Lapset kutsuivat aikuiset öiseen kirkkoseikkailuun Haapajärvellä

Aikuiset seikkailivat Haapajärven kirkossa viime viikolla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kirkkoseikkailukerhon lapset keksivät aikuisille tehtäviä aiempien kerhokokemustensa pohjalta.

– Mitä tarkoittaa sana Jeesuksen ristin yläpuolella? Montako pilliä uruissa on? Kirjoita eri kielillä kirkon sanoja, luettelee Haapajärven seurakunnan seurakuntapastori Kaija Tiirola esimerkkejä lasten kysymyslistalta.

Vanhimman esineen löytämiseen aikuiset saivat lisäapua.

– He saivat ottaa mukaan avuksi kirkon historiikin, jossa on selitetty kaikkien esineiden tarina, mistä ne ovat tulleet ja minä vuonna.

Piiloleikki on ollut kerholaisista kirkossa erityisen hauskaa, mutta aikuisten suhteen he epäröivät. He arvelivat, etteivät aikuiset mahdu mihinkään piiloon, Tiirola nauraa.

– Aikuiset eivät olleet seikkailussa passiivisia katsojia, vaan oppilaita ja etsijöitä innostuksensa mukaan. He saivat käydä kellarissa, koluta kaikki paikat, ja tutkia, mitä mistäkin löytyy, Tiirola kertoi.

Urkusadun ja messun jälkeen nukutti hyvin

Kun aikuiset innostuivat mukaan, voitiin toteuttaa myös kerholaisten oma toive viettää kirkossa koko yö. Aikuisten kirkkoseikkailussa ei ollut aikataulua. Välillä juotiin kahvia ja syötiin, sitten taas jatkettiin sen mukaan, mitä tehtäviä lapset antoivat.

Ennen yhteistä iltamessua kuultiin urkusatu. Messuun lapset valitsivat itse virret ja suunnittelivat saarnan. Saarnaosuudessa lapset tulivat vuorotellen eteen sanomaan sanoja, jotka heille ovat kirkossa tärkeitä, kuten anteeksiantaminen ja perhe. Joku sanoi sanan tai kaksi, toinen kertoi sanoille selityksenkin.

Illan aikana kirkossa kävi yhteensä 38 seikkailijaa. Lopulta kirkkoon jäi koko yöksi kuusi lasta, kaksi pappia ja yksi kanttori.

– Enemmänkin lapsia olisi alun perin halunnut jäädä, mutta sitten rupesi jännittämään. Lapset nukkuivat kirkossa hyvin, mutta aikuisista oma peti tuntui kuitenkin houkuttelevammalta, kertoo Tiirola tapahtuman jälkeen.

”Ei sitä tavallisesti koluta kaappeja tai käydä kirkon kellarissa”

Kalle Kantola lähti kirkkoseikkailuun tutustuakseen kirkon historiaan. Illan aikana löytyi kirkon vanhin esine. Edellisen kirkon esineistöstä 1750-luvulta on jäänyt jäljelle ehtoollismalja ja leipälautanen sekä puulle maalattu taulu.

– Lapset pärjäsivät hyvin. Kyllä he olivat kovasti satsanneet näihin tehtäviin. Ehkä aikuisille jäi parhaiten mieleen, kuinka lapset siellä leikkivät ja touhusivat. Yöksi en jäänyt, mutta luulen, että hauskaa siellä on ollut, arvelee Kantola.

Ajatus aikuisten omasta säännöllisestä kirkkoseikkailukerhosta ei kuulosta Kantolasta mahdottomalta. Tosin työelämän haasteet aiheuttaisivat aikataulullisia ongelmia.

– Uskon että aikuisiakin kiinnostaisi tutustua kirkkoon, historialliseltakin kannalta. Ainakaan minun lapsuudessani ei ollut tuollaisia tilaisuuksia.

Aikuisten oma kerho sopisi myös Hilkka Nikulalle, joka tuli kirkkoseikkailuun 11- ja 12-vuotiaiden lastenlastensa kanssa. He lähtivät messun ja iltapalan jälkeen kotiin kymmenen maissa.

– Messua vähän aikaistettiin, kun siinä oli vanhempia mummuja, joilta alkoi veto loppua. Kyllä ne olivat vielä virkkuja ne pikkutytöt, jotka jäivät sinne yöksi. Olisihan niillä ollut meillekin vielä enemmän tehtäviä, mutta niitä ei ehditty tehdä.

Viisi tuntia oli mennyt Nikulalla tehtävien parissa nopeasti. Aikuisten piti esimerkiksi etsiä ja piirtää paperille, millaisia ristejä tai symboleja kirkosta löytyy.

– Lastenlasten kanssa vuoroteltiin piirustusta.

Vaikka Nikula kuuluu seurakunnan jumalanpalvelusryhmään ja on käynyt monesti myös sakastissa, kirkkoseikkailu avasi aivan uusia näkymiä kotikirkkoon.

– Paljon opin illan aikana uutta, sellaista, mitä en ole ikinä kuullut.

– Eihän sitä tavallisesti mennä kaapeille koluamaan, eikä käydä kirkon kellarissa eikä urkuparvellakaan. Lastenlapset olivat osan asioista kuulleet, kun ovat käyneet koulusta kirkossa. Mutta eivät hekään olleet päässet kulkemaan näissä paikoissa.

Nikula arvelee, että jos samanlainen tapahtuma järjestettäisiin uudelleen, osallistujia olisi vielä enemmän. Nyt lapsia tuoneet ja hakeneet vanhemmat näkivät seikkailusta pienen välähdyksen, mutta saattaisivat tulla seuraavalla kerralla pitemmäksi aikaa.

Sunnuntaipyhäkoulu vaihtui kirkkoseikkailuihin ja salaisuuksien ratkomiseen

Lasten kirkkoseikkailukerho aloitti Haapajärvellä puolitoista vuotta sitten, kun sunnuntaipyhäkoulusta loppuivat lapset. Pyhäkoulun kuihtuminen oli Kaija Tiirolalle suuri suru.

– Olen ollut lapsityön pappi jo pitkään ja tykkään tehdä myös ruohonjuuritason työtä. Pyhäkoulutyössä säilyy tuntuma, miten lapset ajattelevat. Perinteinen sunnuntaipyhäkoulu on joutunut väistymään, kun samaan aikaan on esimerkiksi uimakouluja ja luistelukouluja.

Ratkaisuiksi Tiirola ja seurakunnan varhaisnuorisotyöntekijä kokeilivat kerran kuussa 1.–4.-luokkalaisille pidettävää kirkkoseikkailua. Lapset toivat kaverinsakin mukaan kerhoon, ja niin osallistujia oli yhtäkkiä parikymmentä.

Kirkkoseikkailu on parituntinen kerho, jossa lapset ottavat kirkkotilan haltuun. Joka kerta ratkaistavana on yksi salaisuus, jota lähestytään leikkien ja erilaisten tehtävien kautta.

– Kerho on osa jumalanpalveluskasvatusta. Olennainen osa kerhoa on, että mietitään, miten tutkittava asia liittyy messuun. Oikea vastaus on kerhoissa aina kerrottu, jos sellainen on antaa.

Lapset pohtivat kirkosta löytyviä sanoja. He löytävät selitykset niin joulun olkikoristeille kuin armollekin, ja osaavat iloita löydöistään.

”Hei meille on tulossa tää uskonnossa, määpä osaan opettajalle nyt selittää tämän”, muistelee Tiirola lasten kommentteja.

Etsiminen on lapsista todella mieleistä, kertoo Tiirola.

– Etsiessään kirkon vanhinta esinettä lapset kulkevat rauhassa ympäriinsä ja arvioivat, onko vaivaisukko vanhempi kuin kattokruunu, tai onko messukasukka vanhempi kuin kastemalja.

Kun aiheena oli kaste, kirkossa oli kastemalja ja kynttilä. Lapset saivat ratkoa nimiin liittyviä tehtäviä.

– Etsittiin kirkosta kaikki nimet, joita löysimme. Sieltähän löytyi yllättävän monta nimeä, Mannerheiminkin nimi. Kirjoitimme myös ylös, mitä heidän oma nimensä tarkoittaa, ja he kertoivat sen iloissaan vanhemmilleen.

Kuvat: Kari Tiirola (Kuvia voi selata valkoisista nuolista).

1: Haapajärven kirkkoseikkailussa etsittiin kirkon vanhinta esinettä.

2: Lapset tutustuttivat aikuiset kirkon urkuihin.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Edellinen artikkeliArkkipiispa Mäkinen: Kirkko ei kaadu siihen, jos papit vihkivät sateenkaaripareja
Seuraava artikkeliNuorten erovirta ravistelee kirkon verotuloja ja identiteettiä

Ei näytettäviä viestejä