Lue saarnoja
Mikkelinpäivä, 1. Moos. 28:10-17, Noora Tikkala
Usein ihmettelen, kun kuulen muiden kertailevan aamuisin mitä villeimpiä uniaan. Itse en muista juuri koskaan mitä unta olen nähnyt. Vanhan testamentin lukukappaleessa kuulimme kertomuksen...
Pyhäinpäivä, Matt. 5:1-12, Noora Tikkala
Kirkkovuosi lähestyy loppuaan, maa verhoutuu pimeyteen, jota tänä päivänä valaisee kynttilöiden meri hautausmailla. Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien...
25. sunnuntai helluntaista, Matt. 9:18-26, Noora Tikkala
Matteuksen evankeliumissa luvuissa 8-9 kerrotaan Jeesuksen voimateoista ja useista ihmeparantumisista. Päivän evankeliumikatkelma esittelee niistä kaksi. Näillä kummallakin tapahtumalla on omat erityispiirteensä. Kuolleista herättäminen ja...
2. adventtisunnuntai, Luuk. 12:35-40, Noora Tikkala
Adventtipaaston aikana käymme matkaa kohti joulua. Adventtiajan evankeliumitekstejä yhdistää kuvaus odotuksesta. Paaston aika onkin odotuksen aikaa. Lisäksi se on matka itseensä ja matka lähemmäs...
Jouluaatto, Luuk. 2:1-14, Noora Tikkala
Yli 2000 vuotta sitten Maria ja Joosef olivat matkalla Betlehemiin, josta Joosef oli alun perin kotoisin, sillä Joosef kuului Daavidin sukuun. Mistä päin sinä...
Viattomien lasten päivä, 2. Moos. 1:22-2:10, Noora Tikkala
Viattomien lasten päivän tekstit puhuvat lapsiin kohdistuvista vainoista ja pakolaisuudesta. Nämä teemat koskettavat kuulijaa myös nykypäivänä. Nimi ”Mooses” merkitsee: ”Olen nostanut hänet vedestä ylös.”...
1. adventtisunnuntai, Joh. 4: 5–26, Noora Tikkala
Tänään saimme lukea päivän evankeliumista kertomuksen eräästä kohtaamisesta. Jeesus oli seurueineen kulkenut pitkän matkan, ja halusi nyt pysähtyä kaivolle lepäämään koska hän oli väsynyt...
3. sunnuntai loppiaisesta, Joh. 4: 39–42, Noora Tikkala
Tämän sunnuntain keskeisenä aiheena on Jeesuksen herättämä usko. Usko vaatii syntyäkseen Jumalan ja ihmisen kohtaamisen. Johanneksen evankeliumi tuo esiin uskon erilaisia tasoja, kehottaen syvempään...
Laskiaissunnuntai, Joh. 12:25-33, Noora Tikkala
”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän…” Jeesuksen sanat kuulostavat hyvin ahdistavilta ja epäreiluilta. Eikö...
1. paastonajan sunnuntai, Matt. 16:21-23, Noora Tikkala
Päivän evankeliumissa Jeesus ei säästele sanojaan, vaan käyttää varsin karskia kieltä Pietaria kohtaan. Jeesuksen sanat Pietarille ovat jääneet elämään. Vulgatassa, eli Raamatun latinankielisessä käännöksessä...
Selaa saarnoja kirkkovuoden pyhien mukaan
1. adventtisunnuntai1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko1. paastonajan sunnuntai1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai loppiaisesta1. sunnuntai pääsiäisestä10. sunnuntai helluntaista11. sunnuntai helluntaista12. sunnuntai helluntaista13. sunnuntai helluntaista14. sunnuntai helluntaista15. sunnuntai helluntaista16. sunnuntai helluntaista17. sunnuntai helluntaista18. sunnuntai helluntaista19. sunnuntai helluntaista2. adventtisunnuntai2. pääsiäispäivä2. paastonajan sunnuntai2. sunnuntai ennen paastonaikaa2. sunnuntai helluntaista2. sunnuntai joulusta2. sunnuntai loppiaisesta2. sunnuntai pääsiäisestä20. sunnuntai helluntaista21. sunnuntai helluntaista23. sunnuntai helluntaista24. sunnuntai helluntaista25. sunnuntai helluntaista26. sunnuntai helluntaista3. adventtisunnuntai3. paastonajan sunnuntai3. sunnuntai ennen paastonaikaa3. sunnuntai helluntaista3. sunnuntai loppiaisesta3. sunnuntai pääsiäisestä4. adventtisunnuntai4. paastonajan sunnuntai4. sunnuntai helluntaista4. sunnuntai loppiaisesta4. sunnuntai pääsiäisestä5. paastonajan sunnuntai5. sunnuntai helluntaista5. sunnuntai loppiaisesta5. sunnuntai pääsiäisestä6. sunnuntai loppiaisesta6. sunnuntai pääsiäisestä7. sunnuntai helluntaista9. sunnuntai helluntaistaApostoli Johanneksen päiväApostolien päiväHelatorstaiHelluntaiaattoHelluntaiaikaHelluntain jälkeinen viikkoHelluntaipäiväHiljainen lauantaiHiljaisen viikon keskiviikkoHiljaisen viikon maanantaiHiljaisen viikon tiistaiItsenäisyyspäiväJeesuksen kuolinhetkiJouluaamuJouluaattoJoulupäiväJouluyöJuhannuspäiväKansalliset rukouspäivätKiirastorstaiKirkastussunnuntaiKynttilänpäiväLaskiassunnuntaiLoppiainenLuomakunnan sunnuntaiMarian ilmestyspäiväMikkelinpäiväPääsiäisen jälkeinen keskiviikkoPääsiäisen jälkeinen lauantaiPääsiäisen jälkeinen perjantaiPääsiäisen jälkeinen tiistaiPääsiäisen jälkeinen torstaiPääsiäispäiväPääsiäisyöPalmusunnuntaiPerheen sunnuntaiPitkäperjantaiPitkäperjantain iltaPyhäinpäiväPyhän Henrikin muistopäiväPyhän Kolminaisuuden päiväTapaninpäiväTuhkakeskiviikkoTuomiosunnuntaiUskonpuhdistuksen muistopäiväUudenvuodenaattoUudenvuodenpäiväValvomisen sunnuntaiViattomien lasten päivä

