[Arkistojuttu] Yhä kirjavampi joukko uskonnollisia yhteisöjä on kiinnostunut seurakuntien kokoontumistiloista. Kuka päättää, millä ehdoilla ovet aukeavat?
Vahvan talouden ja kasvun vuosina 1970 ja 1980-luvuilla seurakunnat hankkivat paljon kokoontumistiloja. Nyt kun toiminta ei enää kasva, seurakunnissa on kokoontumistiloja jopa liikaa.
Kirkon nelivuotiskatsauksesta voi helposti päätellä, että kirkkojen, kappeleiden, seurakuntakotien ja leirikeskusten tiloissa mahtuisi kokoontumaan nykyistä enemmän väkeä. Samaan aikaan tilojen käyttäjäkunta monipuolistuu, kun seurakuntien alueille on tullut maahanmuuttajia.
Kolmannes Suomen seurakunnista tekee maahanmuuttajatyötä. Isoilla paikkakunnilla on jo tavallista, että leirikeskuksissa kokoontuu rippikouluryhmien lisäksi myös maahanmuuttajaryhmiä. Seurakunnissa on jouduttu miettimään, millaisen uskonnollisen yhteisön käyttöön seurakunnan tiloja voi antaa.
Kirkkojärjestyksen mukaan seurakunnan tilojen käyttämisestä päättävät kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä. Mikäli näiden kesken ei päästä yksimielisyyteen, asian ratkaisee tuomiokapituli.
Piispoilta ohjeet
Vuoden 2012 lopulla piispat antoivat ohjeet seurakuntia tilojen lainaamiseen. Ohjeistuksen tarkoitus on tukea seurakuntia päätöksenteossa silloin, kun tiloja kysytään kirkkomme ulkopuolisten yhteisöjen käyttöön.
Piispat antoivat myös käytännön neuvoja. Ohjeissa esimerkiksi sanotaan, että tiloissa olevia kristillisiä symboleja ei tule peittää tai poistaa tilan lainaamisen tai vuokraamisen yhteydessä.
Joskus eteen tulee vaikeita tilanteita. Vaikka tila esimerkiksi luovutettaisiin johonkin tiettyyn käyttöön yhdeksi kerraksi, seurakunta ei ehkä kuitenkaan ole valmis tarjoamaan tilaa samaan tarkoitukseen säännöllisesti.
Seurakunnissa on otettava huomioon myös kirkon ekumeeninen linjaus, jolla pyritään edistämään yhteistyötä sellaisten kristillisten yhteisöjen kanssa, joiden oppi poikkeaa omastamme.
Muiden kuin kristillisten yhteisöjen kohdalla tilojen käyttöä on pohdittava tapauskohtaisesti. Kun seurakuntakodissa on kokoontunut esimerkiksi Afrikasta saapuneita katolilaisia muistotilaisuuteen, tervetulleita ovat tietenkin olleet myös vainajan muslimitaustaiset läheiset.
Käytäntö on osoittanut, että opastukseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Eri kulttuuritaustoista tuleville ihmisille on hyvä kertoa kädestä pitäen, miten tiloissa toimitaan, mitkä ovat siisteysvaatimukset ja miten ovet suljetaan.
Kaikkeen ei voi suostua
Seurakunnat joutuvat tekemään myös kieltäviä päätöksiä. Jos islamilainen yhteisö haluaa järjestää seurakunnan sakraalitilassa uskonnollisen uhrijuhlan, kysyjä kannattaa opastaa ottamaan yhteyttä kunnan viranomaisiin.
Jos kyseessä on sen sijaan muslimiperheen ylioppilas- tai syntymäpäiväjuhla, seurakunnan ovet ovat olleet avoinna.
Kaiken kaikkiaan on tärkeää, että seurakunnat lainaavat tai vuokraavat tilojaan rohkeasti myös maahanmuuttajien käyttöön. Aito yhteys syntyy siitä, että hyväksymme toisemme sellaisina ihmisinä kuin oikeasti olemme ja kunnioitamme toistemme kulttuuria.
Suomen uskonnollinen tilanne muuttuu edelleen. Kirkkona meidän ei pidä jäädä sivustakatsojaksi, vaan oltava osa muutosta. Lähetyskäskyn täyttäminen voi alkaa myös siitä, että kohtaamme maahanmuuttajia omissa tiloissamme.
Juttu ollut Kirkkomme lähetys -lehdessä 2/13. Otsikko Kotimaa Pro -toimitus + kuva: Olli Seppälä, Veikkolan seurakuntakoti, Kirkkonummi.