On ihmetelty ja pohdittu kirkon toiminnan ydintä. Vääriä käsityksiä on henkilöstön määrästä ja laadusta. Usein kuvitellaan, että kaikki ovat pappeja ja rahat menevät seiniin. Näinhän ei tietenkään ole.

Kirkon viestijöiden (suurin osa työntekijöistä) tulisi kertoa juurikin enemmän siitä, että keitä kirkossa on ja mitä hyvää kirkko tekee valikoimatta kohderyhmiä. Harva tietää, että lapsi- ja nuorisotyön sektori on lähes puolet kokonaiskirkon toiminnasta. Se ei ole vain uskontokasvatusta vaan kaikenlaista kadulta pois vetävää toimintaa. Myös muskareita ja lasten leirejä. Kuka vain voi osallistua.

Savossa työskennellessäni havahduin siihen, että diakonia on siellä hyvin iso ja merkittävä osa toimintaa ja rahoituskuluja. Kirkko paikkaa kuntien osin lakisääteisten tehtävien aukkoja ja siinä on vapaaehtoisia paljon mukana.

Kolmas asia on yhteistyö: Kolmannen sektorin vapaaehtoisten ja viranomaisten ja yritysten kanssa sitä tehdään päivittäin. Kirkko ei elä kuplassa, vaan on hyvin verkostoitunut ja yhteistyöhakuinen, -haluinen ja -kykyinen.

Viestinnässä voisi jättää vähemmälle pienelle piirille kohdennetut (osuvat) joka alustan tapahtumalistat, ne kyllä tulevat tietoon vakiasiakhkaille vähemmälläkin panostuksella. Pitäisi panostaa laajempaan kontekstiin. Näin toimimalla kyllä löytyy enemmän uusia kohderyhmiä, jotka asiallisen tiedon saatuaan ovat hyvinkin kiinnostuneita.

Tärkeä osa näkyvyyttä on vapaaehtoistoiminnan kehittäminen. Kahvin keitto ja ristin kanto eivät korkeakoulutettuja ehkä hirveästi motivoi, he pystyvät paljon vaativampiin tehtäviin ja toisivat kirkkoon strategistakin näkemystä. Tämäkin on yksi viestinnän osa-alueista.

Summarum: johtaminen on kaikki, onko se ajan tasalla?

Veikko Hiiri