Luonto puhuu: Bongarin katse kehittyy teräväksi

Olipa kerran munkki, jonka uskottiin näkevän enkeleitä. Jossain vaiheessa hän alkoi bongata ja lajitella niitä vähän liiankin tarkasti. Luonto puhuu -tarinoissa ihminen kohtaa Jumalan yllättävissä tilanteissa.

* * *

Lintujen tarkkailu voi olla myös havaintojen keräilyä.

Minulta kysytään usein, oletko käynyt viime aikoina bongaamassa paljon.

Ymmärrän kysymyksen ja vastaan siihen niin kuin kysyjä ymmärtää sanan bongata. Hän tarkoittaa, olenko käynyt lintuja katsomassa. Joskus olen, toisinaan taas en.

Itse asiassa yleiskieleenkin pesiytynyt sana bongata on alun perin lintuharrastajien slangia ja tarkoittaa ennalta tiedetyn lintulajin etsimistä tiedossa olevien nuottien eli ohjeiden mukaan.

Bongari ei ornitologien slangissa tarkoita satunnaista lintujen tarkkailijaa vaan henkilöä, joka haluaa nähdä mahdollisimman monta eri lintulajia.

Jokainen laji on bonga eli pinna. Pinnoja voidaan kerätä erilaisin kriteerein. Tavallisin on elämänpinna eli elis, joka tarkoittaa elämän aikana nähtyjä lajeja. Niitä voidaan kerätä esimerkiksi maakunnittain, koko Suomesta tai koko maailmasta.

Myös vuodenpinnoja eli vuodareita kerätään innokkaasti. Jotkut keräävät kuukausipinnoja, toiset tyytyvät kotipiha- tai mökkipinnoihin. Aikoinaan jotkut keräsivät naturistipinnoja eli laji täytyi nähdä alasti – niinpä jotkut riisuuntuivat julkisilla paikolla vain saadakseen pinnan.

Minulla on eliksiä noin 310. Se on kelpo luku, mutta tosiharrastajien silmissä ei vielä juuri mitään. Parhailla kun on reilusti yli 400 pinnaa. Minulla pinnojen kerääminen ikään kuin hyytyi, kun 300 tuli täyteen. Käyn bongaamassa enää harvakseltaan.

* * *

Tarinan mukaan eräässä luostarissa oli munkki, jota kutsuttiin Enkelisilmäksi. Hänen uskottiin näkevän enkeleitä, vaikka muut eivät niitä nähneet.

– Saarnaajan takana seisoo enkeli pitäen suojaavia siipiään hänen ympärillään, jotta pahat henget eivät pääsee sekaantumaan evankeliumin julistamiseen, munkki saattoi julistaa.

Jossain vaiheessa munkki alkoi kuvailla tarkemmin näkemiään enkeleitä. Hän alkoi myös luokitella niitä eri lajeiksi.

– Eilen luostarin yllä lensi neljä kerubia.

– Näin metsässä suojaenkelin.

– Minulle ilmestyi enkeli, jolla oli jalkoina kärrynpyörät.

– Näin enkelin, jolla ei ollut siipiä.

Lopulta luostarin johto alkoi huolestua liian yksityiskohtaisesta enkeleiden bongaamisesta ja pyysi munkkia pitämään näkymaailmansa omana tietonaan.

Kuitenkin munkin kuoltua luostari muutti nimensä Enkelten luostariksi.

* * *

Rukous

Taivaan Silmä,

sinä näet minut,

maan matosen.

Sinun katseesi

suojelee ja vahvistaa,

kun kuljen tietäni

välillä eksyen

ja kompuroiden.

Kiitos silmäniskustasi.

Aamen.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNäkökulma: Edelfeltin maalaus kirkonmäeltä kuvaa myös meidän aikaamme – etualalla naiset puhuvat kirkkopolitiikkaa tai juoruilevat
Seuraava artikkeliArkkipiispa Tapio Luoma: Ihminen on sitkeä ja pimeys ei ole lopullinen totuus – kaikki kriisit myös päättyvät

Ei näytettäviä viestejä