Bändi soittaa kirkon etuosassa ja lapset leikkivät takana. Joensuun Pielisensuun seurakunnassa sunnuntaimessussa riittää elämää. Kirkkoa on koristeltu ja penkissä istuu rivi vapaaehtoisia tekstinlukijoita, kolehdinkantajia, ehtoollisavustajia – ja jopa saarnaaja.
Joensuun Pielisensuun seurakunnassa Tiellä -hanke on muuttanut sekä kirkkotilaa että messun toteuttajien määrää.
– Toteuttajien suuri määrä ei kuitenkaan ole itsetarkoitus. Ensisijaisena tavoitteena on kehittää sunnuntain päiväjumalanpalvelusta yhteisöllisyyden, rukouselämän, hiljaisuuden ja Raamatun sanan selittämisen näkökulmasta, kirkkoherra Tapani Nuutinen kertoo.
Tehtävässä ovat mukana kaikki seurakunnan työalat. Kevään aikana ryhmät valmistelivat kuusi messua.
– Halusimme aktivoida olemassa olevia seurakunnan ryhmiä toteuttamaan jumalanpalveluksia, Nuutinen sanoo.
Niitä olivat muun muassa raamattu- ja lähetyspiiri, seurakuntaneuvosto ja käsityöpaja. Viimeksi mainittu osallistui esimerkiksi palmusunnuntain messun koristeluun.
– Joku ryhmä haluaa satsata esirukoukseen, jostain toisesta löytyy saarnaaja. Seurakunta on Jumalan perhe, jossa jokaisella on paikkansa. Se on täynnä ihmisiä, joiden kautta Jumala voi puhua.
Kirkkotila ja musiikki luovat tunnelmaa
Pielisensuun kirkon kirkkotilaa on mietitty uudelleen yhteisöllisyyden näkökulmasta. Lapsiperheiden tulemista kirkkoon on haluttu helpottaa. Penkit on poistettu kirkon takaosasta, ja se on muutettu lasten leikkipaikaksi.
– Lasten paikallaolo pehmentää ihmisiä vastaanottavaisemmiksi. Lapset äänineen kuuluvat jumalanpalvelukseen, Nuutinen sanoo.
Nuutisen mielestä myös musiikki rakentaa yhteisöllisyyttä. Bändille tai kuorolle on raivattu tilaa kirkon etuosassa.
Esirukouksen yhteydessä palvelevat Tuomasmessusta tutut rukousalttarit. Messuissa on valmisteltu esirukous valmiiden Kirkkokäsikirjan kaavojen sijaan.
Sunnuntain päivämessuissa käy keskimäärän 100–120 ihmistä. Niiden lisäksi erikoismessuilla on tavoitettu muuten vähän kirkossa käyviä. Joensuun seurakunnista Pielisensuun erikoisuutena on Taizé-tyyppisen messun kehittäminen.
– Rantakylän seurakunta järjestää Tuomasmessuja ja Joensuun seurakunnassa kokoontuu kansainvälinen jumalanpalvelus. Jokaisessa seurakunnassa on myös perhemessuja. Taizé-messuun on tullut ihmisiä myös naapuriseurakunnista Liperistä, Kontiolahdelta ja Pyhäselästä.
Pyyntö ei saa säikäyttää ujoa tai kiireistä
Raamattu- ja keskustelupiirin kautta vapaaehtoisiksi ryhtyneet Päivi Silventoinen ja Pauli Leppänen ovat ottaneet mahdollisuuden messun toteuttamiseen ilolla vastaan.
Leppäsen mukaan piiristä oli helppo löytää kolehdinkantajat ja muut avustajat. Leppänen oli saarnaamassa ja avustamassa ehtoollisella.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun nousin saarnapönttöön. Kun meille annetaan tehtävä, meille annetaan myös taito ja voimat, eläkkeellä oleva Leppänen kertoo.
Silventoisesta oli hienoa, että häntä pyydettiin nimenomaan esilaulukuoroon ja esirukoukseen. Hän kuitenkin muistuttaa, että vapaaehtoistöihin osallistumiseen saattaa joillain olla korkea kynnys.
– Liian maailmoja syleilevä pyyntö voi herättää pelon, että joutuu olemaan joka viikko mukana jossain. Itseänikin jännitti uudessa roolissa oleminen, vaikka olen tottunut esiintymiseen uskonnonopettajan ammatissani, Silventoinen sanoo.
Silventoinen ei ole aiemmin ollut seurakunta-aktiivi, mutta hänellä on ollut halua osallistua seurakunnan toimintaan.
– Alaikäisen lapsen äitinä ja pitkää työmatkaa tekevänä vapaa-aikaa kuluu paljon näiden kahden asian parissa, hän jatkaa.
Leppänen uskoo, että maallikkoaktiivisuus on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi osa seurakunnan elämää. Siksi sitä kannattaa lisätä jo nyt, jos vain vapaaehtoisia löytyy.
Nuutinen pitää todennäköisenä, että kokeilu jää seurakuntaan pysyväksi toimintamalliksi. Hän kuitenkin muistuttaa, että on ihmisiä, jotka haluavat vain tulla jumalanpalvelukseen. Myös heille on oltava edelleen paikka messussa.
”Täällä on aina ollut yhteisöllisyyttä”
Työntekijäresurssit eivät riittäneet jumalanpalveluselämän kokonaisvaltaiseen uudistukseen pienessä Puolangan seurakunnassa. Toisaalta nykytilanne koetaan kelvolliseksi. Jo pienetkin muutokset ovat tuoneet riittävää vaihtelua messuun.
Puolangalla jumalanpalveluksen kehittämishanke kohtasi vastatuulta.
– Pienessä seurakunnassa työntekijöiden on vaikea irrottautua arkityöstä ja lähteä kehittämään uutta, kirkkoherra Hannes Seppänen kertoo.
Yleisesti ottaen seurakunnassa osallistutaan aktiivisesti jumalanpalvelukseen. Messuissa käy viikoittain 60–70 ihmistä. Suurin osa heistä on ikääntyviä. Nuoria aikuisia ja lapsia ei Seppäsen mukaan kirkossa enää juuri näy.
– Heidän mukaan saamisensa olisi seurakunnan työn kannalta oleellista. Uusien ihmisten houkuttelu mukaan on vaikeaa, koska usko on aktiivisesti yhä harvemman arjessa läsnä, Seppänen pohtii.
Kirkossa harvoin käyviä tavoitetaan lähinnä konfirmaatiomessuissa ja konserteissa.
Toiveena rikkaampi jumalanpalvelusmusiikki
Tiellä-hankkeen alussa Puolangan seurakunnalla ei ollut selvää visiota siitä, miten jumalanpalvelusta kehitettäisiin. Kirkkoherra Seppäsen tavoitteena oli saada innostettua muut työntekijät ja seurakuntalaiset mukaan ideointiin.
Ensimmäisessä vaiheessa seurakunnan luottamushenkilöille tehtiin kysely, jonka tulokset jäivät laihoiksi.
Toisessa vaiheessa Kirkkohallituksen hankekoordinaattori Ulla Tuovinen vieraili Puolangalla. Vierailun yhteydessä olleen messun kirkkokahveilla Tuovinen kehui Puolangan jumalanpalvelusten tunnelmaa. Samalla seurakuntalaiset saivat esittää toiveitaan jumalanpalveluksesta.
Keskustelun tuloksena selvisi, että seurakuntalaiset toivoivat erityisesti musiikkiin monipuolisuutta. Seppäsen mukaan tämä on kuitenkin Puolangan resursseilla lähes mahdotonta.
– Virassa oleva kanttorimme on paljon äitiysvapailla ja muuten poissa. Sijaiset hoitavat kyllä työnsä, mutta pitkäjänteiseen kehitystyöhön he eivät lähde, Seppänen kertoo.
Hänen mielestään ihmisten on helppo toivoa bändisoittimia ja monipuolista musiikkia. Sitoutuneita tekijöitä on vaikeampi löytää.
– Rikkaampi musiikki vaatii monen päivän työn hetken elämyksen takia.
Tavallinen messu todettiin riittäväksi
Puolentoista vuoden takaisen kehittämisvierailun jälkeen hanke on elänyt hiljaiseloa. Seppänen muistuttaa, että siemen on kylvetty ja kaikki mahdollisuudet ovat edelleen auki.
– Jumalanpalveluselämän kehittäminen on kiinni resursseista. Pienessä seurakunnassa papilla saattaa olla jumalanpalvelusvuoro lähes joka viikko. Kaikkien muiden töiden ohella liturgisten yksityiskohtien miettimiseen ei jää aikaa. On helpompi mennä perustasolla, jonka tietää toimivan, Seppänen toteaa.
Hanke ei kuitenkaan ollut Seppäsen mielestä turha. Hän muistuttaa, että hankkeeseen mukaan lähtemisen syy oli itsensä haastaminen. Pienetkin muutoksen ja kokeilut ovat mahdollisia. Musiikilliset kokeilut tai erilaiset saarnat ilahduttavat seurakuntalaisia ja työntekijöitä jo nyt.
Seppäsen mukaan huomiota voisi kiinnittää jo olemassa oleviin sosiaalisiin perinteisiin, esimerkiksi seuroihin, kirkkokahveihin ja erilaisiin myyjäisiin. Ne keräävät ihmiset jumalanpalvelusten jälkeen yhteen.
– Täällä on aina oltu lähellä toisia. Kaupungeissa ihmiset ovat kaukana toisistaan, joten kehittämiselle on varmasti erilainen tarve, Seppänen sanoo.
Tulisitko vetämään jumalanpalvelusryhmää?
Tiellä-hanke oli luonteva jatko Kangasniemellä aiemmin alkaneelle kehitystyölle.
Reilu vuosi sitten Kangasniemen kirkkoherra Matti Tolvanen soitti hoitoalalta eläkkeelle jääneelle Marja-Liisa Ylöselle puhelun, jossa kysyi tämän kysymyksen. Ylönen ei ole ainoa jumalanpalvelusta kehittämään kutsuttu, sillä Kangasniemellä yksi vapaaehtoisryhmistä osallistuu messun valmisteluun joka viikko.
Jumalanpalveluselämän kehittäminen oli alkanut seurakunnassa jo pari vuotta ennen Tiellä-hanketta. Vuonna 2009 Tolvanen kutsui koolle työtekijät ja joukon messun kehityksestä kiinnostuneita seurakuntalaisia.
Tapaamisesta syntyi kerran kuussa järjestettävä niin sanottu monimuotomessu, joka Tolvasen mukaan tuo kirkkoon musiikillista monipuolisuutta. Vapaaehtoisten bändi soittaa kaikissa monimuotomessuissa ympäri vuoden, myös liturgiset osuudet.
Seurakuntalaiset mukaan vastuunkantoon
Tolvaselle uudistusten lähtökohtana on vahva jumalanpalvelusteologia sekä pyrkimys löytää seurakuntalaisille yhä enemmän mahdollisuuksia kantaa vastuuta seurakunnan elämästä.
– Kun Kirkkohallitus esitteli Tiellä-hankkeen, Kangasniemen oli luontevaa ja jopa välttämätöntä lähteä mukaan. Kuukaudessa oli kolme messua, jotka kaipasivat kehittämistä, Tolvanen sanoo.
Hankkeen alku oli yllättäen jähmeä. Kehitys nytkähti eteenpäin vasta, kun Tolvanen tutustui Haapajärvellä kehitettyyn malliin vapaaehtoisista jumalanpalvelusryhmistä.
Silloin muun muassa Marja-Liisa Ylöstä pyydettiin keräämään ryhmä. Aluksi kirkkoherran toiveissa oli kerätä 30–40 henkeä. Tällä hetkellä vapaaehtoisia on 105.
– Yllätyin, kuinka helppoa ihmisiä oli saada mukaan. Eräskin rouva tuli itse kysymään, pääsisikö mukaan ryhmääni, Ylönen kertoo.
Jokaisessa messussa on toteutettu helmikuusta lähtien lähes samat vapaaehtoistehtävät kuin monimuotomessuissa, vain bändi on puuttunut.
Ylösen mielestä on tärkeää toivottaa ihmiset kädestä pitäen tervetulleiksi ennen messua. Silloin vapaaehtoiset jakavat virsikirjat ja rukouslaput, joihin voi kirjoittaa esirukouspyyntöjä. Tuomasmessusta tuttuun tapaan ne kerätään päivän virren aikana ja luetaan esirukousjaksolla.
– Jotkut haluavat, että rukouksia luetaan vain rukouspiireissä, Ylönen kertoo.
Vapaaehtoiset toivottavat uudet kävijät tervetulleiksi
Kangasniemen messuun kuuluvat kirkkokahvit kirkkosalissa. Tolvanen muistelee, kuinka kahveille tuli ennen joka viides kirkossa kävijä. Nyt saman verran lähtee pois ennen kahveja.
– Papit pyrkivät siihen, etteivät menisi aluksi juttelemaan tutuille. Sen sijaan he etsivät uusia ja yksin olevia, Tolvanen kertoo.
Ylönen kertoo, että kirkkokahveilla on myös mahdollista keskustella kahden kesken rukousavustajan kanssa.
Kangasniemen 4 900 jäsenen seurakunnassa käy messussa joka viikko lähes sata ihmistä. Kuukausittaisissa monimuotomessuissa väkeä saattaa olla merkittävästi enemmän.
Tolvanen painottaa, etteivät yhdyshenkilöt ole pappien apulaisia, vaan itsenäisiä toimijoita. Kolmen papin seurakunnassa olisi mahdotonta organisoida laajaa vapaaehtoisjoukkoa.
Tolvanen korostaa, etteivät ideat kehittämisestä ole hänen, vaan ne on saatu muualta.
– Yhteisistä kokouksista ja koulutuksista pitää poimia hyvät asiat ja soveltaa ne oman seurakunnan tilanteeseen.
Tiellä kohti uudistuvaa jumalanpalvelusta
Kirkkohallitus käynnisti vuonna 2011 kolmevuotisen jumalanpalveluselämän kehittämiseen tähtäävään Tiellä – På Väg -hankkeen. Hanke päättyi vuoden 2013 lopussa.
Mukana oli 42 seurakuntaa, jotka edustavat laajasti kaikkia hiippakuntia ja alueita. Joukossa oli niin isoja kaupunkiseurakuntia kuin pienempiä maalaisseurakuntiakin.
Myös Kirkon tutkimuskeskus osallistui hankkeeseen keräämällä seurakuntien kokemukset yhteen. Niistä syntyvän materiaalin on tarkoitus palvella kaikkia seurakuntia.
Hankkeen koordinaattoreina toimivat työalasihteeri Ulla Tuovinen ja kirkkoherra Marjaana Härkönen. Päätös hankkeen käynnistämisestä tehtiin Kirkkohallituksessa 2010. Tuolloin tavoitteeksi asetettiin kehittää uusia jumalanpalveluskäytäntöjä. Päätöksen taustalla on vuonna 2008 kirkolliskokoukselle tehty aloite jumalanpalveluselämän uudistamisesta. Aloitteen allekirjoittajina olivat tuolloin muiden muassa Pekka Simojoki ja Anna-Mari Kaskinen.
Hanke päättyi 31.12.2013 ja sen loppuraportti on luettavilla täällä.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa Suolassa 2/2013