamme koristekasviksi 1800-luvulla. Sittemmin lupiini on päässyt leviämään puutarhoista luontoon ja peittää paikoin laajoja alueita.
Lupiinin ongelma ei ole sen kukan kauneus, vaan uhka alkuperäislajeille. Lupiinin juuristo rikastuttaa maaperää, josta köyhässä maaperässä viihtyvät niittykasvit kärsivät. Suomessa lupiinia tavataan erityisesti tienvarsilla suurina alueina aina Oulun korkeudelle saakka.
Lupiinia on vaikea hävittää, mutta sen leviämistä voi hidastaa esimerkiksi taittamalla ylikukkineet kukat ennen kuin siemenet ehtivät kehittyä. Kasvin voi myös kaivaa juurineen pois ei-toivotusta paikasta.
Kukkiva lupiininiitty on kaunis, mutta valheellinen. Holtittomasti leviävät vieraslajit muistuttavat luonnon herkästä tasapainosta.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä