Ilkka Pärssisen kirjoitus ”Seurakuntien rakennemuutosten tragikomediassa komiikka on nyt voitolla” oli hyvin tärkeä. Sen sisältöä voi lähteä purkamaan virkkeestä ”Kirkon jäsenten sitoutumista seurakuntaansa ei oleteta, tueta eikä etsitä itseisarvona”. Tässä avain kirjoituksessa käsitellyn seurakuntanäkemyksen harhaisuuden ymmärtämiseen. Toisaalta on hakeutumista uusvaltiokirkollisuuteen, toisaalta jälkipietismiin, molemmat samoissa henkilöissä. Uusvaltiokirkollisuus ajaa talouden ”leveämmille harteille” saattamista kasvattamalla jo ennestään liian suuria seurakuntia, jälkipietismi pitää kiinni tosiuskovien ryhmistä, joissa onkin paljon todellista harrasta rakkautta, kristillistä mieltä. Kirkon jäsenten haluun ylläpitää seurakuntiaan ei kuitenkaan luoteta, eikä heidän tapaansa elää kristittyinä arvosteta, jos se poikkeaa oikeana pidetystä muodosta.

Seurakuntarakenteen innokkaiden kehittäjien näkökulmasta on kiusallista, että mitä suuremmaksi seurakunta kasvaa, sitä vähäisempi on seurakuntalaisten halu huolehtia seurakunnastaan. Vaaleissa äänestäminen on selvä mittari. Pienen ja suuren seurakunnan äänestysinnossa voi olla kymmenien prosenttien ero pienten hyväksi.

Luojan kiitos ihmisillä on vielä melkoisesti tahtoa hoitaa lähiyhteisönsä asioita. Hyviä ajatuksia, jopa neuvoja otetaan kyllä vastaan, mutta päätökset pitää voida tehdä itse. Kristinuskon rantautuessa maahamme syntyivät seurakunnat niin, että olemassa olevat yhteisöt päättivät perustaa seurakunnan, ottaa palvelukseen papin, rakentaa kirkon ja ryhtyä noudattamaan kristillistä elämäntapaa. Ei se sormia napsauttamalla tapahtunut. Kehitys otti aikansa, mutta maa kristillistyi lopulta. Tämä on viisasta ottaa edelleen todesta, vaikka jälkipietistisen ajattelun mukaan uskon syvyys on monella aivan liian vähäinen. Naapurin uskon vähättely ei kuitenkaan ole erityisen luterilaista. Hyvä on myös muistaa, että seurakuntaa palvelevat virat omistaa seurakunta, eivät viranhaltijat.

Mistä sitten ovat peräisin Pärssisen esille ottamat kirkon pahimmat ongelmat? Selittäjäksi tarjoutuu jo melkein käytöstä poistunut raamatullinen ilmaisu siitä mitä vastaan kristikunta kamppailee: Pimeyden henkivaltoja taivaan avaruuksissa. Vapisuttavan jyhkeä runollinen ilmaisu ja kovin tosi.

Harri Raitis
pitkään palvellut luottamushenkilö

Lue myös:

Lukijoilta: Seurakuntien rakennemuutosten tragikomediassa komiikka on nyt voitolla