Kotimaa Pro kartoitti eri puolilta Suomea eri suuruisten seurakuntien kirkkoherrojen näkemyksiä tulossa olevasta seurakuntarakenneuudistuksesta ja sen yhtymämallista. Huomiot ovat paljolti kriittisiä, vaikka rakenneuudistus sinänsä nähdään välttämättömänä erityisesti pienten seurakuntien säilymisen kannalta. Kirkkohallituksen valmistelutyötä pidetään teologisesti perusteltuna, koska se korostaa paikallisseurakuntien roolia.
Erityistä huolta aiheuttaa se, jos hyvään vauhtiin päässeet suuret seurakunnat joudutaan taas purkamaan. Yksi malli soveltuu koko maahan vain riittävän paikallisen soveltamisen avulla. Joidenkin mielestä ei edes siten.
Kyselyvastauksia saimme seuraavilta: tuomiorovasti Juha Palm Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnasta, kirkkoherra Arto Viitala Jyväskylän seurakunnasta, tuomiorovasti Antti Kujanpää Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta, Kirkkoherra Timo Hukka Salon seurakunnasta, vt. kirkkoherra Petri Laitinen Kustavin seurakunnasta, kirkkoherra Antti Lahtinen Hollolan seurakunnasta, kirkkoherra Juhani Korte Lohjalta sekä vs. kirkkoherra Toivo Loikkanen Savonlinnasta.
Mistä rakenneuudistuksessa on kyse?
Kirkon paikallistason rakenteiden kehittäminen on ollut vireillä jo kymmenisen vuotta.
Tänä keväänä kirkolliskokouksen päätettäväksi tulevan yhtymämallin päälinjoja käsiteltiin kirkolliskokouksen kevätistunnossa 2013. Tämän jälkeen luonnos tarvittavista lakimuutoksista kiersi lausuntokierroksella keväällä 2014. Kirkkohallituksen täysistunto päätti esityksen lopullisesta sisällöstä viime huhtikuussa.
Kirkolliskokous kävi toukokuussa esityksestä laajan keskustelun, jonka aikana kuultiin 47 puheenvuoroa. Niiden yhteispituus oli yli neljä tuntia. Uudistus sai tukea ja kannatusta, mutta myös kritiikkiä. Erityisesti kysymyksiä herätti lainsäädännön velvoittavuus eli koskeeko uudistus kaikkia seurakuntia, siirtymäajan pituus, kirkkojärjestyksen niin sanotun pakollisten virkojen pykälän kumoaminen, yhtymärovastin asema ja puheenjohtajuudet.
Päätös kaikkia Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntia koskevasta yhtymämalliin siirtymisestä on tarkoitus tehdä tämän kevään kirkolliskokouksessa. Piispainkokous näytti vihreää valoa Uusi seurakuntayhtymä 2015 -mallille viime joulukuussa.
Piispainkokouksen mukaan rakennemallissa on tärkeää seurakuntien vahvistaminen jumalanpalvelusyksikköinä ja seurakuntatyön tasavertainen turvaaminen.
Piispat kiinnittivät huomiota myös siihen, että uudistuksen toteuttamisessa tulee ottaa huomioon alueiden erityislaatuisuus ja mahdollisuus erikokoisiin seurakuntayhtymiin.
”Täällä etulinjassa esiintyy taisteluväsymystä ja turhautumista”
Kirkkoherrojen tiivistetyt näkemykset rakennemuutosprosessista kokonaisuudessaan viestivät taisteluväsymyksestä. Toisaalta joidenkin mielestä uudistus on välttämätön kirkon yhteisen edun näkökulmasta.
– Prosessi on herättänyt paljon keskustelua. Vaihtoehdottomuus ja pakko ovat meille suomalaisille kovin vaikeita hyväksyä. Sama malli ei sovi kaikille, arvioi Jukka Salo Seinäjoelta.
Kaikkia koskevaa yhtenäistä pakkoa eivät pidä hyvänä lähtökohtana seurakuntarakenneuudistukselle myöskään Juha Palm Mikkelistä tai Antti Kujanpää Espoosta.
– Ihmettelen suuresti kirkkohallituksen jääräpäistä valmistelua. Hyvä uudistus kariutuu melko varmasti siihen, että kaikkia ollaan ahtamassa samaan malliin, Kujanpää sanoo.
– Koko hankkeessa olisi pitänyt kuunnella alusta lähtien eri seurakuntien todellisuutta herkemmällä korvalla, Palm arvioi.
Antti Lahtinen Hollolan seurakunnasta toteaa, että karttaharjoitukset alkavat jo riittää.
– Täällä etulinjassa alkaa esiintyä jo taisteluväsymystä ja turhautumista. Kymmenisen vuotta on asioita pohdittu eikä valmista oikein näytä tulevan. Oletan, että Kristuksen paluu ehtii jo tapahtua, mutta Suomen kirkko vain jatkaa hallintorakenteiden pohtimista, Lahtinen veistelee.
Jyväskylän kirkkoherralta Arto Viitalalta heltiää uudistustyölle ymmärtämystä.
– Tässä on tartuttu välttämättömään uudistukseen kirkon yhteisen edun vuoksi. Monilla seuduilla oltaisiin pian umpikujassa ilman tämän tyyppisiä toimia. Kokonaiskirkon ja hiippakuntien rakenteet on myös otettava yhtä rohkean uudistamisen kohteeksi, Viitala sanoo.
Toivo Loikkanen Savonlinnasta harmittelee sitä, että asiassa on oltu liian myöhään liikkeellä. Monilla seuduilla on jo jouduttu kuntaliitosten myötä uhraamaan paljon aikaa, rahaa ja konsulttityötä oman mallin kehittämiseen.
Samaa pohtii Juhani Korte Lohjalta. Lohjan seurakuntaan liitettiin neljä pientä ympäristöseurakuntaa kaksi vuotta sitten. Liitettyjen seurakuntien luottamushenkilöt käyvät vieläkin lävitse itsenäisyyden menettämisen traumaa. He näkevät edelleenkin mahdollisuuden itsenäisenä seurakuntana toimimiseen, mikäli yhtymämalli kirkolliskokouksessa hyväksytään.
– Kirkkohallituksen päätös meidän tilanteestamme ja yhdistämisestä tuli elokuussa 2012 ja vain muutama viikko sen jälkeen tuli julkisuuteen yhtymämalli. Siinä oli aika huono tilanne lähteä rakentamaan yhteistyötä liitettävien seurakuntien edustajien kanssa, Juhani Korte harmittelee.
Kortteen mukaan onnistunut yhtymän muodostaminen edellyttää läntisellä Uudellamaalla sellaista syvää luottamusta, jonka syntymistä voidaan pitää kaikilla tasoilla suurena ihmeensä. Hän kysyy, olisiko tulevaisuudessa järkevämpää sittenkin toteuttaa kirkollisverojen kerääminen esimerkiksi hiippakunta- tai koko kirkon tasolla. Silloin eri seurakunnat olisivat riippumattomia kuntarajoista ja kuntien yhdistymisistä ja voisivat muodostaa tarkoituksenmukaisia yhtymiä niin kooltaan kuin alueellisesti.
Myönteistä: Uudistus turvaa pienten seurakuntien olemassaolon
Uuden yhtymämallin hyvinä puolina kirkkoherrat pitivät sitä, että se turvaa pienten seurakuntien olemassaolon ja on joidenkin seurakuntien osalta taloudellisesti toimiva ratkaisu.
– Yhtymämalli on hyvä tuki ja turva pienille seurakunnille, joiden talous ei kerta kaikkiaan kestä omaa hallinnointia. Se vapauttaa pienen seurakunnan resursseja hallinnosta toimintaan, Antti Kujanpää sanoo.
Toisaalta hän huomauttaa, että kaikkein pienimpiä alle 2500 hengen seurakuntia edes yhtymämalli ei auta ja siksi niitä ei pitäisi olla muualla kuin Lapissa ja Ahvenanmaalla.
Jukka Salo Seinäjoelta näkee yhtymämallin eduksi taloudellisen tarkoituksenmukaisuuden sekä sen, että malli takaa ammattitaitoiset työntekijät kaikkiin seurakunnan eri tehtäviin. Myös Kustavin seurakunnan vt. kirkkoherra Petri Laitinen pitää periaatteessa hyvänä työvoiman joustavaa liikuttelua yhtymän sisällä. Toisaalta hän varoittelee, että usein vaihtuvat työntekijät voivat myös vieraannuttaa ihmisiä kotiseurakunnasta.
Arto Viitala kannattaa uuden yhtymämallin perusajatusta vahvoista alueellisista yhteisöistä sekä pyrkimystä uudistaa kirkon rakenteita tulevaisuutta silmällä pitäen. Toivo Loikkanen ehdottaa, että mallia voitaisiin viedä vielä pidemmälle luomalla entistä enemmän ja entistä pienempiä seurakuntia. Tällöin seurakunnat muuttuisivat selkeämmin jumalanpalvelusyhteisöiksi.
Yhtymämalliin muutoin erittäin kriittisesti suhtautuva Salon kirkkoherra Timo Hukka toteaa, että riittävän suuret seurakuntaliitokset parantavat pienten itsenäisten seurakuntien toimintaedellytyksiä oleellisesti.
– Yhtymä on siis parempi ratkaisu kuin suuri määrä liian pieniä seurakuntia. Tämä ei tee silti mallista hyvää. Se on ainoastaan parempi kuin kaikkein huonoin nyt vallitseva olotila.
Toivo Loikkasen mukaan yhtymä on talouden ja hallinnon puitteiden luoja ja seurakunta on kirkon tehtävän toteuttaja ja jumalanpalvelusyhteisö.
– Kirkon jäsenyyteen sitouttaminen tulee olemaan jatkossa entistäkin tärkeämpää ja siinä pienemmät yhtymäseurakunnat voivat olla parempia kuin ison seurakuntayksikön alueet tai ”alueseurakunnat”. Näen siis mallin ja sen tavoitteen hyvin positiivisesti, Loikkanen sanoo.
Kielteistä: Jo tehtyjen uudistusten hyödyt hukataan?
Mikkelissä, Jyväskylässä ja Salossa on luovuttu yhtymämallista ja toteutettu onnistuneet yhdistymiset yhdeksi seurakunnaksi. Paluu malliin, joka on koettu alueilla raskaaksi ja hallinnollisesti kömpelöksi, ei houkuttele.
– Tämä tulee aiheuttamaan kohtuuttoman suurta voimavarojen panostusta taas hallintoon ja talouden uudelleen järjestelyyn. Näitä resursseja tarvittaisiin nyt kipeästi toiminnan kehittämiseen. Malli on myös ratkaisevilta osin epäselvä. Esimerkiksi yhtymärovastin asema jää hämäräksi, Juha Palm sanoo.
Yhtymän johtamiseen liittyvää epämääräisyyttä kritisoi uudessa mallissa myös Arto Viitala.
– Olisin myös toivonut, että yhtymärovastin valitseminen olisi uskottu seurakuntalaisille eikä tuomiokapitulille.
Viitala uskoo kuitenkin, että Jyväskylässä voidaan elää uuden yhtymämallinkin kanssa. Epävarmuutta tilanteeseen tosin tuo se, miten kuntarakenteiden muutos alueella jatkuu.
Toivo Loikkasen mielestä yhtymärovastin virkaa ei tarvitsisi nähdä mörkönä. Se voi olla myös mahdollisuus. Lisäksi Loikkanen arvioi, että hänen alueellaan entisten seurakuntien palauttaminen yhtymämallin seurakunniksi voi tuoda seurakuntaelämään sekä pahaa että hyvää: toisaalta lisärasitetta ja lisäbyrokratiaa, toisaalta mahdollisesti myös uutta intoa seurakuntalaisille.
Timo Hukka Salosta kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että uusi yhtymämalli perustuu väärään seurakuntanäkemykseen.
– Yhtymärakenteessa on lähdetty siitä, että seurakunta ja jumalanpalvelusyhteisö ovat sama asia. Näin ei luonnollisestikaan ole. Seurakunta on alueellisesti rajattu hallinnon perusyksikkö, johon kuulutaan asuinpaikan perusteella. Jumalanpalvelusyhteisöön puolestaan liitytään omasta vapaasta tahdosta. Oman seurakuntani sisällä voi helposti laskea olevan noin kaksikymmentä jumalanpalvelusyhteisöä, Hukka sanoo.
Hukan mielestä väärästä seurakuntanäkemyksestä seuraa väärä käsitys siitä, että seurakunnan toiminta ja tukitoimet voitaisiin erottaa toisistaan.
– Kun taloushallinto tapahtuu muualla kuin seurakunnassa, talous määrää toiminnan raamit. Yhtymien pienet seurakunnat tulevat kärsimään tästä. Yhdessä suuressa seurakunnassa ketään seurakuntalaisia ei voi laittaa eriarvoiseen asemaan ja reuna-alueiden palveluita ylläpidetään, vaikka kustannukset olisivat moninkertaiset keskusta-alueisiin verrattuna. Tällaista tasapuolisuutta ei toteuteta yhtymäseurakuntien talousarvioilla, Hukka pelkää.
Pieniä seurakuntia kyselyssä edustaa vajaan 800 hengen itsenäinen Kustavin seurakunta. Kustavissa pelkoa aiheuttaa se, että seurakuntayhtymässä määräysvalta on käytännössä isoilla seurakunnilla.
– Huolta meillä on herättänyt myös yksittäisen seurakunnan omaisuuden kohtalo uudessa seurakuntayhtymässä. Pitäisi jotenkin varmistaa se, että vaikka talous hoidetaan yhtymässä, paikalliset seurakunnat säilyttäisivät oman omaisuutensa, Petri Laitinen sanoo.
”Tuleeko seurakunnista juristi- tai ekonomijohtoisia yrityksiä?”
Yhtymämallin hallinnon raskaus huolestuttaa sekä Seinäjoella että Hollolassa.
– Hallinto ei kevene riittävästi, koska yhtymämallissa otetaan liiaksi mallia kuntahallinnosta. Yhtymästä pitäisi pudottaa pois yksi hallintoporras. Valtuustot ja seurakuntaneuvostot riittäisivät. Mihin tarvitaan yhteistä kirkkoneuvostoa? Antti Lahtinen kyselee.
Antti Kujanpään mukaan yhtymämalli toimii, kun seurakuntia on 3–7 ja ne ovat suunnilleen samankokoisia. Esimerkiksi juuri Espoossa on näin, joten uusi malli ei uhkaa Kujanpään kotikulmilla.
– Hyvin erikokoisten seurakuntien muodostamassa yhtymässä resurssien ja hallintopaikkojen tasapuolinen jakaminen on kuitenkin todella vaikeaa, Kujanpää sanoo. Sama viesti on Lohjan Juhani Kortteella.
Moni kiinnitti huomiota myös siihen, että yhtymämallissa seurakuntavaalit ovat vaikeaselkoiset ja ääniä joudutaan hylkäämään runsaasti. Timo Hukka Salosta kokee yhtymämallin halventavan demokratiaa ja väheksyvän luottamushenkilöitä muutoinkin.
– Yhtymien seurakuntaneuvostojen päätösvalta on täysin näennäinen ja riippuvainen niille annetuista talousraameista. Lisäksi neuvostoja eivät johda maallikot, kuten yhden seurakunnan mallin mukaisissa alueneuvostoissa, Hukka sanoo.
Kustavissa pelätään, että seurakuntaliitokset johtavat varsinkin pienissä seurakunnissa kotiseurakunnasta vieraantumiseen ja kirkosta eroamisiin.
Antti Lahtinen Hollolasta on huolissaan siitä, tuleeko seurakunnista puhtaaksi viljellyn yhtymämallin myötä joko juristi- tai ekonomijohtoisia yrityksiä.
Luottamushenkilöiden suhtautuminen riippuu kotiseurakunnan tilanteesta
Yhtymämalli ei ole herättänyt yksimielistä innostusta myöskään luottamushenkilöiden keskuudessa. Espoossa se ei tosin ole herättänyt myöskään vastustusta, koska siellä on jo valmiiksi toimiva yhtymärakenne.
Seinäjoella luottamushenkilöt ovat ihmetelleet, mitä parannusta yhtymä toisi nykytilaan. Mikkelissä yhtymämalli koetaan lähinnä kauhuskenaarioksi. Siellä päädyttiin aikanaan juuri luottamushenkilöiden aloitteesta yhden seurakunnan malliin, koska yhtymän jäykkä hallinnollinen rakenne ei tuntunut nykypäivään sopivalta.
Jyväskylässä on käyty Arto Viitalan mukaan keskusteluja rakentavassa hengessä. Pyydetyssä lausunnossa ei asetuttu poikkiteloin yhtymämallia vastaan. Yksittäisten luottamushenkilöiden kritiikki on kuitenkin ollut vahvaa.
Salossa on lakkautettu kymmenen seurakuntaa ja perustettu yksi suuri tilalle. Luottamushenkilöt murehtivat sitä, että seurakuntien perustaminen uudelleen olisi työlästä ja kallista.
Kustavissa luottamushenkilöt pelkäävät, että päätösvalta karkaisi isompien seurakuntien käsiin. Kysymyksiä aiheuttaa myös se, mihin suuntaan seurakuntayhtymä muodostettaisiin. Onko seurakuntaliitoksissa mahdollisuus kulkea eri suuntaan kuin mahdollisissa kuntaliitoksissa?
Savonlinnassa keskustelu on jossain määrin hiipunut ja luottamushenkilöt ovat odottavalla kannalla: Millaiseen malliin kirkolliskokous lopulta päätyy?
Juhani Korte on huomannut, että seurakunnan luottamushenkilölle yhdistetyissä seurakunnissa ovat tärkeitä nimi ”seurakunta” ja papin titteli ”kirkkoherra”.
– Mikäli nämä olisivat säilyneet liitoksissa, olisi ollut huomattavasti helpompaa työskennellä lähestulkoon millaisessa hallintohimmelissä tahansa.
Kotimaa Pro on lähettänyt kirkkohallitukseen seurakuntarakenteiden kehittämishankkeen projektipäällikölle Terhi Jormakalle uutta yhtymämallia koskevia kysymyksiä ja huolenaiheita, joita kirkkoherrat ovat tässä jutussa esiin nostaneet. Vastaukset on luettavissa myöhemmin sekä Kotimaa-lehdessä että Kotimaa Prossa.
Lue myös: Lue myös: Vastauksia kysymyksiin yhtymämallista