Villi-ihmisiä on elänyt Itä-Suomen puissa vielä tämän vuosituhannen alussa. Niin Emma Mönkkönen uskoi roikkuessaan sisarustensa kanssa männynoksilla kotitalonsa takana Kuopiossa. Metsät olivat suuria ja vesi puhdasta.

– Vanhemmat ohjasivat kunnioittamaan luontoa, mutta eivät kuormittaneet meitä ympäristön huolilla, Mönkkönen muistelee luontosuhteensa alkukotia.

Teini-iässä luontorakkaus sai seurakseen luontokivun. Sinä vuonna, jona Mönkkönen aloitti teologianopinnot, Kalifornia kärsi ennätyksellisestä kuivuudesta, Pakistanissa ihmisiä ja eläimiä kuoli laumoittain kuumuuteen eikä El Niñon riepottelema Tyyni valtameri ollut enää tyyni. Mediassa pohdittiin, voisiko sukupuuttoon kuolleita lajeja herättää henkiin.

Jotta ihminen ei joutuisi kadonneiden lajien nopeasti pitenevään luetteloon, vuoden 2015 lopulla Pariisissa solmittiin valtioita velvoittava ilmastosopimus. Sovittiin, että maapallon ei annettaisi lämmetä kahta astetta enempää. Tavoitteeksi asetettiin puolitoista astetta, mutta lait muuttuivat aivan liian hitaasti.

Tuntevien ja tietävien eliöiden syytön kärsimys oli vaikea pala niellä, mutta Mönkkönen tiesi, ettei vihaan ja toivottomuuteen kannattanut jäädä makaamaan. Yliopistolta löytyi ystäväpiiri, joka oli luomakuntakeskeinen ja kiinnostunut ekoteologiasta. Tiedekunnan kirjastosta hän löysi yhdysvaltalaisen feministiteologi Sallie McFaguen teoksia, joissa maailmasta puhuttiin Jumalan ruumiina.

– Hän uskoi, että jokaisella ihmisellä on Jumalalta saatu planetaarinen kutsumustehtävä. Jokaisella on myös kykyjä, intohimoja ja oivalluksia, joiden avulla maailman hyvinvointia voi edistää.

Mönkkönen piti McFaguen valoisasta puheesta, joka ei antautunut uhrin rooliin, vaan ylläpiti toivoa ja aktiivisuutta. Jumala on mittaamattoman suuri ja radikaalisti läsnä kaikessa, minkä hän on luonut. Samalla hän on myös kaikkivaltiaana luomansa todellisuuden ulkopuolella ja kiinnostunut kaiken luomansa hyvinvoinnista.

– Tällaista jumalakuvaa me tarvitsemme ekokriisin aikakaudella. Jumala on luonut kaiken hyväksi ja haluaa pelastaa koko luomakunnan, ei ainoastaan kristittyjä. Minua ärsyttää, että kirkon puhe on niin ihmiskeskeistä. Kiistelemme seksuaalimoraalista, kun käynnissä on akuutti tuho.

Mitä konkreettista Emma Mönkkönen voisi tehdä vaikuttaakseen politiikan ja kirkon suuntaan? Tätä hän mietti syksyllä 2020 noustessaan portaita Helsingin Kallion kirkkoon, jossa oli alkamassa vapautuksen messu. Saarnan pitäisi Kai Sadinmaa.

Messun jälkeen istuttiin kahville. Mönkkösen opiskelukaveri Arttu Lindroth kertoi Elokapinasta ja mahdollisuudesta perustaa sen sisälle kristittyjen oma ryhmä. Aktivismin ja uskonnollisen vakaumuksen yhdistäminen innosti heti. Britanniassa, jossa Elokapina (Extinction Rebellion) oli syntynyt pari vuotta aiemmin, kristityillä oli jo oma ryhmä liikkeen sisällä.

Mönkkönen osallistui uusien iltaan ja väkivallattoman suoran toiminnan koulutukseen. Hän oli alusta asti mukana myös Kristittyjen Elokapinassa. Nykyisin omat yhteisöryhmänsä on muun muassa psykologeilla, lääkäreillä, opettajilla, vanhemmilla ja tutkijoilla.

Kristityt kapinoitsijat ottivat tehtäväkseen lisätä seurakuntien tietoisuutta ilmastokriisin vakavuudesta. He kutsuvat tekemään parannusta välinpitämättömyydestä, itsekkyydestä, ylpeydestä ja väärästä kulutuskäyttäytymisestä. Ihmisen täytyy sopeutua siihen, että hän on yksi elonkirjon jäsen eikä saa sortaa muita lajeja.

Mönkköselle omin tapa toimia ovat ilmastomessut. Toistaiseksi niitä on järjestetty muutamia vuodessa lähinnä pääkaupunkiseudulla.

– Mielellämme järjestäisimme messuja muuallakin yhdessä seurakuntien kanssa.

Ihmisiä kuolee ilmastonmuutoksen takia

Tiimipäällikkönä Mieli ry:ssä toimiva sosionomi ja psykoterapeutti Visa Kuusikallio kokeili 2000-luvulla vaikuttamista puoluepolitiikassa ja liittyi Vihreisiin.

– Se oli ainoa puolue, jossa ympäristönsuojelu oli isossa osassa, mutta puoluepolitiikka tuntui liian hitaalta ja liian isojen kompromissien tekemiseltä. Olen silti edelleen puolueen jäsen.

Kuusikallio on vaimonsa, pastori Katri Kuusikallion kanssa antanut fransiskaaniset maallikkolupaukset. Tämä tarkoittaa Franciscus Assisilaisen esimerkin mukaista elämää: omistautumista Kristukselle ja hänen kutsulleen rukouksen, opiskelun ja palvelun kautta.

Kuusikallio tunsi Britanniasta fransiskaaniveljiä, jotka olivat aktiivisesti mukana sikäläisen Elokapinan toiminnassa. Hän päätti tutkia, voisiko se olla hänellekin sopiva väylä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kuusikalliot ovat alusta asti olleet mukana luomassa Kristittyjen Elokapinan toimintaa.

– Jokainen saa olla ryhmässä omanlaisensa. Kaikki, joille sana ”kristitty” ei ole ongelma, ovat tervetulleita, enempää emme ole sitä määritelleet. Meitä on mukana eri uskontokunnista.

Kuusikallion mielestä kristityillä on ilmastotyössä paljon annettavaa, koska heillä on turva Jumalassa ja pelastuksessa. Sen varassa uskaltaa katsoa totuutta silmiin ja ottaa riskejä.

Kristittyjen Elokapinalla ei ole ratkaisua luomakunnan pelastamiseen, mutta monet heistä puhuvat kutsusta.

– Jeesuksen käsky ”Seuraa minua” kutsuu realismiin ja toivoon. Emme saa sulkea silmiämme totuudelta ja tuudittautua siihen, että pienet teot riittävät. Kierrättäminen, vähempi matkustaminen tai kasvisruokapäivät eivät riitä mihinkään. Tarvitsemme isomman järjestelmätason muutoksen, Visa Kuusikallio profetoi.

Ilmastomessuissa ihmiset ovat voineet katua luonnolle aiheutettuja vaurioita, saada helpotusta syyllisyyteen ja kysyä, mihin Herra nyt minua kutsuu.

– Haluaisin, että kirkkoni vähän radikalisoitusi ja heräisi aktivismiin. Ei verotuloilla ja jäsenmäärillä ole mitään merkitystä, jos koko Kristuksen armahtama luomakunta kulkee kohti tuhoa. Jospa uskaltaisimme kohdata sen tosiasian, että kaiken mitä teemme toisille luoduille, teemme sen Luojallemme, Kuusikallio herättelee.

Kirkossa on kuitenkin monia, joiden mielestä Kristillinen Elokapina on jo ajatuksena ristiriitainen: Kristitty ei riko lakia eikä rohkaise siihen, hän ei horjuta yhteiskuntarauhaa eikä kylvä epäluottamusta demokraattisia instituutioita kohtaan.

– Ihmisiä kuolee ilmastonmuutoksen takia. Jos Bemarisi seisoo vähän aikaa Mannerheimintiellä, se ei ole niin paha asia, Visa Kuusikallio puolustautuu.

Tarvitaan muutos, joka uudistaa yhteiskuntajärjestelmät ja ihmisten sisimmän

Syksyllä 2018 hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi ilmastonmuutoksesta kattavimman raportin, joka koskaan oli tehty. Sen taustalla oli 6000 tieteellistä tutkimusta. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen kertoi uutisissa olevansa järkyttynyt. Hänkään ei ollut tiennyt, että ilmastonmuutoksen vaikutukset jopa tuplaantuvat, jos maapallon lämpötila nousee kaksi astetta puolentoista sijaan.

Varhaiskasvattajana työskennellyt Tuutikki Ijäs ahdistui raportista. Lasten tulevaisuus, omien ja toisten, tuntui toivottomalta.

Ijäs oli ollut jo pitkään Greenpeacen kuukausilahjoittaja ja lähti nyt mukaan myös järjestön vapaaehtoistoimintaan. Siellä hän tutustui muutamiin Elokapinan perustajiin. Häntä innostivat liikkeen tasa-arvoisuus, mahdollisuus suunnitella toimintaa ja taiteiden hyödyntäminen aktioissa.

Tuutikki Ijäs ei ole kristitty eikä ole koskaan kuulunut mihinkään kirkkoon. Hän opiskeli itselleen uuden ammatin ja tekee nykyisin työtä päihde- ja rikostaustaisten naisten parissa. Häntä puhuttelee buddhalainen maailmanselitys.

− Zen-buddhalaisessa valassa luvataan pelastaa kaikki elävät olennot. Se on mahdotonta. Sanat ovat vertauskuva sille, ettei ihmisten pelastuminen voi olla irrallaan muusta luonnosta.

Planetaarisen kriisin kohtaaminen vaatii voimia. Ijäkselle se oli yksin liian raskasta. Siksi Hän hakeutui buddhalaisen meditaatioryhmän lisäksi myös Kristittyjen Elokapinaan. Hän arvostaa ryhmän kaikille avointa ilmapiiriä.

– Uskontojen olisi yhdistettävä voimansa kriisien ratkaisemiseksi eikä kilpailtava keskenään.

Kirjailija ja terapeutti Tommy Hellstenin mukaan maailmassa olevaa kärsimystä ei voi poistaa, meillä ei ole siihen valtuutusta. Mutta jos kohtaamme kärsimyksen itsessämme, meistä on tullut voima, joka muuttaa maailmaa.

Tuutikki Ijäs on pohtinut ajatusta paljon. Ijäksen mielestä ratkaisu ei voi syntyä pelkällä vihreällä siirtymällä ja päästöttömällä teknologialla, vaan tarvitaan muutos, joka uudistaa yhteiskuntajärjestelmät ja ihmisten sisimmän.

– Kristittyjen Elokapinassa tiedostetaan sisäisen muutoksen tarve. Jaettu toivo antaa voimaa ja inspiraatiota. Hengellisyys kannattelee meitä.

Väkivallattomuus on Ijäkselle ehdoton arvo, jonka rikkominen irrottaisi hänet Elokapinasta. Hänelle on myös tärkeää, ettei puhetapa pyri hajottamaan vallitsevaa järjestelmää, vaan uudistaa sitä.

– Kun alkaa ahdistaa, on hyvä muistuttaa itselleen, etten ole yksin enkä kärsi yksin. Ihmiset haluavat, että me selviämme tästä. Toivon, muutos on jo kulman takana.

Kansalaistottelemattomuus pitää pystyä perustelemaan eettisesti

Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Juho Järvelin on yksi Elokapinan työmyyristä. Historioitsija aloitti eläkkeelle jäätyään teologianopinnot, mutta ne ovat jääneet tauolle. Maailma on yritettävä pelastaa ensin. Hänen hengellinen polkunsa alkoi luterilaisesta kodista. Professori Heikki Räisäsen teoksia luettuaan hän erosi kirkosta ja kiinnostui itämaisesta uskonnollisuudesta. Oma paikka löytyi lopulta ortodoksikirkosta.

– Ortodoksinen palveluselämä koskettaa ihmisessä kaikkea aisteja myöten.

Yhtä pyhältä tuntui lapsena samoilla Joensuun metsissä. Koulun hiihtokilpailuissa Juho lähti seuraamaan jäniksenjälkiä ja unohti koko kisan.

– Kun saavuin lopulta maaliin, mehu oli kylmää ja kaikki olivat lähteneet kotiin.

Parikymppisenä hän seurasi saaressa saunanlaiturilla kuikkaperheen kesänviettoa ja tiesi, että tässä ei ole kaikki.

Patriarkka Bartolomeus sanoitti myöhemmin jotakin siitä, mitä Järvelin etsi. Jumala on läsnä kaikessa, ja ihmisen tehtävä on pyhittää luonto.

– Jumala rakastaa meitä luomakuntansa kautta ja tahtoo, että annamme rakkauden virrata meistä takaisin kohti luontoa.

Ympäristösurusta tuli Juho Järvelinin kumppani jo lukiossa. 1990-luvulla hän oli yrittänyt pysäyttää metsäkoneita pohjoisessa. Kesällä kaksi vuotta sitten hän osui Elokapinan blokkiin Mannerheimintiellä.

– Hämmästyin kapinoitsijoiden rauhallisuutta ja ystävällisyyttä. Seuraavana päivänä oli koulutus toiminnasta kiinnostuneille.

Siitä saakka Järvelin on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Elokapinan toimintaa. Kristittyjen Elokapina on hänelle tärkeä myös hengellisenä yhteisönä.

– Patriarkka Bartolomeus ja paavi Franciscus ajattelevat, että ekologinen kriisi on pohjimmiltaan henkinen kriisi. Emme osaa rakastaa, olemme liian individualistisia ja itsekkäitä. Ongelmat eivät korjaannu, ellemme muutu ihmisinä.

Juho Järvelin ottaa vakavasti Elokapinan saaman arvostelun lain rikkomisesta. Siitä ei tosiaan tule mitään, hän tunnustaa, että kaikenlaiset kapinaryhmät alkavat suhtautua lakiin esteinä omille pyrkimyksilleen.

Järvelinille on tärkeää, että Elokapinassa lakia rikotaan harkitusti, harvoin ja seuraukset kantaen. Väkivallattomuus on ehdottoman tärkeää.

– Kun Jeesus armahti syntisen naisen, hän rikkoi juutalaisten lakia rakkauden vuoksi. Ajaessaan rahanvaihtajat ulos temppelistä, hän käytti väkivaltaa, mutta me emme sitä tee.

Jos koko sivilisaatio on vaarassa tuhoutua, pieni lainrikkominen on Järvelinin mielestä jopa velvollisuus. Historiasta sitä paitsi löytyy kansalaistottelemattomuutta moneen makuun. Sortovuosina kieltäydyttiin Venäjän kutsunnoista ja jääkäriliike oli laiton.

– Kansalaistottelemattomuus pitää pystyä perustelemaan eettisesti. Se on oikein vain, jos sen tavoite on eettisesti oikea ja hyvin tärkeä.

Lokakuussa 2021 Järvelin oli mukana lukittautumassa valtioneuvoston linnan oviin. Tempaus suunniteltiin niin, ettei se estänyt kenenkään kulkua sisälle linnaan, kapinallinen huomauttaa.

– Sellaisiin katublokkeihin en enää osallistu, joissa julkinen liikenne estyy. Siinä aiheutetaan haittaa, joka ei tee hyvää. Mutta fossiilista energiaa kuljettavan junan voin kyllä pysäyttää.

Juho Järvelin uskoo, että tempauksilla saatu huomio on vaikuttavaa, niin kuin se on ollut rasismin, orjuuden ja naisten äänioikeudenkin kohdalla.

– Ja jos valtamedia väsyy pitämään Elokapinan vaatimuksia esillä, ne leviävät kuitenkin somessa.

* * *

Toimittajan kommentti: Kuka rakastaisi yhtä aikaa Paavalia ja luomakuntaa?

Teininä vartioin Koijärvellä patoa ja istuin jumppasalin lattialla kokouksessa, jossa päätettiin perustaa Vihreä liitto.

Tätä juttua kirjoittaessani tunsin monenlaisia tunteita. Kiitollisuutta mahdollisuudesta jakaa surua, myötätuntoa, kateutta ja hämmennystä.

Hämmennys syntyi siitä, että minä ja kaltaiseni Raamattua konservatiivisten silmälasien läpi lukevat kristityt emme ole saaneet ympäristöteologian alalla aikaan paljon mitään. Kuka rakastaisi yhtä aikaa koko Paavalia ja koko luomakuntaa ja kertoisi meille, mihin tämä rakkaus johtaa?

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä