Suomeen saapuu vuosittain tuhansia marjanpoimijoita Thaimaasta. Rovaniemen seurakunnan lähetyssihteeri Liisa Alanteen mukaan suurin osa heistä on köyhiä riisinviljelijöitä Koillis-Thaimaan maaseutukylistä. He tienaavat rahaa lastensa koulunkäyntiin ja maataloudessa tarvittaviin työvälineisiin.
Liisa Alanne työskenteli Thaimaassa Suomen Lähetysseuran lähettinä 19 vuotta. Hän perusti uusia seurakuntia ja salakuljetti Raamattuja vankiloihin. Sen jälkeen hän jatkoi thaikielistä työtä Israelissa vielä kaksi ja puoli vuotta vierastyöläisten parissa. Vanhaan kotiseurakuntaansa Rovaniemelle hän palasi 2004.
Seuraavana vuonna Pohjois-Suomeen alkoi saapua merkittävän kokoisia joukkoja thaimaalaisia marjanpoimijoita.
– Piti käydä tervehtimässä heitä ja mennä pitämään heidän puoliaan, Alanne naurahtaa.
Alanne tiesi kokemuksesta, että puolien pitämiselle olisi tarvetta. Sitä hänen työnsä oli ollut myös Israelissa, jossa työnantajat eivät pitäneet sopimuksiaan ja työlupien saamisen kanssa oli jatkuvia ongelmia. Työntekijöitä pidätettiin ja karkotettiin maasta. Vain thaikieltä osaavien työntekijöiden oli vaikea selviytyä itse.
– Kun menin sinne, en olisi koskaan uskonut heidän tulevan tänne. Esimerkiksi Israelissa tapaamiamme ja kristityiksi kääntyneitä miehiä on ollut täällä keräämässä marjoja, Alanne muistelee.
Poimijoiden työolot vaihtelevat
Marjanpoimijoiden kanssa työskentely on osa Alanteen työaikaa Rovaniemen seurakunnassa. Toimintasuunnitelmassa on varattu elokuuhun työpäiviä, jolloin Alanne voi vierailla majoituskouluilla. Seurakunnan kirpputorilta kerätään marjankeruuseen sopivia vaatteita. Yhteistyöverkostoa on laajalti lähiseurakunnissa.
Poimijoiden työolot Suomessa vaihtelevat. Yritykset ovat erilaisia ja thaimaalaisten tiet Suomeen moninaiset. Osa suomalaisista yrityksistä ei ole antanut lainkaan lupaa mennä majoituskoulujen alueelle.
– Kyllähän se herättää epäilyksiä. Olisimme vieneet vaatteita erään firman poimijoille, mutta heillä on kuulemma niin hyvät varusteet. Kuitenkin kun olemme jättäneet heille vanhoja vaatteita otettavaksi kyläkaupalle, ne ovat kaikki menneet.
Alanne uskoo, että syy voi löytyä yhtä lailla thaimaalaisten omista pikkupomoista, jotka hoitelevat työmatkojen järjestelyjä.
”Heillä on sisua enemmän kuin suomalaisilla”
Liisa Alanne ihmettelee rohkeutta, joka thaimaalaisilla on mennä suomalaiseen metsään.
– Ja uskomattoman sitkeitä he ovat. Jos puhutaan suomalaisesta sisusta, niin he voittavat meidät monikertaisesti. Kun he palaavat päivän jälkeen metsästä, he ovat ryvettyneitä, nälkäisiä ja väsyneitä. He kuitenkin purkavat autot, punnitsevat marjat säkkeihin ja nostelevat ne varastoon. Kukaan ei valita nälkää tai sateessa kastumista.
Marjanpoimintarupeaman jälkeen kotona odottaa työläs sadonkorjuu. Suurin osa poimijoista on köyhiä riisinviljelijöitä Koillis-Thaimaan maaseutukylistä. Elokuussa viljelmillä ei voi tehdä mitään, joten tienesti ulkomailla houkuttelee.
Alanteen mukaan moni poimija tienaa rahaa lapsiensa koulunkäyntiin. Eräs poimija kertoi ostaneensa matkojen palkoilla traktorin.
Alanne jakaa poimijoille thaikielisiä Raamattuja. Vieraassa maassa tutulla kielellä painetut kirjat kiinnostavat.
Osa haluaa lähettää niitä kotiväelleenkin. Alanne muistelee jonain vuonna käytännössä tyhjentäneensä saksalaisen kustantajan Raamattu-varastot.
Kuva: Joona Raudaskoski.
Liisa Alanteen laajempi haastattelu on julkaistu Kotimaa Prossa.