Kimmo Jaatila kommentoi kirjoituksessaan (Kotimaa.fi 11.7.2025) aiempaa kirjoitustani (Kotimaa.fi 10.7.2025) kirkkojärjestyksen 3 luvun 6 §:n 2. ja 3. momentin vastaisen ehtoollisenvieton oikeustilasta.

Kimmo Jaatilan viittaama työsopimuslain 10 luku, tarkemmin sen 2 § ja 3 § tulevat tosiaan saman lain 2 luvun 1 §:n ja 2 §: sekä 3 luvun 1 §:n ohella tarkasteltavaksi ehtoollisen toimittajan ja hänen työnantajanaan mahdollisesti toimivan kirkollisen järjestön välisessä suhteessa. Oman kirjoitukseni pääpaino oli kuitenkin tarkastella Tuomiokapitulin mahdollisuutta antaa asiasta ko. henkilölle Kirkkolain 7 luvun 4 §:n tarkoittamia seuraamuksia.

On totta, ettei vuoden 2014 yhdenvertaisuuslain 1 §:ssä tai 5 §:ssä taikka niiden yksityiskohtaisissa perusteluissa avata uudelleen perustuslain 6 §:n 1 momentin tarkoittamaa yleistä yhdenvertaisuusperiaatetta, johon kylläkin  viitataan yhdenvertaisuuslain yleisperusteluissa. Voimassa olevan perutuslain 6 § 1 mom. vastaa sisällöltään vuoden 1993 perustuslain 5 §:n 1 mom. sisältöä.

 Vuoden 1993 perustuslain perusteluissa todetaan ko. lainkohdasta: ” Säännös ilmaisee yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevan pääperiaatteen. Yleiseen yhdenvertaisuussäännökseen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Perinteisesti yhdenvertaisuus lain edessä on merkinnyt ensi sijassa vaatimusta yhdenvertaisuudesta lain soveltamisessa. Säännös sisältää periaatteen, jonka mukaan viranomaisen tulee soveltaa lakia tekemättä muita eroja kuin laista ilmenee. Lainsoveltajaan kohdistuvana yhdenvertaisuusperiaate on tuomioistuinten ja muiden viranomaisten harkintavallan rajoitusperiaate.”

Koska esimerkiksi Arkkihiippakunnassa ei ole enää nykyisen kirkkolain ja kirkkojärjestyksen aikana soveltanut Kirkkolain 7 luvun 4 §:n tarkoittamia seuraamuksia esimerkiksi lähetyshiippakunnan messuja satunnaisesti taikka säännöllisesti toimittaneeseen hiippakuntansa papistoon, ei ko. seuraamusten käyttöönottoa ilman asiassa ennakoivaa ilmoitusta linjan muutoksesta olisi perustuslain tarkoittaman yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista. Vastaava asia pätee myös Mikkelin hiippakuntaan, jonka papistoon Kimmo Jaatila tietämäni mukaan kuuluu.

Kirkkolain mahdollistamien seuraamusten antamatta jättämisestä on siis jo muodostunut uusi oikeustila aivan vastaavalla tavalla, kun sittemmin koskien samaa sukupuolta olevien välisten avioliittojen kirkollista vihkimistä. Kummassakaan tapauksessa peruste seuraamusten antamiseen ei ole poistunut, vaan ainoastaan vakiintunut käytäntö ettei niitä määrätä. Jo vakiintunen käytännön muutos edellyttäisi asiasta yleistä tiedottamista, jonka jälkeen uutta käytäntöä olisi sovellettavissa myöhemmin esiin tulevissa tapauksissa.

Nähdäkseni jo vakiintunutta tilannetta seuraamusten määräämättä jättämisestä tulisi ko. papiston osalta soveltaa myös esiin nousseissa kirkollisten järjestöjen piirissä toteutuneisiin messuihin.  Ensisijaisesti nyt kärjistynyt tilanne tulisi ratkaista kyseisten järjestöjen ja kyseisten hiippakuntien välillä neuvotellen.

Jukka Kivimäki

Espoo