– Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus (Puolustusvoimat 100 vuotta)
Sata vuotta sitten Suomi vietti ensimmäistä itsenäisyyspäiväänsä rikki revittynä ja haavoitettuna kansana. Kuluvaa vuotta on vietetty sisällissodan muistovuotena, kaikkien kärsimystä ja jokaista uhria kunnioittaen. Sata vuotta traagisen sodan jälkeen voimme olla kiitollisia siitä, että kansakunta selvisi itsenäisyytensä ajan pahimmasta murhenäytelmästä.
Sisällissotaamme on kutsuttu 1900-luvun verisimmäksi ja sitä seurannutta kansallista eheytymistä maailmanennätykseksi. Eheytyminen oli mahdollista monesta eri syystä. Traagisella tavalla viime sodat viimeistään saivat aikaan yhtenäisen kansan. Selvisimme ja yhdistimme voimamme. Se on Suomen erityinen vahvuus. Olemme kyenneet yhdessä saamaan aikaan hyvinvointiyhteiskunnan.
Puolustusvoimien satavuotisjuhlavuodelle maamme historia muodostaa erityisen taustan. Puolustusvoimien synty liittyi maata repineeseen sisällissotaan. Nuori kansakunta onnistui kaikesta huolimatta nopeasti rakentamaan itselleen yhteiset puolustusvoimat. Se on koko itsenäisyytemme ajan varautunut ja kehittänyt toimintaa rauhan säilyttämiseksi. Tarpeen vaatiessa puolustusvoimat on tehtävänsä mukaisesti toiminut myös maamme puolustamiseksi aseellisesti. Luja puolustustahto on keskeinen osa Suomen puolustuskykyä. Se on ollut ja on yhä puolustusvoimien tärkein henkinen voimavara.
Kulunut vuosisata osoittaa, että puolustusvoimat on onnistunut tehtävässään. Suomi on vapaa, itsenäinen maa. Olemme saaneet nauttia pitkästä rauhan ajasta. Kiitollisin mielin ajattelemme tänään kaikkia puolustusvoimissa palvelleita ja erityisesti veteraanisukupolvien työtä ja taistelua vapautemme puolesta. Kiitos kuuluu myös Jumalalle, elämän antajalle ja kaiken hyvän luojalle. Saarnatekstin sanoin: ”Nyt me kiitämme sinua, Jumalamme, ja ylistämme nimesi kunniaa.”
Itsenäisyyspäivänä ja erityisesti päämajakaupunki Mikkelissä on muistettava marsalkka Mannerheimin syvä viisaus: ”Pienen kansan suurin voima on yksimielisyys”. Kansanjohtajana Mannerheimin suuri näky oli kansan yhtenäisyys. Sen hän näki tehtäväkseen ja sen puolesta hän puhui, sillä lähtökohtana oli rikki revitty kansakunta. Hän kirjoitti muistelmissaan: ”Se opetus, minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevan sukupolven tietoisuuteen, on tämä: eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka, ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle.”
Mannerheimin viesti oli selvä: ”Jos pysymme uskollisina itsellemme ja kaikissa kohtalon vaiheissa yksimielisesti ja järkkymättä pidämme kiinni niistä arvoista, jotka tähän päivään asti ovat olleet Suomen vapauden perustuksena, – isiltä peritystä uskosta, isänmaan rakkaudesta, päättäväisestä ja uhrivalmiista puolustustahdosta -, niin Suomen kansa voi lujasti luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.”
Isänmaalla ja kansalla voi olla tulevaisuus vain, jos se on yksimielinen ja kestävä. Jotta kansa kestää, sen on oltava sisäisesti vahva ja terve, ytimeltään ja eettisiltä arvoiltaan luja. Arvoja ei tilata netistä, kestävyyttä ei oteta hyllyltä, maanpuolustustahtoa ei haeta varastosta eikä sisäistä vahvuutta osteta automaatista. Oikeuksia ei ole ilman velvollisuuksia. Yhteinen etu on asetettava oman edun edelle. Ihmisen on tehtävä parhaansa ja kannettava vastuunsa. Kaikki tämä vaatii pitkäjänteistä työtä. Kirkko on vuosisatojen ajan ollut kansamme kasvattaja ja arvopohjan luoja. Edelleen kirkolla on paikkansa suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa, turvallisuuden säilyttämisessä ja tulevaisuuteen varautumisessa.
Tämän juhlapäivän saarnatekstissä korostetaan, että viime kädessä kaikki on kaikkivaltiaan Jumalan käsissä. Ihmisen jatkuva kiusaus on pitää elämän hyvyyksiä ja rikkauksia omana saavutuksenaan. Silloin hän tulee itsekkääksi ja menettää samalla yhteyden lähimmäisiinsä. Silloin oma etu nousee yhteisen edun ja toisen hyvän edelle. Tällainen ilmapiiri syö ihmisten välistä luottamusta, kansan sisäistä eheyttä ja henkistä kestävyyttä. Sen vuoksi on syytä kuunnella tarkkaan kansanjohtaja Daavidin asennetta. Hän antoi kiitoksen kaikesta hyvästä Jumalalle: ”Sillä mikä olen minä, tai mikä on minun kansani? Kuinka me itse pystyisimme antamaan tällaisia lahjoja? Sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki, minkä sinulle annamme.”
Yksilön ja kansan elämä on lopulta riippuvainen hyvän Jumalan jatkuvasta läsnäolosta ja huolenpidosta. Viime kädessä kaikki on Jumalan siunausta. Tätä on ollut isiemme usko. Tällaista perusluottamusta emme saa kansana hukata. Siitä kasvaa halu tehdä työtä yhteisen hyvän eteen, isänmaan puolesta. Luottamus Jumalaan vapauttaa rakastamaan lähimmäistä ja etsimään rauhaa ja sovintoa tähän maailmaan.